On melko hämmentävää miten ihminen unohtaa pahoinvointinsa syyt. Tänään olen lounaaseen asti ahdistunut. Mielialaa ei oikein saa karistettua mitenkään. Mutta voisikohan syinä olla seuraavat:

• Katkonainen uni
• Sosiaalinen media
• Uutiset
• Liian vähän liikuntaa
• Kuumuus
• Liian vähän mielekästä tekemistä

Lounaamme jälkeen haluan vielä Veeran kanssa kahville. Cortado ja paikallaan rauhoittuminen piristävät hieman.

Iltapäivällä lähden ulos juoksemaan tankattuani ensin puolitoista litraa vettä. Toiset 1500ml lenkille mukaan. Kuuma ja jano tulee silti. Vaikka meinaa kymmenen kilometrin jälkeen pökerryttää, fiilis on parempi kuin koskaan.

Mitä siis opimme? Päivän positiivisiin fiiliksiin liitettäviä aktiviteetteja:

• Puhelu äidille
• Puhelu Juhalle
• Juokseminen
• Veden juominen
• Kahvittelu ja ulkona käyminen

Pitää muistaa tämä seuraavan kerran kun ahdistaa ihmiset ja ulos lähteminen. Läheisten kanssa juttelulla ja ulkoilulla on valtava merkitys mielialaan. Kotona jumittaminen masentaa, jos päivässä ei ole struktuuria, kuten näin loma-aikaan.

Isoin haaste on ylittää kynnys. On päiviä, jolloin en oikeasti pysty puhumaan kenellekään tai lähtemään minnekään. Tänään onnistuu ja siitä saa olla ylpeä.

Päivän iPhone app-suositukset: Ash, Somno, Personal Best.

Sabotoin lenkkini syömällä rasvaista ruokaa. No, onhan loma. Loikoillaan nyt.

Sarjasuositus: Murderbot. On hauska.

Huokaus.

Sunnuntai. Herään alakuloisena. Lähdemme vaimon kanssa perinteisille sunnuntaikahvitreffeille. Aurinko paistaa. Lämpimät kelit jatkuvat. Laitan päälleni kevyet kangasshortsit ja uuden Hypocrisyn t-paidan, jonka selkämyksessä lukee ”Death metal from the abyss EST 1991”.

Kun kahvia on kupissa, pohdiskelen. Sitten avaan suuni. Sana toisensa jälkeen. Tunteita ja syvällisyyksiä, mitäs muutakaan. Jääköön osa aiheista julkisen ruodinnan ulkopuolelle. Kun molemmilla valuu kyyneleet silmistä, kahvilan soittolistalta lähtee soimaan R.E.M.:n hitti vuodelta 1992, Everybody Hurts.

Well, everybody hurts sometimes
Everybody cries
Everybody hurts, sometimes

Sen verran merkillinen sattuma, että heti itkun jälkeen kumpaakin alkaa naurattamaan.

Kaikkea on koettu, mutta kaikesta myös selvitään. Tärkeintä on avoimuus ja toisen tukeminen, hyvässä ja pahassa.

Eniten ahdistaa ihmiset. Sosiaalisia tilanteita ja ulos lähtemistä on hankala harjoitella, kun ei kiinnostaisi yhtään. ”Vihaan ihmisiä” toteamukseen on helppo liittää perään ”kyllä, myös itseäni”. Nihilismi on ihanaa, kun ei tarvitse välittää, mutta se iso ristiriita siinä onkin, että sen verran välittää kuitenkin, että kehittää itselleen kognitiivisen dissonanssin. Mikään ei voi koskaan olla täydellistä, eikä pidäkään olla.

Täytyy jatkaa pysymistä omassa kuplassaan.

Ei tässäkään ollut taaskaan mitään järkeä. Jatkakaa…

Loma ja joutilaisuus – en osaa oikein vieläkään olla mitenkään päin. Ahdistaa. Viime vuonna jaksoin juosta 45 kilometriä viikossa tähän aikaan. Treenasin maratoniin. Tänä vuonna ei oikein urheilu maistu, hädin tuskin juoksen parikymmentä kilometriä viikossa, jos sitäkään.

Kirjat luettu, sarjat katsottu. En oikein tiedä mitä tekisi seuraavaksi.

Ei oikein nappaa mikään.

Huokaus.