No niin

Unirytmi heittää häränpyllyä, mutta ihan sama. En tänäänkään pääse lenkille 5-6h unien takia. Aamu venähtää, mutta ehdin silti töihin. Äärimmäisen tehokas päivä siitäkin huolimatta, että pää on sumussa.

Puolet porukasta kipeänä edelleen ja Luka sairastuu kesken päivän. Mietin, milloinhan on seuraavaksi minun vuoro.

Töiden jälkeen kävely ja sitten suoraan lasten kanssa ulos pelaamaan jalkapalloa. Viileä päivä, mutta meillä on hauskaa pelailla. Manu 9v on ihan kurko jalkapallossa! Hitsi, mitkä jallitukset! Poika vie kolme matsia kolmesta…

Kotona jatkan asiakaskannattavuustaulukkoa. Yhteentoista kieppeillä saan sen valmiiksi. Näyttääpä hyvältä.

Tätä kirjoittaessa kurkkua aristaa. Ei hemmetti, tulinko minäkin sitten kipeäksi?

Music non stop, when I close my eyes

Olen nukahtamaisillani. Kuvittelen olevani menestyvä Synthwave-artisti keikalla. Soitan uutta biisiäni. Aivan pirun kova. Hetkinen. Havahdun. Kappale soi edelleen päässäni. Tämä on minun ideani. Tällaista melodiaa en ole kuullutkaan.

Ryntään tietokoneelle. Soitan syntikalla sävelen talteen. Nauhoitan vielä bassot. Pidän kuulokkeet tiukasti korvillani, etteivät lapset herää. Hymyilen. Onpa hyvä. Tekisi mieli tehdä kappale loppuun asti, mutta väsyttää. Päätän mennä nukkumaan.

Aamulla herään, mutta en meinaa saada silmiä auki. Pääni on tyhjä, ei melodioita, ei mitään. Mietin, olenkohan nähnyt vain unta. Teen aamupalan ja avaan tietokoneen. Kyllä, tallessa on! Kesälomalla väsään biisin loppuun.

Nyt on jokin uusi luovuuden aalto menossa. Väsyttää, mutta pää on täynnä ideoita. Työpäivä on tuottava.

Illalla täydennän uutta asiakasexceliä. On kiehtovaa laskea kannattavuutta. Aika hurahtaa ja taas on kello yksitoista illalla. Istun pimeässä olohuoneessa. Kaikki nukkuvat. Kai pitäisi vihdoin minunkin…

Everybody gets a second in the sun
I have a feeling mine has just begun
Music non stop when I close my eyes
Clarity born from a compromise
And you are almost like me
So why don’t you dance to the music
I hear inside my head
Why don’t you dance to the music
It’s the soundtrack for the end
Why don’t you dance to the music
I hear inside my head
Why don’t you dance to the music
It’s the soundtrack for the end

Mercenary – Music Non Stop

Kotipäivä

Sunnuntai menee jotenkin nopeasti. Herään myöhään, koska nukun myöhään. Ei mitään halua lähteä ulos, siellä tuulee liikaa. Koko maassa on tänään tuulivaroitus. Sen sijaan kaikki muut lähtevät pihalle, Manu potkimaan uutta jalkapalloaan. Ehkä jokin toinen päivä lähden itsekin, nyt päätän ottaa omaa aikaa, juoda parit kahvit ja olla vaan.

Jumitan somessa aikani. Sitten on aamupalan vuoro. Ihan sama, vaikka kello on jo yli puolenpäivän.

Syötyäni alan päivittämään uutta nerokasta asiakaslistaa. Taulukkolaskentajutut ovat niin kivaa puuhaa, että päivä vaihtuu illan puolelle. Lapset tulevat kotiin. Lotta on löytänyt kirppikseltä uusia vaatteita ja on niistä iloinen. Manikin saa uuden hupparin.

Unohdan pelata. Joten otan takaisin illasta. Pakko päästä nollaamaan aivot vielä päivän päätteeksi. Toivottavasti ei mene valvomiseksi.

Onnistuminen

Mukava päivä. Nyt väsyttää. Edellisyö on mennyt valvomiseksi. Kun aivot käyvät kierroksilla, ei vain tule uni silmään.

Lenkittömyys on hieman harmittanut takaraivossa, mutta ei vaan jaksa juosta väsyneenä, ei vaan jaksa, ei vaan pysty. Lauantaina ja sunnuntaina kyllä juoksen, jos ei sada kaatamalla.

Työpäivän amatempaus on menestys jälleen. Höhötän edelleen vastauksillemme.

Kun muut lähtevät toimistolta, jään vielä tekemään pariksi tunniksi töitä. En tykkää jättää vastaamatta viesteihin viikonlopun yli. InboxZero, TodoistZero, LaskutusZero, AspaZero, ProjektityökaluZero. Olen kaikkeni antanut ja kaiken hyvän ansainnut. Nyt on oikeasti onnistunut, hyvä fiilis, eikä haittaa yhtään, että perjantaityöpäivä venähtää puoli kuuteen.

Tuottava, mukava, hyvä olo. Olen tyytyväinen itseeni. Sain aikaan kaiken mitä pitikin. Hyvä minä.

Nyt offline. Lepo. Jos saunassa kävisi viikonloppuna. Siinä sitä jotakin jo on…

1 64 65 66 67 68 182

Kirjoitukset kalenterissa

huhtikuu 2024
matiketopelasu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930