Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Turhautuminen

Makaroni-jauheliha-sapuska jäähtyy pöydällä. Nyt on joutunut pinnistelemään, kun on syyskuunkin menot yllättäneet. 800-1000 euroa kuukaudessa ei ole meinannut riittää ruokaan neljälle hengelle, karkeasti 32 euroa per päivä, kahdeksan euroa per nuppi. Tullut kermaperseiltyä ja sitten on tietenkin se pirun inflaatio, joka on nostanut ruokien hintoja vähintään 30%.

Lihansyönti maksaa enemmän kuin koskaan, pitäisi siirtyä enempi kasvisruokaan – vaikka sitäkin on välillä tullutkin vedettyä. Suurin ongelma varmaankin se, että ei jaksaisi tehdä ruokaa itse pitkien päivien jälkeen ja valmiimpi maksaa. Vaimo on tehnyt monesti, kiitos hänelle siitä. Välillä vähän liiankin huono omatunto siitä, että saavun töistä valmiiseen pöytään.

Maanantai täynnä innovointia heti kahdeksalta aamusta. En lähde aamulenkille, jotenkin on vaan niin mukava loikoilla. Kauaa en tosin ehdi, sillä nukkumaanmenon venähtämisen vuoksi venyy heräämisajankohtakin. Perus. Kuudesta seitsemään tuntia ei ole kovin optimi. Saisi olla kahdeksan.

En minä tiedä. Tänään ärsyttää kaikki, ihan kaikki. Sitä ei ehkä päälle päin näe, mutta nyt ei maanantai toimi. Jotenkin väsyttää ja turhauttaa. En lähde listaamaan yksittäisiä asioita. Ehkä se on tämä loppukuun ankeus, rahan vähyys, mielenrauhan puuttuminen, iltojen pimeneminen, jääkaapin tyhjyys, luonnon kuoleminen. Ja kappas, listaan silti, vaikka muuta väitän.

Ahdistus ei ota laantuakseen. Maha kurnii tyhjyyttään. Päätän syödä ruokani, ennen kuin se jäähtyy.

Tässä kirjoituksessa on 244 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää