Viimeinen lomaviikko pärähtää käyntiin. Herään kerrankin puoli yhdeksältä, mutta väsymys on valtava. Palloilen hereillä ehkä vartin ja sitten päätän ottaa ”pienet tirsat”. Suljen silmät. Avaan silmät. Kello on yksitoista. Perhana sentään.

Jotenkin pitkään ja paljon nukkuessa tuntuu, että päivä on jo ohi. Eihän se sitä tietenkään tarkoita. Vedän proteiinipirtelön naamaan ja lähden juoksemaan. Matkaa kertyy kuusi ja puoli kilometriä. Aurinkoista ja tukalaa. Takaisin tullessani olen yltä päältä märkä hiestä.

Sisälämpötila 26.02 °C.

Päivän tehtävät tehty. Lenkki check, lukuhetki check. Kello on 15:56. Taidan juoda kahvia ja pelata Overwatchia.

Herään jälleen ”liian myöhään”, yhdentoista aikaan. Sama laulu jatkuu, en vain saa unen päästä kiinni ennen kahta yöllä. Unta kertyy kahdeksan tuntia, 18 minuuttia, unesta 27% REM-unta, 13% syvää unta ja 60% kevyttä unta. Pyörimisiä tai heräämisiä kolme kappaletta. Silti unisovellus antaa pisteitä 91/100. Lomakuukauden keskiarvo on seitsemän tuntia ja 28 minuuttia.

Aamulla on jotenkin merkityksetön olo. Ei ole mitään suunnitelmia päivän agendalle. Tehtävälistalla on minimirutiinit, jotka ovat olleet siellä koko loman ajan. Kastele kasvit, kirjoita päiväkirja, lue kirjaa, pidä budjetti ja syöminen sovelluksissa ajan tasalla. Nämä ovat rutiineja, joihin kuluu pikkuruinen osa päivästä. Perustehtävät on hetkessä tehty ja sen jälkeen on se ”mitähän sitä sitten?” -vaihe.

Olen välissä soitellut pianoa, mutta varsinaiseen sävellyspuuhaan en taida ryhtyä. Muuttolaatikot on pakattu, enää odotellaan viimeistelyä ja siivoilua. Kunnostustyöt- ja muuttopalvelu on sovittu ja kaikki tekeminen odottaa maanantaita ensimmäinen elokuuta, jolloin muuttomiehet tulevat. IKEA-paketit odottavat myös muuttoa, kasataan sitten uudessa asunnossa. Ainoastaan Veeran Bekant-pöydän kasasin, jotta hänen ei tarvitse istua lattialla tietokoneellaan.

Aloitin Tähtiportin katsomisen uudelleen, nyt viidettä kertaa. Vuonna 1997 alkaneesta sarjasta ilmestyi vuonna 2020 restauroitu 1080p-teräväpiirtoversio, jonka hommasin hyppysiini. En ole koskaan aiemmin nähnyt sarjaa näin hyvälaatuisena, sillä ysärillä laatu oli mitä oli. On se komiaa.

Enää täysi viikko lomaa jäljellä. Mietin, että mihinhän tämä kuukausi oikein katosi? Olen ollut 90% ajasta kotona, sisällä, touhuilemassa omia askareitani, pakkailemassa ja siivoilemassa, pelailemassa Overwatchia. Vähälle jäi reissailu tai muu ”kesästä nauttiminen”. Tavallaan se ei edes harmita.

Ehkä pikkiriikkisen… ulos katsoessa pistää miettimään, että olisipa kiva jos olisi joskus joku mökki tai ”pakopaikka”. Mutta siellä on ne ötökät, eikä sieltä pääse pois. Kun ei ole sitä autoakaan. Tuntuu jotenkin kauhean hankalalta. Oma koti kullan kallis, paras paikka olla. Onneksi rouvakin on kotihiiri, eikä haikaile jatkuvasti jonnekin. Sitä en jaksaisi. Ihan parasta näin.

Sataa ja paistaa vuoron perään. Fiiliksetkin jotenkin heittelee. Kai se on tämä tukala, trooppinen sää.

Talo on täynnä pakattuja laatikoita.

Nyt ei oikein meinaa innostaa mikään.

Herään huonosti nukutun yön jälkeen puoli kuudelta. Olen nukkunut vain muutaman tunnin. Jostain syystä stressaa päivän Mustankorkea-IKEA-Karstula-Jyväskylä-roadtrip. Syön asmupalan ja juon aamukahvin rauhassa. Veljeni tulee vuokrapakettiauton kanssa yhdeksäksi pihaan ja alamme heti roudaamaan huonekalujen palasia autoon. Pääsemme pian aloittamaan matkamme, joka alkaisi Mustankorkean kaatopaikalta.

En ennen ole käynyt Mustankorkealla ja kuvittelen sen mielessäni ankeaksi jättömaaksi. Paikan päällä on kuitenkin yllätyksekseni massiivinen vaaka, jonka päälle autolla ajetaan punnitettavaksi. Tämän jälkeen ajetaan U:n muotoiselle alueelle, jossa on erilaisia roskalavoja aina käsitellystä puusta huonekaluihin. Ei muuta kuin lajittelemaan. Tästä ilosta maksan mielelläni ulos lähtiessä kaksikymmentä viisi euroa.

Automatkailu Tampereelle kuluu nopeasti veljen kanssa niitä näitä höpistessä. Siitä on vierähtänyt hetki kun viimeksi tavattiin. Melkein iskee puheripuli. Mukava turista.

IKEAssa burgerit syötyämme saamme pienen alkuihmettelyn jälkeen kerättyä tavarat kärryyn, kassan kautta autolle. Siitä sitten posottamaan äitini luokse. Iltakuuden jälkeen olemme perillä. Äitin lahjoittama pöytä ensi autoon, sitten sisälle syömään. Äiti on laittanut kanakeittoa ja jälkkärikahvit. Jotain kookospallojakin intoutunut tekemään. Ihana äiti. Mukava käydä, vaikka näin pikaisestikin.

Sitten takaisin Jyväskylään, tavarat kämpille ja vihdoin saa hengähtää.

Mukava reissu, jonka otin ihan ”laatuaikaa veljen ja äitin kanssa” -mentaliteetilla. Tänään ei ahdistanut mikään.

Tänään on torstai. En saa yöllä unta, joten nukun myöskin pitkään – taas. Ilman työarjen pakottamaa muottia uni tulee vasta yhden ja kolmen välillä yöllä ja herään ilman kelloa kymmenen ja kahdentoista välillä aamupäivällä.

Ehkä tosiaan minulla on se epätyypillinen unirytmi. Saa nähdä, pystynkö kääntämään rytmiä ”normaaliin”, eli unet 23-08 välille. Kunpa pystyisin siihen luonnollisesti. En näköjään pysty.

Tänään on tarkoitus purkaa lasten kerrossängyt ja kasata muukin huomenna Mustankorkealle lähtevä tavara. Näitä ovat mm.

• Olkkarin pöytä
• Lotan vanha tuoli
• Lotan pöytä
• Veeran pöytä
• Kerrossänky
• Iso peili
• Vanha sohva
• Kemikaalit

Kaikki päättyy joskus, niin myös näiden tavaroiden elinkaari.

Kuolema on pyörinyt viime aikoina vähemmän mielessä. Memento mori ja zen-ajattelu ovat auttaneet tähän.

En vielä ryhdy sen kummemin meditoimaan, mutta tämän satunnaisen meditoivan Internet-ihmisen vastauksessa on jotain hienoa:

I used to think about death from a very young age. When I was one year old, I had spinal tuberculosis and miraculously survived after three major surgeries.

Of course, I don’t remember that time, but whenever I saw the scar on my back while I was growing up, I thought. ‘What is life?’ ‘What is death?’ ‘If it was God’s will that I did not die then, what was the reason?’

I was plagued by this question, which led me to study a wide range of religions and philosophies. But I couldn’t find an exact answer. Death meant ’mystery’ to me rather than a source of fear. While seeking the meaning of life and death, I encountered meditation and realized many things naturally.

So now, I would like to briefly summarize the answers I have found regarding death and life.

Death means ‘Disappearing’.

The reason we fear death is because we are afraid of disappearing. Having a world without me would be meaningless, so we’re afraid to disappear and be forgotten from this world. However, when you know what real death is, you’ll also realize that the fear has no real meaning. Actually, falseness disappears when it dies. But the Truth never disappears. That means, if you become Truth then you will never disappear!

Death means ‘Reborn’.

I am not referring to reincarnation, as it is widely known. True death is the death of an false self and being reborn as the true self. And it’s possible in this life right now. When the false self disappears, only the Truth remains. And we must find the Truth in this life. It is thus essential that we experience our own death at least once in our lifetime.

There is no difference between life and death.

From the point of view of the Universe, this world exists forever without a beginning or an end. When you become one with that existence, you realize that death and life are one. Knowing that life and death are no different is the ultimate wisdom. When you truly realize this, the fear of death no longer exists.

Now, to me, death is not a mystery, but life. You can truly live when you die in your mind, and the true life is the absence of death. Where there is neither life nor death, there is true peace of mind and happiness. I have no worries since I exist forever as Universe and to know that is to know everything. All worries come from ignorance. That is why meditation, which allows us to know everything, is what makes us happy. Because happiness is the state of being free from worries.

I hope that all of you who read this article will also realize the true death of the ego and find the meaning of life through meditation!

Mango Kim, 2022