Yleensä juoksen lauantaisin. Tänään haluan kuitenkin pysytellä sisällä. Hyvien yöunien jälkeen maistuu kahvi. Katselen kevätauringon paistetta etäältä, seitsemännen kerroksen norsunluutornista.
Vuoden 2025 kolmastoista kirja luettu. Tai siis, kyllähän joukkoon mahtuu enemmän äänikirjoja kuin luettuja kirjoja. Mutta tykkään silti puhua ”lukemisesta”. Ihan samalla tavalla se teksti sinne aivoihin menee korvin kuunneltuna ja silmin luettuna. Minulle ei ole väliä. Kirja kuin kirja.
Viikko on ollut niin rankka työmäärältään, että vannotan itselleni, että lepään tämän viikonlopun. En tee mitään raskasta. Mutta sitten ohjelmointikipinä iskee… Jotain, jos jotain… Enpä ole pitkään aikaan vapaa-ajan Linux-koneella säätänytkään. Mukavaa puuhaa.
Tässä kirjoituksessa on 117 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (21:00) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Hyvä viikko
Jos eilen oli hyvä päivä, tämä on hyvä viikko. Tiedän sen jo nyt. Iso kontrasti viime viikkoon, joka oli aivan paska. Enkä puhu nyt mistään suorittamisesta, olen liiankin tehokas ja teen töitä paljon. Puhun yleisvoinnista, mentaalisesta tilastani ja elämän jokaisen osa-alueen etenemisestä.
Huijarien Suomi luettu, Kesken kaiken seuraavaksi. Muiden kuolemakokemuksista lukeminen muistuttaa: Memento mori.
Päivittäinen meditointi auttaa keskittymään hetkeen. On mukavaa, että olen saanut tahdin pidettyä Insight Timerin avulla. Meditoin jopa useamman kerran päivässä. Tästäkö se lähtee?

