Päivä 13564

Sunnuntaipäivän saldo:

  • Kahvitteludeitti vaimon kanssa – kuten joka sunnuntai. Aina yhtä mukavaa.
  • Sekavuustilat ja sumuinen olo jatkuu, postdromen syytä. Sentään ei iske kolmatta migreeniä putkeen.
  • Stressiä Mastodon-päivityksen kanssa. Teeman uudelleenkirjoitus aiheuttaa ongelmia. Claudelle osan ulkoistaminen osoittautuu vikatikiksi. Keskiyöhön mennessä 90% valmiina.
  • Poika kipeänä uudestaan, vaikka jokin aika sitten oli flunssassa. Nyt kova kuume, eli ilmeisesti jostain ”superflunssasta” kyse. Myös maailman terveysjärjestö WHO ilmoittelee influenssa-aallosta. Isän sydän jotenkin särkyy, kun toinen hourii ja nukkuu. Puoliltaöin 12-vuotias simahtaa puhelimen viereen kuin neljävuotias. Käyn peittelemässä.

Tekemistä jää liikaa. Pitäisi päivittää vielä käyttöjärjestelmät. Haluaisin pelata videopelejä, mutta siihen ei jää nyt aikaa. Rentoilu ei ole vielä saanut käynnistyä kunnolla.

Toivon mukaan maanantai hieman koherentimpi. Tästä stressistä joulun alla pitäisi päästä pian eroon.

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13562

Kello on kolme aamuyöllä, perjantain puolella. Ilta on venähtänyt pitkäksi ja keskellä yötä saan idean suihkussa. Ajatuksen kulkuni menee jotenkin näin: Hmm, huomenna pikkujoulut… Meillähän ei ole mitään ohjelmaa, joten mitähän kivaa sitä keksisi. Jotain nörttijuttua sen pitää olla… Olemmehan digitoimisto. Duden AMA oli aikoinaan hauska toteuttaa ja lukea kommentteja porukalla, toimisikohan sama jouluformaatissa… ”Duden joulupukin kuuma linja! Siinäpä se! Mutta aika on kyllä kortilla, mutta auttaisiko AI…

iPhonen Termius auki, CC laulamaan, muutama iteraatio ja draft on valmis. Uni ei meinaa tulla. Neljän tunnin päästä löydän itseni toimistolta, jossa valmistellaan yläkertaan muuttoa ja tehdään viimeisiä työhommia alta pois ennen lomia. Esittelen tontut.dude.fi toimitusjohtajalle. Hänen mielestään idea on loistava. Sanna markkinoinnissa pistää somekamppiksen tulille. Yhteistyö toimii ja homma on menestys. Näin agilessa digitoimistossa markkinoidaan.

Pikkujoulut ovat ihan mahtavat. Aika menee nopeasti ja jutut naurattavat. Migreenikohtaus meinaa sotkea kaiken, mutta lääke vie kivun pois. Tilalle sekavuus. No, muut hakevat sekavuutta alkoholista, minulle sallittakoon samankaltainen tajunnan taso, vaikkakin eri syystä.

Päivä vaihtuu ja takki on tyhjä. En edes tiedä, miten enää kulkee ajatus. Akku on 0.1%.

Mitenhän tässä osaa lomailla?

Fediversumi -reaktiot

Päivä 13561

Vuoden viimeisiä viedään. Viimeinen viimeinen konffi, viimeinen toimistopäivä… Huomenna pikkujoulut ja sitten lepäämään. En malta odottaa.

Joka vuosi sama juttu ja yllätyksiä tulee varmasti. Toivon kuitenkin, että voisin viettää rentouttavan ja duunivapaan joululoman. Se on optimistinen toive ja tilanteisiin nähden onnekasta, jos se toteutuu. Mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut: Aina voi toivoa.

1 2 3 4 5 7

Kirjoitukset kalenterissa

joulukuu 2025
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031