Sunnuntairentoilua

Epäilen, että GeForce Game Ready-näytönohjainversio 511.23 aiheuttaa ongelmia, sillä eilen kahdesti Overwatchia pelatessa joko jäätyi tai kaatoi pelin klassisella ”Rendering Device Lost” -ilmoituksella. Jätin pöytäkoneen yöksi päälle koko koneen cloud backuppia varten, mutta aamulla odotti musta ruutu, jonka keskellä kryptinen ”Windows – Application Error” -ilmoitus, jonka teksti: ”The exception unknown software exception (0x0e0434352) occurred in the application at location 0x00000000755FB662.”. Tästä ei pääsyt eteenpäin, joten virtanappi pohjaan ja sitä kautta kone käyntiin.

Ajoin tavanomaiset diagnostiikat, eli RAM-testit ja kiintolevytestit, mutta niissä ei ilmennyt mitään. Tietokone on siis joulukuussa 2020 ostettu, eli aivan pränikkä. AMD Ryzen 5 5600X 6×4000 MHz prosessorissa ja GeForce RTX 3070 8GB muistilla varustettuna ei pitäisi laskentateho ihan heti loppua kesken. Ennen näitä ei ole oikeastaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Seuraavana kokeilen aiemman ohjainversion asentamista. Jospa se korjaisi tilanteen.

Tänään pääsin aamulla taas lenkille. Heräsinkin ihan ihmisten aikoihin kahdeksan jälkeen silti kerättyäni kuuppaan tarvittavat kahdeksan tuntia unta. Enää ei maittanut uni pidempään. Hyvä näin. On mukava tunne, kun on yhdeksän jälkeen aamulenkki tehtynä, aamupala syötynä ja aamun askareet hoidettuina.

On äärimmäisen tärkeää, että viikonloppuisin pystyy lepäämään. Ettei ajattele mitään tuottavuuteen tai töihin liittyvää. Sillä sitä ehtii tehdä taas maanantaista perjantaihin vuorokauden ympäri. Perjantai-ilta, lauantai ja sunnuntai on pyhitettävä rentoilulle, niin jaksaa taas huomattavasti paremmin puristaa mailaa arkisin.

Tästä syystä en ole käyttänyt nyt iltoja ja viikonloppuja musiikin tekemiseen tai kirjan kirjoittamiseen. Tuottavimmillani olen soittanut pianoa, kirjoittanut tällaista ajatuksen virtaa tai käynyt lenkillä. Kaikenlainen ”ponnistelu” saa loistaa poissaolollaan viikonloppuisin.

Silti odotan sitä aikaa, kun ”lisätekeminen” ja sivuprojektit eivät ahdista ajatuksena, kun sitä aikaa olisi rentoilun päälle tehdä jotain muutakin tuottavaa kuin vain töitä. Sillä nyt tiedän, että jos elvytän kirja- tai musaprojektiani kunnolla, jää tätä tärkeää ”lojumista” nolla minuuttia, jolloin aivot eivät palaudu ja väsyn ja ahdistun päivittäin helpommin. Omien projektien hetki koittaa kyllä, mutta siihen voi vierähtää pidempikin aika. Töitä nimittäin riittää juuri nyt. Onneksi rakastan työtänikin.

Kirjoittaminen sujuisi toisaalta kaiken ohessakin. Seuraavana pitäisi kirjoittaa kustantajille uusi saatekirje, jossa pohjustan rahakirjaani vielä hitusen uskottavammin. Nyt on kättä pidempää, esimerkiksi Iltalehden lehtijuttu. Ehkä ensi viikonloppuna.

Mukavaa sunnuntaita!

Minä nukuin liian pitkään

Minä nukuin liian pitkään
Mikset voinut herättää

Minä nukuin liian pitkään
Mikset voinut herättää

Viikate – Puolikulkijat

Lauantai. Kymmenen tuntia unta alla. Hyvä fiilis. Toinen päivä ilman lenkkeilyä. Tuntuu hassulta. Huomenna pääsen vihdoin ulos.

En ole tehnyt juuri mitään tänään ja hyvä niin. Pyysin vaimoa laittamaan kukkakaaliwingsejä Air-fryerissä. Täydellistä.

Katsoimme elokuvan. Tytär lähti kaverinsa kanssa Finnkinoon mummilta saamiensa joululippujen kanssa.

Päivän tavoitteet

Aion ottaa rennosti.

Tämän kirjoittamiseen meni aikaa valehtelematta noin minuutti.

Press start weekend

Herään yöllä. Tärisen. Koronarokote on vetänyt isomman horkan päälle. Olen aivan poikki, joten jatkan unia. Aamulla on vielä höntti olo, joten laitan hierojalleni viestiä, että voisi siirtää ajan. Pian kuitenkin tulen toisiin ajatuksiin. Päätän mennä, koska siirtäminen tuntuu ajatuksena nihkeältä. Viestittely menee sekoiluksi. Ahdistaa ja väsyttää. Ehkä se tästä.

Hieronnan jälkeen on parempi olo. Kävelen kotiin muutaman kilometrin matkan. Kahvia kuppiin ja työn touhuun. Kotitoimistolla on vaihteeksi mukava olla, vaikka töissä vilske jatkuu. Tehtävät vaan vilisevät ruudulla. Aivoihin sattuu.

Kun viikottaiset heipat sanotaan kolmelta, olen jo niin valmis.

Tänään en aio tehdä muuta kuin ottaa rennosti. Nyt Overwatchia, niin saa ajatukset jonnekin ihan muualle.

Hyvää viikonloppua!

Taistelu aikaa vastaan

Meinasin myöhästyä. Parin kuukauden kirjoitusputki oli katketa. Tein töitä tänään kirjaimellisesti koko päivän ja tulin äsken vasta kotiin. Kyllä, tulin kotiin töistä noin puoli kahdeltatoista illalla. Tai siis yöllä. Hullun hommaa, mutta olenkin sairas mies.

Kelataan hieman taaksepäin. Tänään heräsin kuudelta ja lähdin aamulenkille, eli sama kaava kuin eilenkin. Sää on ollut tänään erittäin tuulinen ja liukas, sillä ulkolämpötila on lauhtunut kunnolla. Piti hidastaa vauhtia satamassa, jotta en olisi liukastunut. Mutta samalla hetkellä tuuli heitti pipon päästä.

Yhdeksän aikaan kävin rouvan kanssa ottamassa kolmannen koronarokotteen. Ei ole vieläkään juuri oireita tullut, mutta hieman kipeähän tuo vasen käsi on. Onneksi nukun oikealla kyljellä. Hoitohenkilökunta sanoi, että ei kannata lenkkeillä kolmeen päivään. Kysyin vielä erikseen, milloin voisin taas lähteä aamulenkille. Kuulemma sunnuntaina vasta, sydäntulehdusriskin vuoksi. Katkeaa hyvä kymmenen päivän lenkkiputki, mutta arvostan terveyttäni ja uskon hoitohenkilökuntaa. Mieluummin valitsen terveyden kuin jonkin uudenvuodenhaasteen läpäisemisen. Aina voi ottaa vaikka helmikuun juoksuhaasteen itsekseen uusiksi.

Töissä vilskettä ja vilinää. Tänään oli tarkoitus asentaa uusi palvelin, mutta pääsimme sen kimppuun vasta lounaan jälkeen. Samalla jatkoimme asioiden dokumentointia. Mitä kattavammaksi dokumentaatiota kirjoittaa, sitä enemmän huomaa siinä puutteita. On jännä juttu miten paljon sitä osaakaan, mutta miten vähän on laittanut järjestelmällisesti tietoa ylös. Jatkossa tämä(kin) asia on mintissä.

Jouduimme vaiheistamaan asennushommien toisen osan ensi viikolle, niin paljon on tekemistä. Ainakaan työt eivät lopu ja tekeminen on mielekästä.

Päivää ei jäänyt hirveästi jäljelle. Kotiin tullessani kaikki olivat jo nukkumassa. Hetken ihmettelen, että mitähän oikein tapahtui ja miksi. Joskus näitäkin päiviä tarvitaan.

Huomenna on hieronta heti aamusta maailman parhaalla hierojalla. Pitää aina tässä kohtaa sanoa, että minua hieroo sama ihminen, joka on ollut hieromassa F1-formulakuljettajia. Aika hullua sekin.

Valitsin myös olla huomenna etänä. Ehkä kotitoimistolla pääsee laskeutumaan tuurilla mukavammin perjantaihin, kun koko viikko on ollut aikamoista sosialisoimista ja myllyä.

Silmät painuvat kiinni. Toivottavasti ensi viikon palvelinhommissa ei mene ihan koko päivää… Onneksi kalkkiviivat häämöttävät.

23:51. Over and out.

Keskiviikon kaaos

Takki tyhjä. Ensimmäinen hieman ahdistavampi päivä tällä viikolla. Kun maanantaista tiistaihin sai olla aika rauhassa, tänään on todo-lista ollut pitkä kuin nälkävuosi.

Lehtijuttu on nyt ulkona. Kirjoitan aiheesta lisää vähän pidemmästi myöhemmin.

Päivän päätteeksi jaksoin vaivoin tilata pikaruokaa ja asettua mukavasti.

On silti mukavaa olla taas kotona.

1 2 3 4 5 6 7

Kirjoitukset kalenterissa

tammikuu 2022
ma ti ke to pe la su
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31