Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Kiinnostaako saada reaaliaikainen ilmoitus uudesta tekstistä? Liity Rollen tekstit Telegram-ryhmään!

Tottakai!

Aika

Sunnuntait ovat positiiviisia päiviä. Sama kaava jatkuu kuin aiempinakin sunnuntaina. Nopeasti vilkaisin mitä olen kirjoittanut viime sunnuntaina, sitä edeltävänä ja sitä edeltävänä. Kyllä ihmisen pää on kummallinen. Vaikka luulemme tietävämme esimerkiksi ajasta ja sen kulusta, pää ei pysy mukana. Aikakäsitys on subjektiivinen ja laahaa aina perässä.

Aika on hämmentävä elementti. Tutkimusten mukaan ihmisen tietoisuus laahaa puoli sekuntia ulkomaailman tapahtumien jäljessä, mutta tajunta kuitenkin ikään kuin ajastetaan takaisin tosiaikaiseksi, niin että henkilö uskoo kokeneensa aistimuksen yhtä aikaa sen aiheuttaneen ärsykkeen kuten kosketuksen kanssa.

Psykologi William Jamesin (1842–1910) mukaan ihminen tuntee kokemuksen virrassa noin 12 sekuntia kestävän ”näennäisen nykyhetken”, kun taas Filosofi René Descartes taas piti aikaa välittömien nykyhetkien sarjana. Filosofi J. M. E. McTaggartin (1866–1925) mukaan aikaa ei ole olemassa.

Minun mielestäni aika on oleellinen osa tätä elämää. Välillä se tuntuu kulkevan hitaasti, välillä nopeasti. Englantilainen tieteilijä Adam Hart-Davis on tutkimuksillaan todentanut, että vanhoista ihmisistä aika tuntuu usein kuluvan nopeammin kuin nuoremmista, joka liittyy siihen, että nuori ihminen saa vanhaa enemmän uusia kokemuksia, jotka jäävät muistoina mieleen.

Lenkkisaunan jälkeen istun saunassa hiljaa ja yksin. Autuaan seesteinen olo, mistään ei kuulu ääntäkään siihen asti kun heitän kiukaalle lisää löylyä. Löylyvesi sihahtaa ja jäljelle jää vain höyryä, joka sekin haihtuu muuttuen kuumaksi ilmaksi. Aika tuntuu hetkeksi pysähtyneen. Nykynuoriso, kuten 13-vuotias tyttäreni, ei jaksa istua saunassa enää nykyään. Keskivertonuori varmaan tulisi hulluksi, jos pitäisi olla minuutinkin erossa älypuhelimestaan. Kaikkea sitä. Ja minä kun luulin olevani teknologiaorientoitunut ihminen.

Eilen jorisin jäljellä olevan elinajan käyttämisestä. Haluan saavuttaa asioita riittävän ajoissa, jotta ehdin nauttia hedelmistä vielä pitkän aikaa. Siksi panostan nykyään täysillä hyvinvointiini, joka tulee muunmuassa yrityksen vauhdittamisen muodossa. Aika on kaikista tärkein ja rajallisin valuuttamme. Käyttäkäämme se siis niin hyvin kuin suinkin osaamme.

Tässä kirjoituksessa on 326 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 34-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää