Ajattelua ääneen ja tekstiksi

”Mitä minä kirjoitan päiväkirjaani?”, kysyn tyttäreltäni. Hän vastaa, että ”Kirjoita: Tänään minä heräsin…”, mutta keskeytän hänet heti, koska minun täytyy heti alkuun todeta, että en koskaan kirjoita päiväkirjaani menneessä muodossa. Käytän perusmuotoa, koska yritän keskittyä tähän hetkeen. Palataanpa siis aamuun ja samalla kerron Lotta-tyttärelleni miten päiväni alkaa.

Vaimollani on hupaisa tapa sanoa joka ilta minulle, että ”Herätä minut kello 7:00”, koska hän on kuuro, eikä kuule herätystä. Mutta silti hän herää itse aina kuudelta tai jopa viideltä. Joten, kun hän herää, herkkäunisena, herään itsekin. Sitten on vaikeampi enää saada unen päästä kiinni. Mutta, en minä häntä siitä syytä. Lotta korjaa tätä tarinaa kuunnellessaan, että ”Joskus Lotta herättää”. Se pitää paikkaansa, nimittäin herään yleensä pieneenkin ääneen, vaikka ääni kuuluisi asuntomme toisesta laidasta. Joskus tämä ”ominaisuus” on itsessäni ärsyttävä, koska haluaisin pystyä nukkumaan sikeämmin. Esimerkiksi, jos joku menee suihkuun aikaisin aamulla, havahdun välittömästi hereille. Lotta keskeyttää kirjoitteluni ja kysyy: ”Heräsitkö eilen, kun kävin suihkussa?”, johon totean, että ”Kyllä heräsin”, mutta Lotta väittää heti perään: ”Etkä!”. Tähän totean tyynen rauhallisesti, koska minua väsyttää selittää asiaa: Avasin silmäni, mutta suljin ne uudelleen.

Viime aikoina olen tosin nukkunut keskimääräistä paremmin, mutta epäilen sen johtuvan siitä, että olen vihdoin alkanut tottumaan TEMPUR Ombracio SmartCool™-tyynyyn, joka on äärimmäisen mukava tyyny. Uuden tyynyn käyttöönoton tottumisessa menee kuitenkin aina tovi.

Tänä aamuna kuitenkin väsyttää tavallista enemmän. Stressi ja kuormitus tuntuvat kropassa. Vaikka nousen seitsemältä ylös, on pakko sammuttaa valot ja torkkua hetki. Herään tietenkin hieman liian myöhään ja töihin tulee kiire. Aamupala jää syömättä. Ei hyvä.

Pikakelaus iltaan. Takana viisi palaveria. Olo on todella väsynyt. Jaksan silti vähän säätää tietokoneella. Hauskaa kyllä, että tämän päivän päiväkirjasta tuleekin yllättävän pitkä sepostus. Kiitos Lotan ja ääneenkerronnan samalla kun näpytän tekstiä iPhonellani. Pitäisi kirjoittaa tällä tavalla ääneen kertoen joskus toistekin. Teksti jää nyt sisällöltään ehkä hieman valjuksi, mutta perus elämäähän tämä vain on. Huomenna taas uudet kuviot. Ei taida jaksaa tänään enää mitään muuta.

Maanantai. Oivoi.

Reilut 11 tuntia töitä tänään. Ei hyvin ala viikko sen suhteen, kun piti ottaa rennommin. Yhdeksästä viiteen päivä ei vaan riitä mitenkään. Taskeja on liikaa. Taas on yksi meistä pois pelistä flunssan tai minkä lie koronan takia ja toinen samoaa Lapissa lomalla.

Alla obfuskoitu Sunsama-lista päivän alussa (Daily planning).

Planned for today

  • X:lle X:stä viestiä viestiä, missä mennään · 15 min
  • X:lle vastauksen laatiminen · 10 min
  • X:lle vastaus X -asiaan ja asian hoitaminen · 10 min
  • Kysy X:ltä uudestaan X:stä · 5 min
  • Vähäpätöisemmät päivittäiset sälätaskit · 22 min
  • Heightin läpikäynti · 30 min
  • Varmista X:ltä tarvitaanko X · 10 min
  • Kassa viikon alussa · 15 min
  • Sähköposti: InboxZero · 30 min
  • X asia liveen ja X:lle viestintä · 20 min
  • X · 20 min
  • Päivittäinen aspatikettien perkaaminen · 30 min
  • Palaveri: X – verkkosivujen jatkokehitys · 1 hr
  • YNAB-budjetti (koneella helpompi kun voi katsoa raporteista suoraan, eikä tarvitse kaivaa Talenom appista, ja alta pois) · 20 min
  • Daily code review · 30 min
  • X liveksi · 3 hr

Obstacles in my way

  • Liian paljon tekemistä liian lyhyellä ajalla, mutta yritetään.

Viideksi Palokkaan klousaamaan eilinen ostos. En ota moottoroitua versiota sängystä sittenkään. Ehkä tonni lisää moisesta on vähän överiä, kun jää ominaisuus kuitenkin käyttämättä. Paras sänky kuitenkin tulossa mitä rahalla saa.

Hieman ahdistaa rahanmeno, koska syksyn taloustilanne ja Suomen tilanne yleisesti ei näytä hyvältä. Sukanvarteen ei jää hirveästi. On tässä onneksi aikaa kerryttää. Oma terveys on tärkein, ei tässä loputtomiin eleillä. Mistä sitä tietää kuinka monta päivää on enää jäljellä. En halua dumata, mutta niin se vain on, että kannattaa keskittyä jäljellä olevaan elämään ja sen viettämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä tässä muuta odotellaan, kuin omaa kuolemaa, loppupeleissä…

Noh, sellaiset maanantaiajatukset. Aivan horror maanantai loppupeleissä. Nyt on syötävä (liian tukevasti tietenkin) ja mentävä lepäämään (valvomisen kautta tietenkin). Oi voi, milloinhan saan rauhaa ja lepoa… sitä saa nyt odottaa.

PS. Jotain hyvääkin, lenkit on back!

Investointi

Sunnuntain perinteinen kahvilahetki vaimon kanssa. Kun ummet ja lammet on höpötelty, mietimme tulevaisuutta ja itseemme sijoittamista. Rahaa on jonkin verran, mutta emme elä ikuisesti. Pitäisikö siihen rajalliseen aikaan panostaa, pohdimme. Kysyn vaimolta, milloin menemme sinne Unikulmaan, mille päivälle laitetaan kalenteriin? Hän vastaa, että vaikka heti. Selvä. Tilaan saman tien taksin. Onhan tästä puhuttu.

Olen tutustunut Unikulmaan aiemmin ja miettinyt tätä asiaa varmasti jo vuosia. Nykyinen jenkkisänkymme on yli 10 vuotta vanha ja jo ostaessamme se oli käytetty. Muistan, että sänky maksoi sata euroa. Hintaansa nähden se on ollut erinomainen ja ostimme sen hyvässä kunnossa. Mutta enää se ei ole kovin priimaa, enkä suoraan sanottuna jaksaisi koluta mitään perussänkyjä. Nukun muutenkin niin huonosti, joten tällä kertaa homma kerralla kuntoon, kun siihen on jopa varaakin.

Unikulman myyjä on mukava ja kertoo heti alkuun yrityksestä ja sen juurista. Perusidea on vähän kuin meillä Dudella, myyvät palvelua ja laatua, eivät vain tuotetta. Jotenkin hienosti sanottu, ”Emme myy sänkyjä, vaan laadukasta unta ja hyvinvointia”. Perus huonekaluliikkeillä ei ole fysioterapeutteja hommissa tai tieteeseen ja terveyteen pohjaavaa metodologiaa taustalla. Unikulma on kuin sänkyjen räätäli. Aivan kuin itse en yrittäjänä myy vain verkkosivuja, vaan aikaa kestävää suunnittelua ja tekniikaa, räätälöitynä asiakkaalle. Enemmänkin pitkälle tähtäimelle mietittyä priimaa kuin mitään perus Jysk-bulkkikamaa. Vähän kuin iPhone vs. Huawei. Tästäpä saankin hyvän blogi-idean, joten kannattaa seurata, jos vaikka innostun kirjoittelemaan: dude.fi/blogi.

Unilab-mittaus -kuvituskuva

Parin tunnin setti, kummankin kropan mittaukset ja molemmille omat räätälöidyt patjat, kaupan päälle ergonomiset tyynyt, petauspatja ja sitten vielä sängynpäätyä katsomaan. Väriä ja materiaalia myöten saamme valita kaiken. Parin aanelosen tilauksen loppusumma kohoaa niin korkeaksi, että en uskalla kirjoittaa sitä tähän. Tilanne on nykyään kuitenkin sellainen, että perse kestää, juuri ja juuri. Käsiraha pöytään ja menoksi. Tätä on mietitty, tämä on sijoitus seuraavalle parille vuosikymmenelle. Näin ainakin jankkaan itselleni, jotta ahdistaisi vähemmän.

Kaupat tuli, kiinni veti. Huippaa. Se johtuu joko rahanmenosta tai siitä, että tuli skipattua lounas. Siispä, pizzat tilaukseen.

Teen valmiiksi ensi viikon kalenterin. Se on ihan täynnä. Väliin ei mahdu taaskaan yhtään tyhjää slottia, mutta ainakaan hommia ei näillä näkymin kerry iltamyöhään. Saan toivottavasti jopa hard stoppeja 16-17 aikaan.

Aikataulutan myös uudestaan aamu- ja iltalenkit. On starttava tätäkin puolta käyntiin, nyt kun pari viikkoa on toipuiltu koronasta. Pakko saada liikuntaa ja homma rokkaamaan.

Huomenna on ainakin käytävä Unikulmalla vielä varmistamassa pari asiaa. Eiköhän tämä tästä taas lähde rullaamaan. Olo on optimistinen.

Rajapinnat

Ensimmäistä kertaa kuukausiin unimattoni sanoo unen laaduksi GOOD ja indikaattorit näyttävät vihreää. Aika siistiä.

Kahvia, energiajuomaa, oman API:n koodailua Databoxille… Ensimmäisestä dashboardista tulee mahtava. KPI:t ovat nyt kunnossa, eikä haittaa, vaikka tässä menikin koko päivä. Help Scout ei jostain syystä yhdisty, enkä saa Clockifyn rajapintaa taipumaan seinälle. Pistän molemmille palautetta.

Viimeksi toukokuussa mietin Clockifysta pois siirtymistä ja nyt tulee taas se kipinä. Vuonna 2021 vaihdoimme pois Harvestista pelkästään hinnan takia. Aika tyhmä veto, koska säästöä ei juurikaan loppupeleissä tule, kun ylimääräiseen säätöön käytetyn ajan ottaa huomioon. Ei pitäisi koskaan säästää väärässä paikassa. Mutta nyt olisi hinku siirtyä takaisin, sillä Harvestissa on joitakin etuja joita Clockifyssa ei ole. Ja ennen kaikkea dataseinä-itegraatio (Databox).

Otan tämän loppuviikon levon kannalta. Vähän puhuttiin, että lähdettäisiin kaupungin valoja katsomaan, mutta en jaksa. Nyt on paha mieli, kun Lotta ei ole tästä järin tyytyväinen. Juuri tätä kirjoittaessa ovi käy, kun hän lähtee kimpsuineen ja kampsuineen kavereidensa kanssa pihalle.

Koitan pestä aivoni nyt mielipahoista ja rajapinnoista pelaamalla Overwatchia.

Energiataso 0%

Fatigué mais heureux

Pilkin istualtani, mutta silti säädän rajapintoja Databoxille. Aivot eivät ota pysähtyäkseen. Hengitys tuntuu raskaalta, univaje jyskyttää päässä. Viikonlopun lepään. Oho, on jo lauantai.

1 38 39 40 41 42 182

Kirjoitukset kalenterissa

huhtikuu 2024
matiketopelasu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930