Kohdataan tosiasiat: Rollemaa on jäänyt jälkeen

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 10 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Osittain vastauksena edelliseen kysymykseen: olen jälleen kasvanut ulos omista verkkosivuistani. Kehityn jatkuvasti työssäni ja kun päivittäin tekee muille priimaa, alkaa harmittaa nämä omat tekeleet, jotka ovat jääneet päivittämättä.

Rollemaassa on kohta kymmenen vuotta vanhaa koodia taustalla, eikä ripulin päälle oikein huvita blogatakaan. Olen ehkä perfektionisti, mutta tökkii vanhat sivustot kun tietää niiden puutteet.

Jotain kertoo se, että pistin mieluummin Facebook-tilapäivityksen kuin rupesin tänne blogin puolelle selittämään.

Viime bloggauksen jälkeen:

Kirjoitin tänään bussista 10 minuutin bloggauksen todistaakseni itselleni jotain, varmaan että osaan vielä kirjoittaa. Olen pitkään halunnut elvyttää bloggaamisharrastukseni, mutta harmittaa kun vaikka tekstiä tulisi aikah helpostikin niin ei vaan ole omaa rauhaa tai inspistä ”pysähtyä”.

Kun tekee yrittäjänä (Digitoimisto Dude Oy) pitkää työpäivää koneella, ei jaksa enää iltaisin paneutua niihin omiin kivoihin harrastuksiin, koneella. Sen sijaan säätää jotain yleisesti, koodailee tai viettää jopa aikaa ilman tietokoneita ja laitteita perheen kanssa tai tweettaillen.

Omat sivustoni ovat vanhentuneet, vaikka samalla teen uusimmilla tekniikoilla sivuja muille. Rollemaa on vanhaa paskaa vuodelta 2007-2010 ja tahtoisin tehdä sen laittaa ihan kokonaan uusiksi. Toisaalta, nykyinen ulkoasu on minulle rakas, enkä haluaisi sitä vaihtaa. Ehkä kehitänkin siitä jonkun hybridiversion, jossa on sopivasti vanhaai ilmettä, mutta myös uutta. Saa nähdä mitä tuleman pitää, koitan aktivoitua taas!

Ihan random kuva. Ei liity mitenkään mihinkään.
Ihan random kuva. Ei liity mitenkään mihinkään.

Tavallaan säälittävää, että viimeisimmät bloggaukset ovat tätä samaa selittelyä ajanpuutteesta, mutta koitan tuoda vanhaa minääni takaisin, joka ei hirveästi mieti – kunhan kirjoittaa. Tietty spontaanius ja ajatuksen virtaa kirjoittama minä on se, jonka haluan tuoda takaisin.

Mitä mieltä sinä lukijana olet, jos pistäisin tämän uusiksi? Lomailen viikon päästä ja silloin ajattelin tehdä jotain näille nykyisille vanhentuneille sivustoilleni (rollemaa.fi, pulina.fi, kuurosokeat.info, ehkä muita). Peikon sentään alkukeväästä uudistinkin.

Ehkä se tästä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Petri

    Kaikki ovat oman aikansa lapsia. :-) Jos ajattelet joutuvasi tai haluavasi pitää vanhat sivustot vastaamaan viimeisintä osaamisesi tasoa, joudut säätämään jatkuvasti. Olen murehtinut samoja asioita kuin sinäkin.

  2. Rolle

    Näin on. Ajattelin nähdä sen vaivan.