Kesäinen keskiviikko

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Eilen yritin herätä kahdeksalta, mutta en pystynyt siihen. Heräsin puoli yhdeksältä. Tatun bussin oli määrä lähteä Ouluun klo 11:45. Syötiin aamupala ja lähdettiin kohti Jyväskylän Matkakeskusta. Tatu lähti, minä jäin. Kyllä meillä olikin hauskaa. Kolmen aikoihin lähdin pankkiin vanhempieni kanssa, otin itselleni verkkopankin tunnuksen ja kortiltani rajoitukset pois. Pankkireissun jälkeen pyysin iskää jättämään minut Jyskän Varastomyymälälle. Kävin etsiskelemässä uutta lompakkoa, joka olisi tarpeeksi pieni mahtuakseen taskuun ja tarpeeksi tilava kaikille korteilleni. Kaikki lompakot olivat hirveitä kaappeja, joten ostin vain karkkia.

Kävelin takaisin kotiin Tammirinteen läpi. Tammirinne on pieni paikka, jossa kävin koulua ensimmäisen ja toisen luokan pienessä koulussa, jota ei enää ole (purettiin joskus ennen milleniumia). Alueen läpi käveleminen nostaa pintaan hyviä muistoja niiltä ajoilta. Muistan missä kavereitani asuu/asui, kenen luona olen käynyt, vaikka suurinosa heistä ei muista minua. Ennen metsäreitilläni ei ollut polkua, nyt siihen on tullut sellainen. Oletko koskaan miettinyt onko Aku Ankasta tutun mietintähuoneen pyöreä ura mahdollinen? Ajattele polkujen syntyjä. Jos tietyllä alueella kävelee tietyn verran, puut ja kasvit eivät enää jaksa kasvaa ja alue tamppaantuu. Vain juuret ja havunneulaset jäävät esiin. Syntyy polku-ura.

Joka tapauksessa, kävelin siis Tammirinteen läpi. Ylläni oli vihreät kirjavat shortsit, vihreä paita ja tietysti vihreät éssin kengät ja vihreät hiukset. Näytän varmasti joltain alienilta. Tatu sanoo että näytän lohikäärmeeltä. Monet juoppopummit näkevät varmasti näkyjä minut nähdessään. Kävellessäni kotiin erään Tammirinteeläisen kerrostalon pihassa oli lauma 5-vuotiaita ipanoita. Eräs tyttö huusi minulle ”kuka sää oot?”, ”minne sää meet?”, ”saahaanko me karkkia?” -tyyppisiä kysymyksiä. Kävelin vain eteenpäin hymyillen ja olin vastaamatta. Mitäs jos vaikka olisin namusetä-pedofiili? Huonosti kasvatettuja lapsia. Kysyä nyt tuntemattomalta ”saadaanko me karkkia”.

Loppupäivän söin karkkia. Tästä päivästä en valitettavasti voi kertoa mitään. Äiti käytti ensimmäisen kerran voimasanoja.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä