Avainsana: arki
-
Abiturientit nauttivat (luku-)lomasta
Kirjoitetaanpa taas pitkästä aikaa tavallistakin tavallisempia kuulumisia. Minulla on ollut raskasta. Viimeinen jakso meni kertauskursseja painaessa ja vapaa-ajalla tietokoneella istuessa. En ole käynyt ATK-tunneilla, koska teen kahta opasta kotona itsenäisenä (IRC-opas & XHTML-opas), julkaisen ne sitten valmiina. Nyt on abien koeviikko (eli enää huominen ruotsin kertauskoe) ja sen jälkeen on abihössötykset, penkkarit ja sitten alkaa lukuloma. Lukulomalla luen ja teen…
-
Väsynyttä arkea
Ihme että jaksoin. Syy miksi en ole kirjoittanut on selkeä: en ole jaksanut. Olen katsellut elokuvia ja yrittänyt ottaa muita kiinni opiskelussa. Aamuisin väsyttää liikaa. Onneksi ensi torstain jälkeen tavalliset koulupäivät ovat takana. Tunnen olevani hukassa. Väsyttää. Tänään menen kyllä aikaisemmin nukkumaan.
-
Takaisin arkeen
Herään ATB:n Autumn Leavesiin. Kello on 5:29. Kännykän näyttö valaisee huoneeni. Olin nukkunut jopa tunnin verran. Napsautan herätyksen pois ja siirrän sitä automaattisesti tunnilla eteenpäin. Laitan pään tyynyyn ja mietin mitä kaikkea minun pitikään ehtiä tehdä ennen kouluun lähtöä. En enää saakaan nukahdetuksi. Otan tavarat yläkertaan, istahdan tietokoneelle, pakkaan repun, siirrän kamerasta kuvat koneelle ja istahdan taas koneelle. Laitan musiikin…
-
Tarina ja kysymys
Tänään oli siis viimeisen jakson ensimmäinen koulupäivä. Tajusin koulussa että minulla on fysiikan ykköskurssi käymättä. Koska kurssi on 05-opiskelijoille, sitä ei näkynyt kurssitarjottimesta, joten jouduin päivittämään lukujärjestykseni. Koulun jälkeen kävin ostamassa fysiikan kirjan (Sampsalta saan maantiedon kirjan) ja koulutarvikkeita (tussit, luentolehtiöt, kansio, kynä). Koulutarvikkeiden jälkeen menin Seppälän Giganttiin vaihtamaan Koss Plug – ne kuuluisat korvatulppakuulokkeet, kuulokkeissa kun on elinikäinen takuu.…
-
Piinan viikko
Ostin kalenterin, koska haluan saada elämäni järjestykseen. Koeviikko alkoi eilen. Mietin eilen että mitä aineita voisin kirjoittaa ja miten. Opiskelun pitäisi olla täydellistä. Tällä hetkellä opiskelen lähinnä pakon takia, enkä edes tyydyttävin tuloksin. Ei vain jostain syystä huvita. Ja ensi vuonna pitäisi jo kirjoittaa. En lukenut biologian kokeeseen kunnolla, enkä myöskään tämänpäiväiseen ruotsin kokeeseen. Huoh. Maanantai 3.4. – Biologian koe…