Älyherätys herättää 5:55. Päätän nukkua vielä puoli tuntia. Avaan silmäni kello 7:00. Ei hemmetti, olen nukkunut taas liian pitkään. Luulin nukahtaneeni vain minuutin ajaksi. Aamulenkki on taas jätettävä väliin. Harmittaa tämä torkuttelun kostautuminen. Tästä eteenpäin laitan puhelimen pirisemään vastapäisellä seinällä olevalle kirjahyllylle. Näin minun on noustava seisomaan mikäli haluan herätysäänen pois päältä. Kovat keinot käyttöön. Kommentoin huomenna sitten tehosiko konsti.

En ole koskaan oppinut nauttimaan aamuheräämisistä. Pidän aamuista vasta sen jälkeen kun olen ollut hereillä jo tovin, saanut kahvia, eikä ole kiire minnekään. Mutta yleensä mieliala on alamaissa, on sellainen ”pääsisipä takaisin nukkumaan” -ihmisvihaaja-fiilis. Harvemmin on intoa puhkuva, positiivinen olo. Toisaalta, harvemmin olen myöskään saanut yli seitsemän tuntia unta.

Kahdeksaksi töihin. Myynnin tavoitteita ylös. Sitten viikkopalaveri koko henkilöstön voimin. Lisää palavereita. Kebulounas. Iltapäivällä neljä tuntia kestävä hand-off-palaveri. Tunti asioiden tsekkailua ja aikatauluttamista vielä sen jälkeen kun muut ovat poistuneet pajalta. Pää on pyörällä.

Kotiin tultuani lähden heti juoksemaan metsään. Polkuja riittää ja olo on vapautunut. Työasiat eivät liiku mielessä. Neljätoista kilometriä silkkaa hikeä ja nautintoa. Nautin sammaleen pehmeydestä kengän alla, solisevista puroista, vaihtuvista maisemista, puiden välistä pilkottavista valonsäteistä, järven rannoista… Lenkki tuntuu hyvällä tavalla loputtomalta. Kuin aika olisi pysähtynyt.

Lenkin jälkeen fiilis on ensimmäistä kertaa hyvä tänämaanantaina. Jalkoja särkee, mutta silleen hyvällä tavalla. Suihkun jälkeen pyjamat tuntuu hyvältä päällä. Luen lapsille Velhoa ja Leijonaa. Silmät alkavat itsellänikin lupsattaa.

En ole avannut tänään tietokonetta kotona. Enkä avaa. Nyt hetken pötköttelyä, sitten tästä jo joutaa…

Nukun pitkään. Liian pitkään. Alkaa sataa vettä, joten nukahdan vielä uudestaan ja herään kello 11.

Herätessä on todella huono olo. Nälkä ja päätä särkee. Kaikki arvot alhaalla. Sen siitä saa, kun ei syö illalla juuri mitään. Äkkiä aamupalalle.

Aamiaisen jälkeen otan kahvia ja alan koodaamaan. Näköjään menee koko viikonloppu töissä. Koodi ei oikein kulje. Jostain syystä moti kaukana. Se on harvinaista, kun on kyse ”omasta” sivustosta. Ehkä tästä pitää päätellä, että ei aina voi lähteä kivatkaan asiat? Kukaan ei ole supermies. Tai nainen. Tai siltä väliltä.

Milloinhan ehtisi rentoutua? Alkaa stressi iskemään. Teen kaikkeni, että en stressaisi liikaa.

30 kilometrin viikkolenkkitavoitteesta jää kolme kilometriä vajaaksi. Aivan sama. En halua tänään pingottaa.

Loppuilta toivottavasti rennommin.

Parempi päivä. Aamulla menee vielä vaimon kanssa jutellessa ja lenkki jää väliin. Haluan pysyttäytyä aikataulussa, eli puoli kymmeneltä toimistolle. Tarkoitus on rakentaa loppuun puuttuvia palasia uuden Dude.fi-sivuston osalta. ”Retardia”, kuten Juha sanoisi.

Päivä menee leppoisasti yhtiökumppaneiden kanssa. Lähden juoksulenkille suoraan toimistolta. Kollareissa juokseminen on tukalaa 20 asteen lämmöillä ja hikoilen vaatteeni märäksi. Mistä tätä lämpöä riittää? Saisi piisata jo. Kuuden kilometrin kohdalla täytyy hidastaa, kun päivän lounas-Calzone muistuttelee olemassaolollaan.

Nyt illan aion nauttia. Ehkä pitkästä aikaa Overwatchia.

Poikkeuksellinen päivä.

Juuri nyt olen surullinen. En jaksa kirjoittaa, joten tällä kertaa listaan päivän asiat.

• Hyvä 5km aamulenkki.
• Hieno, rento päivä töissä.
• Työhyvinvointipäivänä frisbee golfia Kinkomaalla, meillä on niin hyvä porukka, että fiilikset katossa.
• Manun syntymäpäivä. Pelattiin lähinnä pleikkarilla.
• Soitto äitille. Aina mukava turista.
• Illasta riitaa puolison kanssa. En pystynyt karistamaan surullista oloa pois koko loppuiltana…

Nollasta sataan ja taas sadasta nollaan. Joskus näin. Tunteet kuuluvat elämään. Ehkä tokenen huomenna. Kyyneleiden jälkeen uni maittaa.

Nukun aamulla pommiin. Sinne meni aamulenkin mahdollisuus. Toisaalta, herätessä on jalat kipeät, olen ilmeisesti juossut liian tiuhaan ja lujaa taas. Näyttää olevan trendinä tämä 2-3 lepopäivää viikossa. Mihin jäi ”joka päivä lenkkeilyä”? No, ehkä 5 kertaa viikossa saa riittää. Tosin, tällä tahdilla jää neljään, jos skippan vielä yhdenkin päivän tällä viikolla. Ehkä juoksen perjantai-, lauantai- ja sunnuntaiaamuina. Näin tehdään.

Olen pari minuuttia myöhässä terapiasta, koska haluan kahvia mukaan. Terapia sujuu hyvin. Juttelua, zen-harjoitus. Mieli voi paremmin. Sitten kotiin takaisin koodaamaan.

Vihdoin etäpäivä. Nautin tästä. On kohtalon ivaa, että juuri tänään Manulle iski syysflunssa ja hän on kotona koko päivän. Se siitä täydellisestä rauhasta, jonka olisin saanut, jos molemmat lapset olisivat olleet koulussa neljään saakka.

Minulla oli aiemmin päivällä jokin ajatus, josta olisin halunnut kirjoittaa, mutta tietenkin olen nyt liian väsynyt ajattelemaan.

Etäpäivissä on se ”huono” puoli, että hommilla ei sinänsä ole alkua eikä loppua. On vaikea lopettaa mielenkiintoista koodaamisrupeamaa, kun ei tarvitse lähteä minnekään.

Lopetan työt kahdeksan jälkeen, mutta saan sivuston vietyä testiversioon asti. Kuvittelin, että en saa tällä viikolla projektia sisällönsyöttövaiheeseen, joten olen edellä tavoitteitani. Huomenna kelpaa heitellä frisbee golffia työporukan hyvinvointipäivänä, ilman että takaraivossa hakkaa stressi projekteista.

Tänäänkin on päivä, joka on tavallaan ”elämää oravanpyörässä”. Suurin osa päivästä on kulunut ruutua tuijottaessa, koodia kirjoittaessa ja kahvia tai kolajuomia juodessa (joista onneksi vain kaksi kofeiinillista). Mutta sitten taas toisaalta, tämä on sitä elämää, josta tykkään. Siisti sisätyö luksusasunnossa, laitteet viimeisen päälle, puhdas huone ja sisäilma, viherkasveja ympärillä. Lisäksi rakastava perhe, joka tukee ja auttaa, ei särkyjä missään kropan kohdassa ja jääkaapissakin on syötävää. Asiat ovat paremmin kuin hyvin.

Tässä kuussa on mennyt muuttokuluihin (muuttofirma, laiteasennukset), sähkölaskuihin (pörssisähkön loppulasku yli 500 euroa kiitos nam) ja kaikenlaiseen muuhunkin pakolliseen yli tuhat euroa rahaa. Siksi kukkaro tässä kohtaa kuukautta ammottaa lähes tyhjyyttään. Rahaa on toki kiinni sijoituksissa ja säästöissä, mutta olen tehnyt niiden nostamisen itselleni vaikeaksi.

On vain pakko kitsastella vielä hetki. Harvemmin enää nykyään menee näin tiukille lähellä palkkapäivää. Tämä on uutta pitkään aikaan ja kajastus niiltä ajoilta kun olin vaimon kanssa vielä velallinen. Nollavelkaisena tämä tilanne on hämmentävä, mutta toki jollain tavalla pelottava silti. En haluaisi, että tilin summa olisi koskaan kolminumeroinen, saati kaksinumeroinen.

Se niistä torstaisista hajatelmista. Ei(köhän) tämä taas tästä.