Nukun minuuttia vaille kymmenen tuntia. ”Aamun” rutiinit käyntiin myös viikonloppuna, jotka siis ovat aina herätessä samat:

1. Ylös sängystä
2. Vessaan
3. Hampaat
4. Vaa’alle
5. Treenivaatteet päälle
6. Vitamiinit
7. Vettä
8. Juoksukengät jalkaan ja äänikirja pyörimään
9. Lenkille
10. Treenivaatteet pesuun
11. Vessaan
12. Suihkuun
13. Pukeutuminen
14. Aamupala
15. Kahvi

RoutineFlown ansiosta selviän tästä rutiinista arkiaamuisin reilussa tunnissa. Viikonloppuisin lenkin pituus on 10 kilometriä ja ei ole muutenkaan ”aikataulua”, joten rutiinissa menee vähän pidempään.

Vaimo on tehnyt kukkakaaliwingsejä, joten syön ne heti kotiin tultuani. Sen jälkeen lähdemme taksilla Kärkkäiselle ostamaan Veeralle Icebugit, nastakengät. Kuurosokea puolisoni ei näe maata liikkuessaan ja näilä liukkailla keleillä hirvittää ajatellakin jälkeä, joka tulee jos hän kaatuisi astuessaan peilijäähän. Joskus vuosia sitten kävi huonosti päiväkodin pihassa, enkä enää halua että menee raajoja poikki tästä syystä.

Tänään on ärsyttänyt jälleen kerran Vammaisten kuljetuspalvelu Jyväskylässä. Vaikka taksin tilaisi tuntia etukäteen, se ei saavu ajallaan. Odottelemme taksia parikymmentä minuuttia pihassa. Paluumatkalla odottelemme puoli tuntia lisää.

Kun taksi vihdoin saapuu, se osoittautuu ehkä kamalimmaksi kyydiksi pitkään aikaan. Ikivanha 80-luvun rämä auto, jossa haisee tupakka. Peräkontissa kilisee romu ja pullot. Takaistuin on jätetty auki, minun pitää nostaa se pystytilaan. Kuljettaja puhuu taukoamatta ja näyttää rähjäiseltä, puheesta ei meinaa saada selvää. Mies kertoo, että on ollut vessassa Äänekoskella kun on saanut tilauksen 25 yli, siis juuri silloin kun olisi pitänyt olla paikan päällä. Keskus ja järjestelmä tökkii jälleen.

Olen kuullut näitä juttuja ennenkin, mutta tämä kuljettaja kertoo melko tarkkaan miten järjestelmä toimii. Keksi-Suomessa on noin 100 autoa, jotka ovat vammaispalvelukäytössä, joista järjestelmä sitten käy yksi kerrallaan kysymässä otatko kyydin. Kun taksi vastaa ei, siirtyy kone seuraavaan. Tätä jatketaan niin pitkään kun vapaa kyyti löytyy, jonka jälkeen hypätään alkuun. Tässä prosessissa kuluu aikaa hukkaan, kun ei etsitä automaattisesti seuraavaa vapaata, vaan käydään jokainen yksitellen läpi. Kuulemma protokolla uusitaan maaliskuussa. Toivottavasti uusi tapa on parempi, sillä tämä on ihan perseestä.

Muutenkin ärsyttää, kun kaupunki tuntuu säästävän nimenomaan vammaispalveluista. Kuljettaja kertoo, että on kerran myöhästynyt, eikä vammainen ja avustaja ole päässeet uimaan sen vuoksi. Vanhuksia ei myöskään käy kateeksi. Harmittaa heidän puolesta. Miksiköhän tekstiviestipalvelukin tuntuu toimivan vanhalla nokialaisella, joka on aina kiinni? Joka kerta kun emme saa kuittausta, joudun soittamaan perään ja kuuntelemaan selittelyjä ”oho… puhelin oli sammunut”. Siellä on siis vanha puhelin, jonka tekstiviestejä ei lueta… mietin vain, mitenhän ne kuurot, joilla ei ole kuulevaa soittamaan?

No, se siitä räntistä. Illalla iskee paha migreeni. Olihan se aikakin, edellisestä on jo useampi viikko. Ei muuta kuin sänkyyn pökräämään. Puoli yhdeksältä illalla herään tähän maailmaan: Mikä maa? Mikä valuutta? Missä olen? Aina yhtä hämmentynyt fiilis. Katsomme elokuvan. Arvostelun voit lukea Rollekinosta. Nyt olen sitten pirteämpi kuin pitäisi tähän aikaan.

Kello on 23:55. ”Iltarutiinit” käyntiin, eli kasvien kasteluun… Hyvää yötä.