Keskimääräistä parempi viikko, jos viikon onnistumisen mittari on mieliala. Minä pystyn, riitän ja osaan.
Kirjoitan niin paljon yksityiseen päiväkirjaani, ettei ole enää mitään sanottavaa näin julkisesti. Lisäksi teen päivän aikana niin paljon asioita, että iltaisin on takki aivan tyhjä.
Suklaa ja telkkari toimii parhaiten juuri nyt.
Tässä kirjoituksessa on 56 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (22:42) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Kyllä se siitä
Kummasti jää enemmän vapaa-aikaa, kun pudottaa puolet päivän tekemisestä pois. Viiden kilometrin aamulenkki tekee myös terää, näitä tarvittiin. Energiat ovat olleet tänään nollissa, koska edelliset kaksi yötä on tullut nukuttua todella huonosti. Ehkä seuraava yö paremmin. Henkilökohtaisen elämän stressailu on jotenkin tapissa, mutta siihen on syy.
Focusoin iltaisin yhä enemmän aikaa lapsille ja vaimolle. Tuntuu kivalta touhuilla yhdessä etenkin lasten kanssa. Tulee olo, että ehkä minulla on sittenkin paikkani. Ehkä minä riitän. Voin olla vaan. Ihan rauhassa.