Taas on perjantai? Ihmeellistä! Viikko on taas ollut äärimmäisen raskas. Siksi tuntuu äärimmäisen hyvältä jäädä viikonloppuvapaille. En tälläkään kertaa stressaile salihommista, mutta kuntosaliaikataulut pitää tehdä ensi viikkoa varten uudestaan. Voi olla, että otankin kuntosalin etäpäiville ja käyn keskellä päivää. Sitten voin paremmalla omatunnolla tehdä iltatöitä.

Toimistolta lähtiessä lunta on tullut niin paljon, että oven avaaminen on vaikeaa. Ainakin 20cm lyhyessä ajassa.

Ei minulla taaskaan mitään järkevää asiaa ole.

Ajatus ei kulje.

Nyt lepoa.

Parempi päivä. Vähän auttaa, kun pääsee terapiassa puhumaan ja tekee jotain ei aivotyötä vaativaa vaihteeksi. Ihan 100% tavoitteisiini en pääse, mutta minun 100% on jonkun toisen 200%. Ehkä ei pitäisi hikoilla näistäkään liikaa.

Koko päivä puheluita ja illan päätteeksi lähden kävelylle ja soitan vielä äitille.

Parempi fiilis.

Ehkä päivät eivät olekaan niin samanlaisia. Ehkä päivä paistaa vielä risukasaankin.

Pakenen ahdistusta töihin tänään, eli työskentelen kellon ympäri. Työt loppuvat 23:50 ja sen jälkeen ryhdyn päivittämään vapaa-ajan serveriäni, vaikka olen edeltävät tunnit asentanut firman uutta palvelinta…

Ystävänpäivän kohokohta on vaimon kanssa sushilounas, mutta muuten on tullut kyllä oltua tehokkaasti oman pään sisällä ja työmaalla, eli tietokoneella. Silmiä särkee ja päätä jomottaa, ahdistus puristaa rinnassa.

Nautin siitä mitä teen, mutta tänään ei ole ollut hyvä olo. Sille on syynsäkin, mutta en jaksa avata enempää. On huono omatunto siitä, että tällaisena päivänä on paska olla.

En jaksa. Tässä on liikaa yhdelle ihmiselle kaikin puolin. Välillä toivoisin, että en olisi niin pakkomielteinen, työnarkomaani, huolehtivainen, erityisherkkä ja että niin moni asia ei riippuisi minusta. Olisi kiva joskus antaa olla, jättää tekemättä, jättää hoitamatta, olla vastaamatta, mutta en pysty siihen. Kestääkö kamelin selkä miten pitkään tätä rääkkiä, se jää nähtäväksi.

Vilkas päivä. Enimmäkseen sys op-hommia. Tekemistä jää keskiviikoksi, en ihan saa palvelinta täysin asennettua. Ei se mitään.

Illaksi taksilla Jypin peliin, Lähi-Tapiolan vakuutusmyyjämme kutsusta, ruoat ja juomat heidän piikkiin. En ole koskaan ollut aitiossa, joten tämä on melkoinen elämys. Hulppea paikka. Tuntuu, että olen maailman huipulla. Alkoholittomia juomiakin on. Alussa hieman ahdistaa, sillä muitakin yrittäjiä on kutsuttu ja tila on aika pieni. Lopulta porukan jää sulaa ja keskustelukin on ihan miellyttävää, toki pieniä häiritseviä nyanssejakin löytyy. Peliä on jännä seurata näin hyviltä paikoilta. Jyp häviää johtoasemasta 3-1 ja peli päättyy 5-6 Rauman Lukolle.

Telegram-viesti vaimolle kiteyttää päivän hyvin:

Juhalta herää hyvä ajatus tämän illan päätteeksi. Pitäisi muistaa myös omaa itseään. En edes muista milloin viimeksi olisin ajatellut itseäni, eli siis omaa vapaa-aikaa. En varaa itselleni ja omaan viihtyvyyteeni aikaa yhtään, kun mietin vain muita. Ja töitä. Pitäisi osata tehdä muutakin ja ottaa sitä aikaa itselleen. Tähän pitää jatkossa koittaa jotenkin panostaa. Hankalaa se on, kun ei osaa…

En ole tottunut heräämään seitsemältä, mutta tänämaanantaina on myyty päivystysvuoro ja päätän mennä ajoissa toimistolle joka tapauksessa. Aamupalaveri menee kuin unessa. Juuri kun pää alkaa jotenkuten toimia yhdentoista kieppeillä, niin kouluterveydenhoitaja soittaa, että joku idiootti on ottanut poikaani päästä kiinni ja hakannut toistuvasti pienokaiseni päätä jäätä vasten. Pojalla ei isompaa vaaraa, mutta lähden heti lounaan jälkeen hakemaan lapsen koulusta.

Harmittaa, kun en pysty suojelemaan kumpaakaan lastani maailman pahalta. Onneksi ei käynyt pojalle pahemmin, vain huuli aukesi ja poskessa pieni ruhje. Puhumme paljon kotona ja ostamme herkkuja. Ehkä tämä tästä.

Nyt silmiä särkee. Tarvitsen unta.