Olen ollut useamman päivän koodaamatta. Ja kun sanon ”koodaamatta”, tarkoitan, että ”koodirupeamia” ei ole ollut. Koodaan joka päivä jonkun yhden rivin pienen korjauksen jonnekin.

Olen siis vihdoin oppinut lepäämään tämän loman aikana. Eihän siinä mennytkään kuin 14-15 päivää. Yhdeksän tuntia unta onnistuneesti taas viime yönä. Mutta nyt kun lepäämiseen makuun on päästy, tietenkin mieleen hiipii ahdistus ja paniikki. Demonit.

Tänään ahdistaa myös maailma. Ihmiset käyttävät ChatGPT:tä Googlen sijaan ja ulkoistavat ajatteluaan tekoälylle, ylistävät Donald Trumpia ja ovat yleisesti ottaen kuin Idiocracy-elokuvasta. Ei oikein meinaa jaksaa. Somen ja uutisten seuraaminen on väsyttävää paskaa.

Ei auta kuin keskittyä omaan tekemiseen ja lepäämiseen. Vielä pari päivää ja sitten töihin.

Ei oikein ole tänään hirveästi sanottavaa. Juoksuhaasteen kolmas päivä. Hyvin menee. Aivot edelleen nollilla. Stranger Thingsin viimeinen kausi katsottu.

Jotenkin tuntuu, että pääsee lomailussa vasta vauhtiin. Sairastelun syytä.

Päivätavoitteista jäljellä pyykit ja kasvit. Menenpäs hoitamaan ne alta pois, sitten melatoniinia koneeseen…

Taitaa olla ensimmäinen yö koko loman aikana, kun nukun yli 9 tuntia. Hyvät, tukevat yöunet. Alkaa pikkuhiljaa palautumaan.

Hauskaa, että tasan vuosi sitten pohdin täsmälleen samoja asioita kuin eilen. Teen niin paljon asioita, että näköjään sovellukset ja rutiinit unohtuvat ajan kanssa. Sitä se elämä varmaankin on, toistuvia ja looppaavia prosesseja.

Tavallaan tämä lasketaan seitsemänneksi ”sairastelupäiväksi”, mutta en ole oikeastaan enää niin kipeä. Vaimon mukaan en ole 100% ja se pitää kyllä paikkaansa, mutta minulle riittää 99%. Energiat ovat tulleet takaisin ja pieni köhä ei menoa haittaa. Vähän yskittää aika ajoin, mutta ei mitenkään jatkuvasti.

Aamupäivällä Veera herättää minut kesken syvän unen, kysyy mennäänkö kahville. Päässä pyörii vain juoksulenkit ja mutisen jotain päivän järjestyksestä. Herättyäni päätän yhdistää nämä kaksi – ensin kahville, sitten siitä suoraan juoksemaan.

Ulkona on viitisentoista astetta pakkasta ja hengittäminen käy keuhkoon. Pohdin sisällä lämpimässä, että mitenhän minun käy ilman tuubihuivia. Stadium ja Sokos ovat uuden vuoden päivänä kiinni, joten ei pysty tekemään heräteostosta. Totun kylmään kuitenkin nopeasti heti liikkeelle lähdettyäni.

Tiistaina kirjoitin, että Habitify poisti Challenges-ominaisuuden, mutta huomasinkin, että ovat kuunnelleet palautetta ja palauttaneet sen nyt joulukuussa 2025! Iloinen yllätys. Siksi tein heti klassisen juoksuhaasteeni, jota olen jakanut somessa. Vielä ehtii osallistua, tänään on yli viisi tuntia aikaa vielä juosta tuo 2km! Tässä linkki.

Innostuin myös jatkamaan CityStrides-matkaani Striden rinnalla. Molemmat ovat samankaltaisia, mutta kummallakin on oma funktionsa. Stride on mobiiliapp, jota voi käyttää kävelemiseen, juoksemiseen ja pyöräilyyn. Sen ideana on vallata ja pitää alueita liikkumalla. Vähän kuin Ingress, mutta yksinkertaisempi ja liikkuminen focuksena. Kun Stride on kavereita ja tuntemattomien alueiden valtaamista varten, CityStrides on pelkästään uusien reittien kartoittamiseen. Ajattelen CityStridesistä että se on kuin Pac-Man, koska se näyttää palloina (ns. ”node”) kadut, joilla ei olla vielä käyty.

CityStridesin mahtavuus on siinä, että sen ansiosta tulee suunniteltua reitti etukäteen, juostua uusia reittejä joka päivä ja käytyä lenkillä tiuhemmin, kun tietää että lenkistä tulee mielenkiintoinen. CityStridesistä saisi kokonaan oman kirjoituksensa aikaan.

Aiemmin näiden sovellusten käyttäminen jäi pois päiväjärjestyksestä, koska ei ollut energiaa tai aikaa suunnitella edes sitä kymmentä minuuttia. Nyt jokin on muuttunut – ehkä tämä tarkoittaa sitä että energiaa alkaa olla taas kaikkeen puuhasteluun?

Vuosi lähti vauhdikkaasti käyntiin. Olen itsestäni ylpeä.

Ja tavoillekin löytyi vanha tuttu Habitify, jota olen käyttänyt on-off vuodesta 2021. Koska ostin aikoinaan halvan Lifetimen, ei tarvitse rahastakaan huolehtia. Välissä oli huoli, että sovelluksen kehittäminen on lopetettu, mutta näyttää porskuttavan täysiä eteenpäin edelleen.

Hyvää tätä vuotta!

Olen kirjoittanut joka vuosi vuoden viimeisen tekstin. Tänä vuonna en jaksa. Se kertoo jotain loppuvuoden energiatasoista. Influenssantapaiseen sairastuminen vei viimeisetkin mehut. Ihmettelen, miten ihmeessä olen jaksanut kirjoittaa esimerkiksi vuosi sitten noin pitkästi, tilastot, kuvat ja kaikki… Tai ylipäätään, miten olen jaksanut tämän kaiken? Olen koko ajan touhunnut tuotteliaasti. Kuka se tyyppi oikein oli? Minäkö? En usko.

Viime vuonna kirjoitin itselleni pitkän kirjeen, löytyy samaisen tekstin lopusta.

Tämä katkelma pistää miettimään.

On hämmentävää kirjoittaa itselleen tulevaisuuteen, koska tulevaisuutta ei voi ennustaa. On vain mentävä sillä mitä on. Uskon, että teen ihan hyviä päätöksiä elämässä. Uskon, että tästä vielä tulee jotain.

Ensi vuonna toivon (vaikka tavallaan tiedän, että se on äärimmäisen vaikeaa), että uskallan lähteä ihmisten ilmoille. Toivon, että kävisin ainakin yhdellä livekeikalla. Tapaisin jonkun tutun. Nauttisin elämästä enemmän offline. Kuten aiempinakin vuosina olen sanonut: Aina saa toivoa.

Ja kävinhän minä keikoilla. Useammankin kerran, ainakin The Midnight, John Smith, Benighted ja …and Oceans tuli nähtyä Lutakossa. Ehkä sain elämänhaluni jollain tapaa takaisin. Offline en osannut olla yhtään vähempää, koska Internet on enimmäkseen ihana.

Vuosi 2025 oli sellainen ”seiskamiikka”. Eri tavalla ahdistava ja kamala kuin 2024. Muutama valoisa hetki, mutta enimmäkseen aika synkkää.

En halua ennustaa mitään vuodelle 2026. Toivon kuitenkin. Toivottavasti raha-asiat ovat paremmin joka rintamalla, asiat paranevat ja kohenevat työrintamalla ja muutenkin, AI- ja somekupla puhkeaisi, Trump saisi kenkää ja Venäjä lähtisi vittuun Ukrainasta. Naiivi ajatus, maailmanrauha ei tule toivomalla. Mutta mantrakseni on muodostunut: Aina saa toivoa.

Toivottavasti 2026 on edes pikkuisen parempi. Niinku näin: 🤏

Hyvää uutta vuotta!