Tänään on koulutuspäivä koko henkilöstölle. Päivä menee nopeasti kokoustaessa. Koen nykyään omaavani rutkasti itsevarmuutta ja se tuntuu hyvältä. Tiedän mistä puhun.
Erityisesti olen iloinen siitä, että on niin mukava porukka töissä ja asiat alkavat vihdoin lutviutua kohdilleen.
Eilisen tyyliin tänäänkin tuntuu siltä, että aika menee liian nopeasti. Mutta se on merkki siitä, että viihtyy.
8 tuntia ja 8 minuuttia univajekertymä. Aion kuroa sitä viikonloppuna umpeen.
Parempi päivä kaikin puolin. Positiivinen, toiveikas fiilis.
Tänään tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Niin paljon tekemistä ja viisarit tuntuvat vilistävän liian nopeasti. Päivän saldo:
Tänään minulla ei ole vapaa-aikaa. Päätän sen illalla ratkoessani kiperää yhteensopivuusongelmaa asiakkaan legacy-kehitysympäristön kanssa. Harvemmin tulee näin vaikeaa haastetta vastaan. Node-gyp ei toimi M1 mukana tulleen python-version kanssa ja samaan aikaan muut paketit ovat vielä vanhempia.
Minulla on perfektionistinen tapa olla päästämättä irti haasteista. Tiedän jo etukäteen, että tässä menee pitkään. Kuusi tuntia myöhemmin saan haasteen ratkaistua. Olen iloinen.
Päivän lasten huomion laiminlyönti harmittaa. Sanon Manulle, että pelaamme sitten huomenna. Veeran kanssa sentään lounas onnistui päivällä.
Harmittaa myös lenkin peruuntuminen, en halunnut enää juosta pimeässä auringon laskettua. Nämä harmistukset tietysti pieniä muihin murheisiin verrattuna, jotka sain hukutettua työntekoon.
Huomenna on uusi päivä.
Väsynyt ja masentunut olo. Tuijotan kirjahyllyä. Päässä kumisee. Työasiat menevät hyvin. Muuten onkin sitten moni asia pielessä.
Harmittaa, kun ei pysty tekemään enempää.
Ensimmäinen päivä toimistolla kahteen viikkoon. Illan ensimmäiset Overwatch-pelit pariin viikkoon myös. Muutamat häviöt, muutamat voitot.
En minä tiedä. Odotan koko ajan parempia aikoja. Mutta onko tämä elämä pelkkää odottelua? Tulee se fiilis, että mitä jos aikaa tiimalasissa ei olekaan sen vertaa, että ehdin kokemaan mitään muuta? Entä jos loppupätkä onkin pelkkää tätä paskaa? Välistä ehtii vähän innostua ja jotain kajastusta näkyy horisontissa, mutta illan pimetessä masentaa ja ahdistaa niin, että järki lähtee.
Peloista ja traumoista ei meinaa päästä eroon. Mieli ei lepää. Tuntuu, että ei saa hetken rauhaa. Happi loppuu. Tunteet ovat vaikeita käsitellä. Haluaisin taas muuttaa jonnekin vuorille yksin. Mutta en voi jättää perhettäni, työtäni, arkea.
En tosiaan tiedä. Jonkin täytyy muuttua. Mutta minkä ja miten? En minä voi toisia muuttaa, enkä haluakaan.
Levottomia ajatuksia. Aika lopettaa ajatteleminen. Meditaatiohetken aika.
PS. Se energiajuoma vei yöunet. Nyt ryhdyn energiajuomalakkoon. Kofeiinia tällä hetkellä veressä enää 62mg. Alle 100mg rajan, eli uni tulee varmasti.
← uudempia 1 … 92 93 94 95 96 … 303 vanhempia →