Hyviä ohjeita bloggaamiseen

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Luin aamulukemiseksi Katleenan jälleen kerran hienon bloggauksen, tällä kertaa aiheesta ”Mitä fiksu bloggaja tekisi?”. Huomasin toteuttavani samoja teesejä vielä muutama vuosi sitten. Bloggasin välittämättä juuri mistään ja se toikin kivasti aktiivisuutta ja lukiojita.

Nykyään kynnyskysymyksenä on tietenkin pääosin rajallinen aika, mutta olen myös huomannut että olen vähän turhankin kriittinen; on oltava kuvia, tekstin on oltava lähes virheetöntä, on oltava tarkkaa asiasisältöä ja niin edelleen. Siitä ehkä johtuukin että minulla on keskeneräisiä, ehkä jossain vaiheessa julkaisemiskelpoisia kirjoituksia tällä hetkellä jotakuinkin kuusikymmentä. Huh.

Koska muistutan jälleen itseäni ettei ole niin nöpönuukaa, heitän tämän ältsin nopean minuuttibloggauksen ilmoille näin työpäivän alkuun ja samalla mainostan kivasti Katleenan blogia Ei oo totta. Käykää ihmeessä lukemassa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Pinatapai

    Turha kriittisyys on ongelmana minullakin. Mutta ei taida missää blogissa _kaikki_ kirjoitukset ollakaan mitään sanankäytön, tyylin, argumentaation tai omaperäisyyden ilotulitusta.
    Pitäis vain luottaa omaan juttuunsa…