Käytän todella paljon kaikenlaisia trackereita, mutta sittemmin olen siirtynyt muiden ”kerääjistä” omiin, jotka pyörivät omalla koneella. Esimerkiksi tämä bottiini kytketty mood tracker haistelee viestini perusteella miltä minusta tuntuu ja piirtelee kaikenlaista käppyrää datan pohjalta.

Julkaisen 90% työkaluistani avoimena lähdekoodina. Loput ovat experimenttejä tai puhtaasti vain itseäni palvelevia tuotoksia, joita en halua julkaista.
On mukavaa pystyä koodaamaan omat työkalunsa. Työkalujen rakentamista olen tehnyt aina, mutta vielä enemmän AI-aikakautena.
PS. Hyvät hakkerit luettu. Kuusi luettua kirjaa tähän mennessä vuonna 2026, luku.appin ennusteen mukaan 33 kirjaa vuoden loppuun mennessä.
Tässä kirjoituksessa on 100 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (22:12) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13273
Tämä viikko on ollut erikoinen. Jostain puskista maanantaihin iskee hirveä väsymys ja sen jälkeen yöunet ovat olleet kammottavan huonoja. Varmaankin jokin pöpö. Väsymystä ei meinaa päästä karkuun mitenkään, joten ainoa lääke on: Lisää kofeiinia. Tämä aiheuttaa klassisen kierteen, eli ylivirkeys iltaa kohden ja unettomuus väsymyksen äärimmäisestä tasosta riippumatta.
Pään ajatukset ovat yhtä sekamelskaa ja päivä aaltoilee ylitehokkuudesta ympäriinsä säntäilyyn. Jollain ilveellä selviän työpäivistä iltaan saakka. Tänään illan päälle iskee vielä migreeni, jonka päätän taltuttaa Maxaltilla, Ibuprofeiinilla ja espressoshotilla. Päässä heittää kivasti kahta kauheammin, mutta ainakaan kipu ei jyskytä työmaaporakoneen tavoin, vaan väistyy taka-alalle ja päivä saa jatkua. Ilman tätä komboa päivä päättyisi kuin aivotoiminta giljotiiniin. Nyt on vielä toivoa jostain mukavasta puuhastelusta.
Ajatukset pysyvät kaikesta huolimatta yhtä hyvin kasassa kuin teipillä korjattu savikulho, joten tästäkään päiväkirjamerkinnästä ei synny mitään tähdellistä.
Odotamme parempia aikoja.