Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Loma

29 tasks done today, sanoo Akiflow. Kello on kohta kahdeksan ja olo on kummallinen. Kotona on hiljaista, sillä lapset ovat lähteneet mummolaan jo yhden aikoihin. Olen painanut hommia etätoimistolla siitä lähtien. Illasta hoidan vielä firman budjetin kuntoon, jotta sen parissa ei ole niin paljon työtä lomilta palattuani.

Jotenkin työpäivä venähtää kun sitä tarkistelee kaiken maailman pikkujuttuja, joita ei edes tarvitsisi. Mitenhän sitä osaa irrottaa otteensa? Taitaa olla joka vuosi sama, outo fiilis. Identiteetti on niin vahvasti kiinni työn tekemisessä. Onko se mitään lomaa olla tekemättä hommia? Kai se on.

Aamun terapian jälkeen olo on ahdistunut. Tulee käytyä läpi intensiivisesti vähän liiankin monta isoa aihetta kerralla. Ehkä siitä oli kuitenkin taas enemmän hyötyä. Terapiakin jää lomalle, samalla kun minäkin.

Lomamoodiin siirryn viimeistään aamusta, kun suuntaamme kohti Helsinkiä ja Tuskaa. Tulee olemaan kuumat oltavat. Jokin mellevä lippis täytyy napata mukaan merchistä, ettei polta päälakeaan.

Eipä tässä muuta kuin hyvää lomaa itselleni, toivottavasti myös lukijalleni. Koetan olla murehtimatta liikaa mistään. En pidä lomaa kirjoittamisesta, sillä sepä vasta mukavaa puuhaa on.

Tässä kirjoituksessa on 191 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää