↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Avainsana: arvostelut

105 tulosta löytyi
  • 1 min
    82 sanaa

    Rolle kirjoittaa Metallimusiikki.netissä

    Tulin vain ilmoittamaan, että näet tästä päivästä eteenpäin harvemmin metallimusiikkiin liittyviä merkintöjä täällä Rollemaassa. Minut on nimittäin hyväksytty Metallimusiikki.netin toimittajaksi. Olen pestistä edelleen otettu. Toivottavasti ehdin kirjoittelemaan sopivasti juttuja. Kirjoitin ensimmäisen levyarvostelun viime yönä, heti kun sain homman vastaan. Rahaahan työstä ei saa, mutta toimittajuuden etuna on ainakin ilmainen musiikki, ilmaisia/halvempia keikkalippuja. Rakastan kirjoittamista ja tekstiä minulta kyllä syntyy. Olen…

  • 2 min
    448 sanaa

    Noitumaa

    Ajattara – Noitumaa (2009) Ajattaran uusin plätty on yllättäen kokonaan akustinen. En heti ensin syttynyt ajatukseen, sillä olin jo ehtinyt tottua Ajattaran sähkökitaroiden synkeän painajaismaiseen soundiin aikaisemmilta levyiltä. Levy on vähintäänkin omituinen. Biisien äänimaailma on synkän shamanistinen ja aika ajoin sieluttomassa lauluäänessä on jopa demonisia piirteitä. Levyllä käytetään hassuja soittimia ja ääniä ja täytyy sanoa että osa kappaleista menee minulta…

  • 2 min
    324 sanaa

    Carach Angren

    On kulunut taas liian pitkä aika siitä kun viimeksi bloggasin uusista metallipuolen julkaisusta ja -bändeistä. Olen viime aikoina kuunnellut sellaista metallimusiikkia mitä joku voisi nimittää undergroundiksi. Undergroundhan ei kuulijakunnalleen enää ole undergroundia, ainoastaan muille ja yleisesti ottaen niille ketkä eivät ole koskaan kuulleetkaan bändistä tai artistista – eivätkä ehkä koskaan tule kuulemaan. Carach Angren (suomeksi ”rautaleuka”) on hollantilainen sinfoninen black…

  • 1 min
    157 sanaa

    Kokemuksia Linux Mintistä asuksen miniläppärillä

    Tähän taidan jäädä. Linux Mint 7 vaikuttaa erittäin toimivalta eee pc:ssäni. Compiz on oletuksena päällä, mutta silti efektien kanssakin läppäri toimii erittäin sutjakkaasti – toisin kuin Windows Xp. Asensin ensimmäisten joukossa avant-window-navigatorin, conkyn ja winen (ainoa windows-ohjelma jota tulen käyttämään on Spotify, sillä pienen kiintolevykapasiteetin vuoksi koneelle en rupea latomaan musiikkia). Yhdistelin oman iconpackin smilestä, Shiki-Mintistä, Tango-Customista ja omista vanhoista…

  • 2 min
    340 sanaa

    Testissä Gnomen kuvaeditorit

    Olen pitkään hakenut kunnollista kuvanlajittelu-ohjelmaa linuxille ja nimenomaan gnomelle. En nyt puhukuvankäsittelyohjelmasta, kuten Gimpistä tai Photoshopista, vaan kuvanlajitteluohjelmasta, joka on tarkoitettu kuvien järjestelyyn, nimeämiseen, kääntelemiseen ja ehkäpä myös pieneen käsittelyyn. KDE:tä käyttäessäni paras ohjelma tähän oli ehdottomasti digiKam. Mutta koska kyseinen softa on tehty kde:lle, se ei gnomella näytä eikä tunnu niin hyvältä. Mutta onneksi näitä on liuta myös gnomelle……