Päivä 13737

Yöunet jäävät taas vajaaksi. En ole todellakaan nukkunut riittävästi tällä viikolla. Mutta ei auta, kahvia kuppiin tuoreista pavuista jauhettuna ja palaveriin. Sadepäivä, joten ainakin aamu etänä. Päivän toinen tapaaminen peruuntuu, mikä vapauttaa hieman aikaa pidemmälle lounaalle. Yllätän viemällä vaimon sushille. Kuvittelen, että on hyvin aikaa, mutta kiirehän siinä tulee. Seuraavaan palaveriin tietenkin, minnekäs sitä muuallekaan.

Toimistolle, mutta suoraan puhelinkoppiin. Kopissa on erillinen ilmastointi, mutta happi loppuu silti. Kuumakin on. En ole oikein parhaimmillani. Keli on hiostava, trooppinen, eikä sade oikein auta. En oikein osaa sanoa, onko kuuma vai kylmä.

Työntekijöiden kanssa asioita läpi. Lisää kahvia koneeseen, ja taas palaveriin. Hyvä palaveri, vaikka koen, että en saa ajatuksistani tolkkua. Suuni puhuu, mutta aivoni eivät oikein pysy mukana. Päätän ottaa palaverin jälkeen heti pienen hengähdystauon sohvalla. Sitten se iskee.

Kaivan reppuani. Ei sieltä löydy mitään. Sininen rasia on tyhjä. Ei lääkettä. Sanon kaikille heipat ja suuntaan kotiin. Lääkkeet naamariin. Päässä jyskyttää. Migreeni, ystäväni, olet palannut. Olisit voinut pysyä poissa vielä toisetkin pari viikkoa, sillä en voi sanoa kaivanneeni sinua.

Puhun sekavia, menen pötkölleen, sanon vaimolle jotain, että ”nyt lähtee taju”. Havahdun hereille. Kolmisen tuntia on kadonnut jonnekin. Näin on päässyt käymään taas, ei tietoutta. Ja nyt päällä onkin sitten se vittumaisin, postdrome, jossa mistään ei tule mitään.

Koittaa keskiyö. Hieman virkistyn. Päässä on sumuista edelleen. Eniten harmittaa, että juoksulenkki jäi välistä. Mutta ”aivovamman” jälkeen ei parane urheilla ihan heti.

Odotan lauantailta hieman parempaa päivää. Mikä tahansa on toisaalta parempaa kuin kärsiminen.

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13736

Koko viikko täynnä palavereja, putki jatkuu… Väsymys on kova, mutta silti hyperaktiivisuuksissani koodaan vielä vapaa-ajalla, muunmuassa tällaista. GitHubissa lisää kiinnostuneille.

2/4 viikon lenkeistä juostu. Paino -0.3kg viikossa. Character Limit -kirja yhä kesken. Kupissa sorbettia.

Mukavaa elämää.

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13734

Maanantain kirous ulottuu tällä hetkellä tiistaille. Piti tehdä aika paljon muutakin, mutta ei sitten. Luulisi, että 12 tunnin työpäivän jälkeen ei jaksa paljon muuta. Mutta juoksen silti viisi kilometriä.

Hieman väsyttää.

Päivä 13733

Maanantain kirous yllättää jälleen. Jotenkin ahdistaa nämä jatkuvat palaverit, mutta tahti ei ainakaan ole hidastumaan päin, mitä lähemmäs juhannusta mennään. Olisipa jo loma.

Sää vaihtelee sateesta hiostavaan kuumuuteen. Kaipaan sadetta. Vähemmän tulipaloja. Luonnossa ja muutenkin.

Huomenna kello seitsemän herätys. Ei auta. On edes yritettävä levätä.

PS. Ensimmäinen kerta maraton-treenaamisen 2026 aikana, kun lenkki siirtyy. Mutta ei voi mitään, kun on kotona 21:30 ja viimeisimmästä ruokailusta on 10 tuntia, ja sekin sämpylä. Huomenna uusiksi.

Fediversumi -reaktiot

1 … 20 21 22 23 24 … 360

Kirjoitukset kalenterissa

syyskuu 2026
ma ti ke to pe la su
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930