Tekoäly muutti maailman – tuhoutuuko pallo, vai pelastuuko ihmiskunta?

Joulukuun 7. päivänä 2022 kirjoitin lokikirjaani merkinnän nimeltä Parikoodausta tekoälyn kanssa. Kyseinen kirjoitus oli ensimmäinen ”ulostuloni” generatiivisen tekoälyn hyödyistä päivittäisen päiväkirjani ohessa, harmittomana sivuhuomiona.

Tekoäly on hienoa. Eipä tarvitse illan kähmyssä miettiä enää liikaa, kun tekoäly hoitaa 99%:sti toimivan queryn.

Tämä ei siis ollut sarkastinen lausahdus, vaan oikeasti oli ilahduttavaa huomata tekoälyn nopea kehittyminen. ChatGPT oli ollut julkisesti saatavilla viikon, ja tätä ennen minulla oli ollut jo pidempään käytössä GitHub Copilot, jonka kaikki muut ”älykkäät” tavat nopeasti syrjäyttivät.

Ihan alussa en varsinaisesti innostunut ChatGPT:stä, sillä olen tottunut ”chattibotteihin” ja kokemukseni ”tekoälystä” juontaa juurensa paljon kauemmas. Se oli kuitenkin alusta asti selvää, että OpenAI:n julkaisema ihmistä matkiva generatiivinen tekoäly vuonna 2022 oli jotain, mitä ei ollut ennen nähty. Kaikki muuttui yhdessä yössä.

Olen tavallaan pantannut tämän tekstin kirjoittamista jo pidempään, sillä tekoäly on aiheena nykyään aivan liian kiistelty, enkä haluaisi joutua tikunnokkaan tällä ulostulolla. Tekoäly on kuitenkin arkipäivää, joten näin neljä vuotta isojen kielimallien julkaisemisen jälkeen on aika tulla ulos tekoälykaapista, kävi miten kävi.

Tämä kirjoitus on eräänlainen ”Minä ja tekoäly” -kronikka. Tämä kirjoitus ei ole kritiikitön tai hypetystä, vaan puhtaasti oma henkilökohtainen näkemykseni aiheesta.

Tätä kirjoittaessa elämme marraskuuta 2026. Maailma on hyvin erilainen kuin esimerkiksi marraskuussa 2020, jolloin generatiivinen tekoäly sellaisena kuin se nyt tunnetaan oli olemassa tekniikkana lähinnä teknologiaharrastajien ja tutkimuslaboratorioiden kalliina leikkikaluna. Tekoälystä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta paluuta entiseen ei enää ole samaan tyyliin kuin emme voi tehdä tekemättömäksi älypuhelinten, autojen, tulen tai sähkön keksimistä. Lampun henki on ulkona pullosta.

Mikään ei ole enää ennallaan.

Aihe on laaja ja vaatii alustusta. Pyrin kulkemaan koko tarinan läpi kronologisessa järjestyksessä, ja vasta lopussa kerron ultimaattisen kantani tekoälyyn kaikkine nyansseineen.

Ennakkovaroituksena sanottakoon, että tämä kirjoitus on pitkä, yli 7000 sanaa, mikä voisi karkeasti tarkoittaa 2-4 lukua kirjasta. Hitaammalla lukutahdilla tämän jutun lukemiseen tulee menemään ainakin 45 minuuttia. Keitä siis kuppi kahvia, asetu mukavasti ja varaudu lukemaan tätä kuin kirjaa.

Tieteisfiktio ei ole enää fiktiota

Muun muassa Pablo Picasso ja Jules Verne ovat sanoneet, että mitä tahansa ihminen pystyy kuvittelemaan, tulee olemaan totta. Ja näin onkin käynyt monelta osin. Tieteiselokuvissa olevat asiat ovat yksi kerrallaan toteutuneet tavalla tai toisella. Nykyään naureskelemme 1900-luvun alkupään tai puolivälin kuville, joissa hehkutetaan niinkin edistyksellistä tekniikkaa kuin älypuhelimet ja taulutelevisiot uutena tulevaisuuden mullistuksena.

Olen aina rakastanut scifiä ja nuorempana luin paljon tieteisromaaneja. Koodi, laitteet ja robotiikka ovat kiinnostaneet konsepteina jo pikkupojasta. Ehkä siksi ajauduin alalle jo varhain ja opettelin koodaamaan nettisivuja kymmenvuotiaana. Jo pelkästään omalla koodilla tietokoneen käskyttäminen tuntui siltä, että käytössä olisi jotain taikavoimia. ”Kone joka osaisi puhua” tai ilman ihmisen ohjailua toimivat laitteet ja robotit tuntuivat vain Steven Spielbergin elokuvien fantasioilta. Nyt kaikki tämä on todellisuutta.

Näistä syistä tekoäly onkin alusta asti itselleni ollut ihmeellinen, uusi, innostava teknologia. Innostuin aivan samoin aikoinaan esimerkiksi rajapintojen (API) kehittymisestä, OpenID:stä (harmi, ettei koskaan yleistynyt) ja monesta muusta tekniikasta. Sosiaalisen median yleistyminen Web 2.0 -aikakaudella oli yhtä lailla hienoa tällaiselle livenä sosiaalisesti rajoittuneelle nörtille. Rekisteröidyinkin parhaimmillaan yli 160 somepalveluun ja täällä Rollemaassakin olen kirjoitellut paljon arvioita eri somepalveluista tägin sosiaalinen media alla. Tekoälyn laajentuminen ja arkipäiväistyminen onkin siis itselleni innostava konsepti kaikin puolin ja yksi osa tätä isoa jatkumoa.

Ensin oli IRC-botti – eggdrop vuodesta 1993, MegaHAL vuodesta 1996

Tekoäly ei ole minulle uusi asia. Vuonna 2008 (18 vuotta sitten) kirjoitin tässä samaisessa blogissa teknisen jutun otsikolla Koodaa bottisi puhumaan. Kirjoituksessa kerron IRC-botistani Haamusta (sittemmin kummitus, avointa lähdekoodia edelleen, muuten), joka pyöri QuakeNetissä. ”Haamun tekoäly on joskus jopa varsin onnistunutta”, kirjoitin silloin. Botti osasi vastailla kysymyksiin ja kertoa muun muassa sään. Se sisälsi itse ohjelmoimiani Tcl-skriptejä. Siinä ei tietenkään ollut mitään kehittyneitä neuroverkkoja, mutta idea oli sama kuin scifileffojen roboteilla: halusin koneen, jolle voimme puhua ryhmäkeskustelussa.

Ensimmäisen tekoälyllä toimivan IRC-bottini kirjoitin 2000-luvulla MegaHAL-kirjaston avulla, jonka ensimmäinen versio julkaistiin jo vuonna 1996. Se oli muuten hyvä, mutta alkoi kehitellä suomen kielen ympärille omaa kielioppiaan. Ajan myötä sen puheesta ei enää saanut selvää. MegaHAL oli näet rakennettu lähinnä amerikkalaisen englannin kielen pohjalle, eikä se osannut suomen kielen vaikeita sijamuotoja tai taivutuksia. Näistä ”virheistä” johtuen nykyisten kielimallien hallusinaatiot eivät siis missään vaiheessa tulleet minulle yllätyksenä.

Moni kuvittelee tekoälyn olevan pelkkää promptailua ja chattailua. Tekoälyä on jossain muodossa ollut niin pitkään kuin tietokoneitakin. Uutta on se, että nyt se oikeasti toimii ja on paljon muutakin kuin muutama algoritmi haku- tai suosittelumoottorissa. Ne, jotka sanovat, että se ei toimi, käyttävät tekoälyä väärään tarkoitukseen, väärällä tavalla, tai käytössä on vähemmän kyvykäs kielimalli, tai takataskussa on liikaa skeptisyyttä ja negatiivisia tunteita tekniikkaa kohtaan.

Automaattitäydennyksestä laiskan miehen skripteihin

En ole varmasti ainoa koodari, joka on tehostanut työtään esimerkiksi snippeteillä, scripteillä ja muilla automatisoinneilla. Minua kiehtovat jopa enemmän prosessit kuin varsinainen ohjelmointi. Tykkään asioiden tehostamisesta ja varsinkin puuduttavien ja toisteisten asioiden ulkoistamisesta koodille, scripteille, palvelimille ja laitteille.

Kautta aikojen olen hämmästellyt, miksi ihmiset tekevät samoja pitkään kestäviä rutiineja uudelleen ja uudelleen, kun aikaa voisi säästää kehittämällä tehokkaan työnkulun. Esimerkkinä vaikkapa softa- tai palvelinpäivitykset. Jopa Windows-päivitykset voi ajaa sisään yhdellä komennolla, sen sijaan että sinun täytyy mennä valikkoon, valita päivitykset, odottaa kun käyttöliittymä aukeaa, etsiä oikea kohta, painaa nappia ”Tarkista päivitykset”… tässä kohtaa minä olen jo päivittänyt laitteen. Ei sillä, että Windowsia enää käyttäisin, mutta sait kiinni ajatuksesta.

Ohessa kenties kuuluisimmat esimerkit pikakomennoista, joita olen tottunut käyttämään jo 20 vuoden ajan. On paljon nopeampi kirjoittaa c kuin git commit -m. Ei kuulosta isolta jutulta, mutta teepäs tätä 1000 kertaa päivässä.

alias s='git status'
alias a='git add --all'
alias c='git commit -m'
alias p='git push -u origin HEAD'
alias ..="cd .."

# Muistuta 10m "pizza uunissa"
function muistuta() {
  sleep $1 && zenity --info --text "$2" &
}

Kyse ei ole pelkästään operaatioiden automatisoinnista. Olen pyrkinyt myös nopeuttamaan ja optimoimaan ohjelmointiurakoita. Pikkupoikana, ohjelmointiurani alussa 2000-luvulla, käytin yksinkertaisia tekstitiedostoja, joihin varastoin copy-pastetettavia koodinpätkiä. 2010-luvulla joku keksi Zen Coding -nimisen lisäosan editoreihin, joka sittemmin ristittiin Emmetiksi. Sillä sai esimerkiksi ul>li*5>a + tab avulla tehtyä listan, jossa on viisi listakohdetta, joiden sisällä on linkki.

Vuonna 2018 julkaistiin TabNine, joka automaattitäydensi koodia ja koodinpätkistä tuli tarpeettomia. Heti seuraavana vuonna 2019 julkaistiin GPT-2-pohjainen ”deep learning” -tapa automaattitäydentää koodia. Minä tietenkin otin nämä yksitellen käyttöön, koska niiden avulla koodasin nopeammin.

Kun GitHub Copilot julkaistiin vuonna 2021, huomasin hyvin pian, että automaattitäydennys ”lukee ajatuksia”, niin hyvin se alkoi ennakoida sitä, mitä olin tekemässä.

Olen aina halunnut ”kloonata itseni”, koska minulla on aina liikaa tekemistä. Vielä 2021 ”itsensä kloonaaminen” ei ollut mahdollista.

ChatGPT:n julkaisu, ja isojen kielimallien (LLM) leviäminen maailmaan – 2022 ja OpenAI muuttivat maailman

OpenAI onnistui käytännössä saattamaan tekoälyn valtavirran tietoisuuteen yhdessä yössä. Ihmiset hämmästelivät sitä, miten kone voi yht’äkkiä ”tietää kaiken”, ”puhua kuin ihminen”.

ChatGPT:n julkaisu on edelleen kaikkien aikojen eniten käyttäjiä lyhyessä ajassa kerännyt verkkopalvelu. Vain viidessä päivässä ChatGPT rikkoi miljoonan käyttäjän rajan. Sata miljoonaa käyttäjää meni rikki kahdessa kuukaudessa (vertailun vuoksi Instagramilla tähän meni kaksi ja puoli vuotta, TikTokilla yhdeksän kuukautta ja Musical.ly-palvelu kuitenkin taustalla, Facebookilla yli neljä vuotta). Miljardi kuukausittaista aktiivista käyttäjää meni rikki toukokuussa 2026, vain kolme ja puoli vuotta julkaisusta (vertailun vuoksi jälleen: Google Mapsilla meni miljardin käyttäjän raja rikki vasta viidessä vuodessa ja YouTubella tähän meni kuusi vuotta).

Osa minusta toivoo, että tekoäly olisi jäänyt vain nörttien työkaluksi. Nyt tekoäly on enimmäkseen kaupallinen rahakone ja Metan lisäksi meillä on uusia piilaakson tekkijättiläisiä, joille valta keskittyy. Mutta kolikolla on monta puolta. En tiedä, olisiko tekoälyä tässä muodossa saatu luotua ilman valtavia raha- ja resurssimääriä, jotka sinällään ovat kapitalismia kaihtavalle varoitusmerkki. Raha, valta ja resurssit ruokkivat ihmisen pahaa puolta, niin vallankahvassa olijan kuin tavallisen pulliaisenkin. Mutta kritiikistä vielä lisää tuonnempana.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi

Kolmessa vuodessa ohjelmointi on muuttunut enemmän kuin edellisessä kahdessakymmenessä vuodessa. Lokakuussa 2025 kirjoitin lokikirjaan, että teen arviolta vähintään kolmen ihmisen työt tekoälyn avustuksella. En puhunut ChatGPT:stä tai chateista, vaan komentorivillä toimivista agenteista, jotka lukevat koodia, ajavat komentoja ja korjaavat omat virheensä.

Vuonna 2025 onnistuin vihdoin ”kloonaamaan itseni”.

Tekoäly tekee ohjelmoinnista taas kivaa

Kirjoitin joulukuussa 2025, että käytän tekoälyä paljon teknisessä dokumentoinnissa, tiivistämisessä ja jäsentelyssä, mutta en koskaan anna sen kirjoittaa kokonaisia suomenkielisiä tekstejä puolestani. On suorastaan surullista teettää tekstejä koneella, kun tekstin tuottaminen ja ajattelu on kaikista hauskin osuus.

Joidenkin ohjelmoijien mielestä pään seinään hakkaaminen (jota myös ongelmanratkaisuksi kutsutaan) on hauskin osuus ja siksi ei tunnu hyvältä tehdä koodia tekoälyllä, kun se ohittaa hauskimman vaiheen. Itselleni ”perinteisessä ohjelmoinnissa” (nyt voi jo puhua tähän tyyliin, tai ”käsin” tai ”kankeasti” tai ”manuaalisesti” ohjelmoinnista) usein kivuliainta oli varsinainen koodin tuottaminen silloin, kun asiat eivät meinanneet edetä. On helppo sanoa, että koodaaminen on kivaa, silloin kun tekee pelkkää bravuuriaan ja on osaavia kavereita ympärillä. Mutta yksin ei voi tehdä tai osata kaikkea. Tähän asti. Nyt voit kasata itsellesi yhden hengen tiimin, vaikka sata koodaria avuksesi sormia napsauttamalla. Niin sanotut ”Flow”-tilat saan muistakin asioista kuin siitä, että koodi laulaa. Scriptaus, määrittelyt, speksaamiset, ongelmanratkaisut, kaikki nämä aiheuttavat flow-tiloja koodieditorin ulkopuolellakin. Ja jos totta puhutaan, olen aina ollut enemmän komentorivi- kuin koodieditori-ihminen.

Vuonna 2022 vielä käsin koodatessani saatoin koodata viikon putkeen juuri syömättä ja nukkumatta. Olen perfektionismiin ja pakkomielteisiin taipuvainen, kun teen jotain teknistä. En malta päästää irti ja pilaan terveyteni siinä samalla. Minulla ei ole ikävä näitä aikoja, sillä en nauti siitä ahdistuksen tunteesta, joka syö sisältäpäin, kun asiat eivät vain toimi, etkä vain opi, etkä osaa. Ilman googlettelua, Stack Overflowta, sosiaalista mediaa, GitHubin pläräämistä, toisilta apinointia, en olisi saanut mitään koskaan aikaiseksi. Onhan siinä tietenkin se periksiantamattomuus ja lopulta asioiden oppiminen, eikä minua kaduta oppimispolkuni. Päinvastoin. Ilman kaikkea tekemääni, en olisi tässä.

Nyt pystyn luovuttamaan ja lepäämään helpommin, kun tekoäly hoitaa töitä jopa silloin, kun nukun. On pitänyt luopua tietynlaisesta kontrollista, ja se on vapauttavaa.

Minua hämmentää aina, kun joku pitää erityisesti tekoälyn tehokkuutta huonona asiana. Miksi nopeampi, parempi, tehokkaampi olisi huono asia?

Tehokkuudella on silti varjopuolensa. Tekoälyä jossain vaiheessa mainostettiin siten, että kun tekee tunnin työn minuutissa, voi käyttää 59 minuuttia vaikka loikoiluun. Mutta todellisuudessa 59 minuuttia täyttyy muilla töillä ja tekeminen satakertaistuu.

Miinuspuolena on myös se, että aloitat kello 21 jonkin ”kivan idean”, koska se on helppoa toteuttaa puolivalmiiksi asti. Siinä sitten olet edelleen jumissa kello 03, kun ei olekaan vielä riittävän hyvä. ”No mistake, make it perfect, I go sleep now, continue without stopping, report in the morning, gn”.

Minulle tekoälyn tulo tuntui samalta kuin kymmenvuotiaana, kun tajusin ensimmäistä kertaa, miten nettisivuja tehdään. Tai Internetin yleistyminen Suomessa. Tai ensimmäistä kertaa Linuxin asentaminen pöytäkoneelle 90-luvulla. Tai iPhonen julkaisu markkinoille.

Maailman kyvykkäin ja älykkäin tekoäly käytössä, lähinnä ohjelmistotekniikan työkaluna

Vanha vitsi ”miksi tehdä asia viidessä minuutissa, kun sen voi automatisoida viidessä tunnissa” ei enää päde. Automatisointi vie nykyään murto-osan siitä ajasta, jonka itse tekeminen veisi. Tekoäly ei ole enää vain tukiäly, se on kokonaisvaltainen koodarin työkalu, enemmän kuin pelkkä bash shell tai vim.

Periaatteeni on, että jos teen jotain tekoälyvetoisesti, sen pitää näyttää ja tuntua siltä, että se ei ole tekoälyllä tehty. Tekoäly ei saa paistaa läpi. Vältän henkeen ja vereen sloppia myös koodissa. Käytän ohjelmointiin Claude Codea, koska sen TUI on kaikista intuitiivisin. Kokeilin välissä opencodea, crushia ja vastaavia, mutta palasin aina Claude Codeen.

Anthropic on julkaissut paljon työkaluistaan ja protokollistaan avoimena lähdekoodina ja isolla firmalla on paljon muskelia kehittää tuotteitaan. Claude Codeen saa kytkettyä kiinni muitakin kuin Anthropicin malleja, mutta olen tykästynyt Anthropicin mallien kyvykkyyksiin ja erityisesti tätä kirjoittaessa Opus 5.5 on eniten mieleeni.

Ennen kirjoitin:

nvim /path/to/something.lua

Tätä ennen tietysti oikean tiedoston etsiminen, oikean rivin etsiminen, tiedonhakua, manuaalin lukemista, ohjelmointia, testaamista, pohdiskelua, tallentamista, tuotantoon viemistä, ja niin edelleen. Siinäpä vierähti tunti jos toinenkin.

Nyt:

tmux a -t session

Tmux-session sisällä on tekoälyagentti, joka on työstänyt haluamani asian valmiiksi. Vaativimmat asiat agentti voi rakentaa vaikkapa yön yli nukkuessani. Se käyttää minun 30 vuoden aikana opittuja toimintamalleja ja tekee koodin omalla tyylilläni – tai oikeastaan paremmin.

Aiemmin saatoin kirjoittaa CSS:llä tyylin, esimerkiksi color: purple;, nyt lisään agentille tehtävän: add color purple. Enää ei oikeastaan edes tarvitse sanoa, missä tiedosto on tai mitä olen tekemässä, kun agentti tietää mitä olen viimeksi tehnyt tai eilen tähän aikaan.

Entinen npm install on nyt claude --resume. Automaatio on vain muuttanut muotoaan. Monesti kritisoidaan sitä, että emme tiedä, mitä siellä toisessa päässä tapahtuu. Harva kuitenkaan jää lukemaan node_modules -kansion sisältöä. Eivät ihmiset halua tietää perinpohjin, mitä automaatio tekee. Tärkeintä on lopputulos.

Vähän ikävemmät lieveilmiöt

Kaikella on hintansa. Eikä pelkästään rahassa. Stack Overflow oli yli vuosikymmenen ajan paikka, josta jokainen ohjelmoija haki vastauksensa (toisaalta palvelu oli myös tunnettu elitistisistä ja tylyistä vastauksistaan). Toukokuussa 2025 palveluun esitettiin kuukaudessa enää suunnilleen yhtä vähän kysymyksiä kuin palvelun avausvuonna 2009. Ihmiset eivät oikeastaan lakanneet kysymästä. He eivät vain esittäneet kysymyksiään enää verkossa, vaan tekoälylle.

Kirjoitin marraskuussa 2025 Zero Click -ilmiöstä Duden blogiin. Ilmiöllä tarkoitetaan sitä, että ihmiset eivät enää mene hakukoneesta verkkosivuille, kun Googlen tekoäly tarjoilee vastaukset suoraan. Tiedon etsiminen on ulkoistettu tekoälylle. Tämä oli alussa iso ongelma, sillä esimerkiksi ChatGPT:n haku vastasi Tow Centerin testissä uutisia koskeviin kysymyksiin väärin kahdessa tapauksessa kolmesta. Tekoäly nimittäin haluaa miellyttää ja arvata ja usein nämä johtavat väärään lopputulokseen. Koodi ei tahallaan valehtele, mutta silloin kun heitetään noppaa, voi saada vääriä tuloksia.

Aiemmin koodi on toiminut enimmäkseen deterministisesti, eli aivan kuten minun pienet ohjelmani komentorivillä, ne antavat vastaukset, jotka haluan. Tekoäly toimii kuitenkin enimmäkseen stokastisesti, eli se pohjautuu todennäköisyyksiin. Ehkä paras video, jonka olen nähnyt neuroverkkojen toiminnasta on 3Blue1Brownin video vuodelta 2017, tähän kaikki pohjaa:

But what is a neural network? | Deep learning chapter 1

Onneksi hallusinointiakin on onnistuttu vähentämään. Tekoälyn perustavanlaatuisia ongelmia ei välttämättä voi ”korjata”, mutta ne voi kiertää tehokkaasti, jos osaa määritellä ja ohjelmoida. Nykyään ohjelmoijat ovatkin vihkiytyneet erilaisiin harness- ja mikroprosessiviritelmiin, itseni mukaan lukien.

Vaikka ihmiset ovat vähentäneet verkkosivuilla vierailemista, ovat ne edelleen erittäin relevantteja, toimivathan ne tykinruokana koneille. En minä muuten tällä alalla enää olisi, jos en uskoisi tulevaisuuteen. Verkkosivut ovat datapool, johon kaikki pohjautuu.

AI-slopin aikakausi

Mutta mitä tapahtuu, kun datapooliin valuu tekoälyn omaa sloppia, joka lähtee kiertoon? Sloppi on vakiintunut nimitys koneella tuotetulle massasisällölle, jota kukaan ei pyytänyt ja joka on tehty vain klikkien ja hakukonenäkyvyyden takia. Sitä on nyt kaikkialla, niin videomuodossa kuin tekstinäkin. Sloppia päätyy myös verkkosivujen designiin, koodiin ja jopa akateemisiin teksteihin. Hakukoneoptimointiyhtiö Graphiten analyysin mukaan marraskuussa 2024 tekoälyn kirjoittamia artikkeleita julkaistiin verkkoon ensimmäistä kertaa enemmän kuin ihmisten kirjoittamia. Luku perustuu (yllätys, yllätys) tekoälyllä tehtyyn tunnistimeen, joten se on suuntaa antava, mutta suunta on selvä.

Tekoälyä on yhä vaikeampi tunnistaa, mutta harjaantunut tunnistaa slopin melko nopeasti. Teksteissä sloppi näkyy muun muassa seuraavissa:

1. Kysyvät otsikot, ”Mitä se tekee”, ”Kuka hoitaa tämän”, ”Missä ongelma piilee”
2. ”Sama”-sanan toisto ja kontekstin katkeaminen. Esimerkiksi ”Sama ominaisuus käytössä kaikkialla”, jolloin nopeasti luettuna et tajua mistä edes puhutaan
3. Numeroiden käyttäminen kirjoitettuna, esimerkiksi otsikoissa seuraavasti: ”Kaksi suuntaa eteenpäin” tai ”Kahdeksan ratkaisua”. Ihminen ei kirjoita näin. Nimitän tätä itse ”traileritekstiksi”, kuvittele möreällä miesäänellä ”Yksi ase, yksi mies, yksi kosto!”
4. Jargoni, kapulakieli, korporaatiopuppulauseet. Tekoäly matkii ”ison maailman” tone of voicea ja tekee usein lauseista tarpeettoman hankalia ja persoonattomia
5. Klassiset slopin merkit: emojien liikakäyttö ja ”tekoälyviivat” eli pitkät ajatusviivat ja Otsikoissa Joka Lause Isolla Jenkkityyliin. Näitä on onnistuttu kitkemään huomattavasti vuosien varrella, eikä niitä ole enää 2025-2026 juurikaan näkynyt. Mutta vielä joskus näkee.

Kielimallit opetetaan verkosta kerätyllä tekstillä, ja verkko täyttyy kielimallien tekstistä. Oxfordin yliopiston Ilia Shumailovin johtama ryhmä osoitti Nature-lehdessä heinäkuussa 2024 julkaistussa tutkimuksessa, että kun mallia koulutetaan sukupolvi toisensa perään edellisten mallien tuottamalla datalla, se unohtaa ensin harvinaiset asiat ja lopulta sen tuotos rappeutuu toistoksi ja hölynpölyksi. Ilmiötä kutsutaan mallin romahtamiseksi (model collapse). Kopio kopiosta haalistuu kuin C-kasetti, jota on kopioitu kaverilta kaverille.

Web designissä sloppi näkyy selkeimmin seuraavissa:

1. Caps-lock ”prefixit” eli ennen otsikkoa on yleensä pieni capseilla kirjoitettu fontti, capsia käytetään muutenkin paljon
2. Lilliputti-tekstit. Moni AI:n tekele sisältää aivan liian pientä tekstiä ja huonoja kontrasteja
3. Liukuvärien ja spottivalojen liikakäyttö. Pinkki ja violetti tuntuu myös olevan tekoälyn suosiossa. Liukuvärejä tungetaan nappeihin, numeroihin, joka paikkaan, koska se on trendannut viime vuosina voimakkaasti. Nyt siitä halutaan eroon, koska AI.
4. Pyöristetyt reunat ja vasen reunus. Tämä kombo kertoo tekoälyn käytöstä välittömästi. Näyttää kamalalta.
5. Tarpeeton sisällön täyttäminen tauhkalla. Yksinkertainen on kaunista, mutta tekoäly tunkee sekavaa paskaa mukaan.
6. Epäsopusuhtaisuus. Nopeasti tekoälyllä tehdyt leiskat ovat äkkiseltään näyttäviä, mutta sisältävät visuaalisia bugeja, ”bongaa 10 virhettä kuvasta” -tyyliin.

Kun tekoälyllä tehty sivusto kirjoittaa virheen, nettiä käyttävä tekoäly löytää sen ja toistaa sen, ja seuraava sivusto kopioi vastauksen. NewsGuardin elokuun 2025 auditoinnissa kymmenen suosittua chatbotia toisti uutisaiheisiin liittyviä vääriä väitteitä 35 % ajasta, lähes kaksi kertaa niin usein kuin vuotta aiemmin, kun botit alkoivat hakea vastauksia suoraan verkosta. Vielä suoraviivaisempaa on tahallinen myrkyttäminen. Venäjä-mielinen Pravda-verkosto julkaisee miljoonia artikkeleita lähinnä koneiden luettaviksi, ja NewsGuardin maaliskuun 2025 testissä chatbotit toistivat verkoston valheita noin kolmanneksessa vastauksista. Testiasetelmaa on myös kritisoitu, sillä kysymykset valittiin nimenomaan verkoston aiheista.

Tästä syystä ihmisen kirjoittamalla alkuperäisellä tekstillä on nyt enemmän arvoa kuin koskaan. Samaan lopputulokseen päätyivät mallin romahtamista tutkineet tutkijatkin: mitä enemmän verkko täyttyy koneen tekstistä, sitä arvokkaammaksi aito ihmisten tuottama data muuttuu.

Itse en pysty katsomaan tekoälysloppivideoita tai kuuntelemaan AI-musiikkia, koska jokin minussa hylkii tätä rapautumista. Kyse on enemmänkin laadusta kuin itse tekoälystä. Jos en tiedä, että jokin on tehty tekoälyllä, se on tehty laadukkaasti, mutta silloin ihminen on ollut pelissä mukana. Nykytekniikoilla tekoäly ei pääse persoonalliseen lopputulokseen. En tiedä, voiko uniikki persoonallinen tuotos koskaan toteutua täysin ilman ihmisen vaikutusta.

Miten uskallat luottaa tekoälyyn?

Tekoäly on minulle tehokas työkalu, kuten sirkkeli on rakennusurakoitsijalle. Saat käyttää käsisahaa, jos haluat, mutta se on hitaampaa. Se kuitenkin kannattaa, mikäli et luota sirkkeliin. Minä luotan. Saan sillä nopeammin ja tehokkaammin pilkottua digitaaliset puuni.

Myönnettäköön, että olen välillä epäillyt itseäni, kun olen auto-modella jurnuttanut läpi jonkin työkalun ilman että olen edes vilkaissut konepellin alle. Mutta kun on tehnyt läpivalaisun, penetraatiotestaukset, tietoturva ja saavutettavuus ovat kunnossa, kaikki näyttää hyvältä, logitus toimii, ihmistestaus mennyt läpi, ei kaikkea tarvitse tietää sataprosenttisesti. Siitä tietää, että ei tämä ole huono asia. Päinvastoin.

Aivot tottuvat hitaasti uusiin tapoihin tehdä asioita, ja kestää pitkään tottua ajatukseen, että kun ennen 50 % tekemisestäni oli automatisoitua, nyt on 90 % tai jopa 100 %.

Tekoäly paljastaa koodarin egon

En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erinomaisena koodarina. Olen ollut korkeintaan keskinkertainen. Fronttipuolella ja rajapinnoissa olen ollut jopa erinomainen. WordPress-alalla uskaltaisin väittää, että olen alani parhaimmistoa, mutta väite on hataralla pohjalla, kun katsoo kuka väittäjä on. Olen täällä oppimassa. Tekoäly haastaa koodaria ja pakottaa unohtamaan kaiken oppimansa. Se ei aina tunnu hyvältä.

Uskaltaisin väittää, että monella ego tulee tielle. Osa koodareista kuvittelee, että ihmisen tekemä ”luomu” koodi on jollain tavalla ”parempaa”. Ikään kuin koodari kirjoittaisi oletuksena hyvää koodia. Oman kokemukseni mukaan se on kaukana todellisuudesta. Olen urani aikana nähnyt aikamoista spagettia, huonoa dokumentointia, jopa täysin sutta ja sekundaa, joilla pyöritetään isoja korporaatiotason sovelluksia tai maksujärjestelmiä. Mistä siis kumpuaa tämä illuusio, että ihmisen tuottama koodi olisi jollain tavalla parasta ja täydellistä? Tekoäly uhkaa tätä illuusiota. Se paljastaa ihmisen virheet.

Minua hämmentää jatkuvasti äärimmäinen tekoälyvastaisuus ohjelmistopiirien eri kolkissa. Ymmärrän, että viimeistään nyt FOSS ja FLOSS -porukoiden välillä kuilu jatkaa kasvamistaan. Mutta koen, että ennen avoimen lähdekoodin porukka puhalti jokseenkin yhteen hiileen. Nyt porukka on jakaantunut tekoälyä aktiivisesti vastustaviin, puolustaviin, ja johonkin siltä väliltä. Itse olen lähinnä surullinen, että tähän on tultu. Fediversumissa minut on useaan kertaan digitaalisesti joukkolynkattu niin, että olen joutunut ahkerasti estämään väkeä säästyäkseni isommalta harmilta.

Suurin osa koodareista on laiskoja. Siinä ei ole mitään pahaa: Perlin kehittäjä Larry Wall nimesi Programming Perl -kirjassaan (1991) laiskuuden ohjelmoijan ensimmäiseksi hyveeksi, koska laiska ohjelmoija automatisoi toiston, ettei samaa tarvitse tehdä kahdesti. Aiemmin tässä tekstissä mainitsemani aliakset, snippetit, kirjastot, npm install ja Stack Overflow’sta kopioidut vastaukset ovat kaikki laiskuuden hedelmiä. Siksi vastarinta on nurinkurista. Se sama ihminen, joka kopioi koodia Stack Overflow’sta lukematta sitä kunnolla, ei suostu antamaan agentin kirjoittaa koodia, jonka hän voi lukea, testata ja hylätä.

Wallin kolmas hyve oli ylpeys, ja tekoälyn kohdalla ylpeys voittaa laiskuuden. Laiskuudella on myös huono puolensa: moni kokeili tekoälyä kerran vuonna 2023, sai huonoa koodia ja päätti, ettei se toimi. Uuden työtavan opettelu on vaivalloista, ja vanhasta tavasta on helppo tehdä periaate. Elitisti tai puristi suuttuu, jos toinen tapa on parempi tai osoittautuu, että on asiassaan väärässä. Tekoälykritiikki koodareiden osalta juontaa juurensa yleensä vanhentuneeseen tietoon. Tekoäly ei enää tuota huonoa koodia vuonna 2026. Koodi ei ollut hyvää vielä 2022. Nyt se alkaa olla parempaa kuin mitä itse tuottaisi.

Et ole maailman paras koodari. En ole minäkään. Ei ole aina konekaan. Mutta kone ei valita, koe paremmuuden tai huonommuuden tunnetta. Konetta ei harmita, jos joku kritisoi. Päinvastoin. Kone oppii, kun annetaan palautetta. Ihminen ei opi välttämättä koskaan.

Puhutaan hetki ekologisuudesta ja luonnonvaroista

Ilmastonmuutos ja ekokatastrofit ovat todellisia ja tapetilla nyt enemmän kuin koskaan, ja syystäkin. Pidän itseäni suhteellisen ekologisena ihmisenä. En kuluta lihaa överiä määriä, en juurikaan syö punaista lihaa, en omista autoa ja kävelen ja juoksen joka paikkaan. En matkustele juuri koskaan, enkä juuri pidä matkustelusta. Teknologiaa käytänkin sitten varmaan enemmän kuin keskiverto ihminen. Tekoälyn käyttö tekee minusta jossain määrin epäekologisen ihmisen.

Tekoälyn kehitys ja käyttö kuluttavat valtavia määriä luonnonvaroja, erityisesti energiaa, vettä sekä kriittisiä mineraaleja. Vaikka tekoäly mielletään usein aineettomaksi pilvipalveluksi, sen fyysinen taustaorganisaatio, globaalit datakeskukset ja supertietokoneet, aiheuttavat ison, nopeasti kasvavan ympäristökuorman (Yle: Keskustelu tekoälyn kanssa vie jopa pienen kiukaan verran sähköä – tekoälystä tulossa iso riippakivi ilmastolle ja Maailman Kuvalehti: Tekoälyn rumasta puolesta ei puhuta tarpeeksi).

Samalla tavalla kuin en ole ryhtymässä täysvegaaniksi, ympäristöaktivistiksi, anarkistiksi, en myöskään tule olemaan uusluddiitti – oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Olen teknologiayrittäjä ja pyrin minimoimaan hiilijalanjäljen työlläni käyttämällä esimerkiksi vihreää energiaa palvelinvalinnoissa. Mutta täysboikottiin en voi laittaa teknologiavalmistajia. Se veisi pohjan elannoltani ja oikeastaan koko elämältäni.

Olenko tehnyt tarpeeksi tämän maapallon eteen autottomuuden, kasvispainotteisen ruokavalioni, lentokoneella lentämättömyyteni ja yleisten kestävien valintojen suhteen, samalla kun käytän tekoälyä?

Tekoälyassistentti

Minulla on myös oma tekoälyassistentti. Olen kiireinen ihminen ja todolistallani on aina kymmeniä tehtäviä, satoja backlogilla. Kalenterini on aina täynnä. Ennen tein töitä 24/7. Tekoälyn myötä pystyn pitämään työpäivät järkevinä, koska tekoäly pitää siitä huolen.

Olen aina salaa toivonut assaria. En tiedä, onko tätä työnkuvaa enää olemassa, mutta en ole palkannut itselleni ihmisassistenttia. Se on tuntunut sellaiselta ylimielisten rikkaiden puuhalta, että maksat palkkaa jollekin joka kanniskelee kahvikuppiasi tai järjestelee kalenteriasi. En halua sellaista. Pitäisi miettiä muutenkin ihmiskemioita ja kaikkea.

Koneen kanssa ei tarvitse miettiä, koska se tekee juuri niin kuin ohjelmoit. Scifielokuvien tapaan älykotini herättää minut, näen päivän briiffin heti laitteestani kun avaan sen, yön yli on paiskittu hommia ja pääsen lukemaan työn hedelmistä. Päivän mittaan tekoälyassari muistuttaa, tai osaa jopa soittaa. Assari kertoo tärkeät uutiset minulle räätälöityinä, ehdottaa syömisiä, kertoo jos pitää tehdä jotain tai tulee yllätyksiä, lukee meilit, kirjoittaa luonnokset, muistiinpanot, delegoi, piirtää juoksureitit, elää mukana.

Olen datahamstraaja. Olen kerännyt dataa itsestäni 30 vuotta. Esimerkiksi kaikki kuuntelemani biisit löytyvät Last.fm:n tietokannasta yli 20 vuoden ajalta, katsomistani elokuvista olen kirjoittanut arvion yli 3400 kertaa, ja lokikirjaa olen pitänyt vuodesta 2021. Pitkään tämä oli harrastus, jota kukaan ei ymmärtänyt, en välillä edes minä itse. Nyt kaikesta tästä datasta on kerrankin hyötyä: assari tietää, mitä kuuntelen, mitä olen katsonut ja miten olen nukkunut, ja osaa ehdottaa asioita sen perusteella.

En ole julkaissut assaritekniikoitani tai työkalujani tarkemmin, koska luonnollisestikin noin 30 vuoden datan hamstraus ja tällaisten kertominen altistaa minut haavoittuvaksi useammallakin pelottavalla tavalla. Mutta sen verran voin sanoa, että minulla on kokonaisvaltainen ”kaveri” koko ajan matkassa. Se tekee hommia 24/7 ilman väsymystä, unen tai ravinnon tarvetta.

Tekoäly poistaa kynnykset ja kompastuskivet esimerkiksi sovelluskehityksestä

Olen pitänyt itseäni aina enemmänkin web-ohjelmoijana. Nykyään pidän itseäni ohjelmoijana. Olen aina halunnut opetella sovelluskehitystä, eli iPhone- ja Android-sovellusten tekemistä, mutta siihen ei ole riittänyt aika. Kun kaikki aikasi uppoaa ”leipätyöhön”, ei sivuprojekteille jää tilaa. Minulla on aina ollut sivuprojekteja, mutta ne eivät ole olleet järin kunnianhimoisia. Pari startup-ideaakin on ollut, mutta ne ovat kaatuneet ajanpuutteeseen.

Ennen tekoälyaikaa en olisi suoraan sanottuna ikinä perustanut omaa yhdistystä yrityksen rinnalle. Oman somepalvelun perustin ennen kuin tekoäly nosti elämässäni päätään, mutta montaa asiaa en olisi lähtenyt edes yrittämään ilman tekoälyä. Yksi niistä on Swift-kehitys iPhonelle.

Minulla ei koskaan ollut matikkapäätä ohjelmointiin tai vaativampaa taitoa kehitellä omia algoritmejani. Osaan kuitenkin konseptit, logiikan ja kirjoittaa koodia, parhaani mukaan. Monimutkaisimmat omat ohjelmistoni eivät ole olleet mitään sellaisia, joita esimerkiksi olisin uskaltanut myydä eteenpäin. Tekoäly kuroo nämä puutteet umpeen, koska tekoäly osaa tehdä taitavasti niitä asioita, joita minä en osaa. Minä voin sitten validoida koodin ja todeta sen toimivaksi ja tietoturvalliseksi. Voin leikata välikäden, eli itseni, pois yhtälöstä. Heikoin lenkki ei ole enää heikoin lenkki.

Moni sovellukseni syntyy siitä, että käyttämässäni sovelluksessa on jokin merkittävä puute. Käyn tyypillisesti jopa kymmeniä sovelluksia läpi ja haluan sovellukseltani täydellisyyttä. Käytän edelleen paljon muiden tekemiä sovelluksia, mutta omani ovat kasvussa.

Moni näkee haittapuolena sen, että menestyneet sovellukset kärsivät, kun jokainen voi nyt koodata oman sovelluksensa. Itse näen asian toisin. On hyvä, että sovellusmaailma demokratisoituu ja valta keskittyy pienemmille sovelluskehittäjille. Toisaalta hyvä laatu on entistä harvinaisempaa nykyään, kun kaikki koodaavat omaa sloppiaan.

En oikein välitä siitä, että joka toinen koodaa omaa sovellustaan tekoälyllä. Niin moni asia on koko konseptissa pielessä. En minäkään väitä tekeväni hyvää ruokaa, vain koska minulla on ainekset. Jos jossain olen huono, se on ruoanlaitto. Kaiken voi tietysti oppia, mutta keskityn mieluummin asioihin, joissa olen hyvä tai joista tiedän paljon. Koodaaminen on sellainen. Siksi tekoäly on minulle järkevin juuri koodaamisen työkaluna.

On huvittavaa seurata, että nykyään porukka reverse engineeraa kaiken minkä voi. Nintendo Switch -pelejä voi pelata nyt tietokoneella ja ihmiset hakkeroivat telkkarinsa, koska voivat. Kaikki hullut ideat ovat mahdollisia. Esimerkiksi itse voin pelata Baldur’s Gate 3:a iPhonella ja olen ohjelmoinut loputtoman kanvaasin työpöydäksi Linuxille, joka käyttää inspiraationaan Marvelin Ant-Manista tuttua Quantum Realmia.

Mikään ongelma ei ole enää mahdoton ja kaikki onnistuu. Verkkosivut voidaan optimoida salamannopeiksi ilman kuukausitolkulla konffimista. Laitoin agentin seikkailemaan nettireitittimemme sisään ja saimme langattoman verkon toimimaan kaksinkertaisella nopeudella sadan neliön talossamme kohdasta riippumatta. Kaikki onnistuu.

Rauta maksaa – enää et voi hostata omia tekoälymallejasi, ellet ole miljonääri

Vallankumouksen hinta näkyy jo myös omassa lompakossa, eikä pelkästään token-laskujen suhteen. Keskusmuistin ja SSD-levyjen hinnat ovat nousseet tekoälyfirmojen datakeskusten takia niin, että palvelinten ylläpito kallistuu myös meillä pienillä Mastodon-instansseilla.

Olen tyytyväinen, että ostin joulukuussa 2020 reilusti ylimitoitetun pelikoneen, kun komponentit olivat vielä järkevän hintaisia. Hiljattain sen sijaan kirpaisi, kun muistinlisäys 48 gigatavuun maksoi minulle vähän liian paljon. Näytönohjaimesta maksoin aikanaan 1500 euroa. Nykyinen vastaava, esimerkiksi Nvidian RTX 5090, maksaa yli 5000 euroa, eli melkein pari tonnia enemmän kuin koko tietokoneeni. 64 gigatavun DDR5-muistipaketin keskihinta on jo yli 1400 euroa, kun tietokoneeni ostohetkellä 64 gigatavua silloista DDR4-muistia maksoi vähän päälle 200 euroa. Järjetöntä. Huhupuheiden mukaan hinnat tulevat nousemaan tulevina vuosina. Paluuta tässäkään entiseen ei ole.

Lokakuussa OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman sanoi Cheeky Pint -podcastissa, että on ”aika kamalaa”, että jokaisella on omassa tietokoneessaan pala maailman rajallisesta DRAM-muistista, jota käytetään vain viisi prosenttia ajasta. Nettikansaa ja erityisesti pelaajia ja PC-harrastajia ei tämä lotkautus naurattanut, kun muistin hinta on moninkertaistunut juuri tekoälyn ja datakeskusten takia. Meemit eivät antaneet armoa ja ihmiset alkoivat avata protestiksi satoja välilehtiä selaimeensa tai tehdä muisteillaan yhä typerämpiä asioita, ettei muisti vaan jäisi käyttämättä ja Altmania vituttaisi.

Why Sam Altman is against a single superintelligence

4. marraskuuta Altman vaihtoi nimensä X:ssä hetkeksi Ram Altmaniksi ja vastasi, että hän haluaa kaikille paljon muistia ja että on ”vitun ärsyttävää”, että kommentti irrotettiin asiayhteydestään. Syyllisiksi hän nimesi muistinvalmistajat, jotka ovat hänen mukaansa olleet hitaita kasvattamaan tuotantoa.

Käytin pitkään paikallisia, omalla koneella pyöriviä tekoälymalleja ja kävin puhumassa näistä myös Vikasietotila-podcastissa. Kiinalaiset Qwen ja DeepSeek ovat kyvykkäitä ja Googlen Gemma4 oli vihdoin sellainen, jolla pystyi jotain tekemäänkin. Avoimissa malleissa on kuitenkin se ongelma, että ne vaativat panostusta omiin laitteisiinsa, joka vaatii rahaa. Siksi paikalliset mallit ovat usein hitaita ja tyhmiä, koska tehokkaampia ei ole varaa pyörittää. Siksi ainoa ”järkevä” vaihtoehto kuluttajalle ovat ns. frontier-mallit (isojen firmojen tekoälymallit, eli ChatGPT, Gemini, Claude, Grok, ja niin edelleen). Avoimen lähdekoodin malleista, niiden plussista ja miinuksista saisin ihan omat kirjoituksensa, mutta joudut nyt tyytymään näihin LinkedIn-päivityksiini: tässä ja tässä.

Tekoälymaailma on täynnä velkaisia korporaatioita ja bait & switch on vääjäämätöntä – jääkö tekoäly rikkaiden leluksi?

Bait and switch -taktiikalla tarkoitetaan sitä, että yritys tai palvelu houkuttelee ensin massiivisen määrän käyttäjiä puoli-ilmaiseksi ja sitten muuttaa taktiikkaansa hitaasti, mutta varmasti huonommin toimivaan ja kalliimpaan vaihtoehtoon, pakotetusti. Tätä on ollut havaittavissa kaikilla tekoälytarjoajilla. Olen seurannut Reddit-väen raivoamista alusta asti Claude-käyttäjänä ja todentanut osan havainnoista itsekin. Malleja ”nerffataan” jatkuvasti ja hinnat vain nousevat.

Tekoälyä myydään kahdella eri tavalla: kuukausimaksut ja käyttöön perustuva laskutus. Molemmat näistä bisnesmalleista ovat kannattamattomia. Anthropic on ollut välillä omien väitteidensä mukaan voitollinen, mutta syyskuun julkistuksista paljastui, että yritys on tehnyt huimat kahdeksan miljardia dollaria tappiota viime vuonna. Rahavirtaa on ollut melko karmeaa seurata, kun yritykset lainailevat toisilleen ja piiri pieni pyörii. En tiedä voiko velkoja koskaan saada takaisin ilman että hinnat nostetaan tappiin tai kupla puhkeaa. Jää nähtäväksi.

Jos käyttäisin tekoälyä käyttöpohjaisesti (API-perusteinen laskutus), laskelmieni mukaan tekoälykuluni olisivat varmasti yli kymppitonnin kuussa. Claude Max x20 (nykyään nimellä Claude Ultra) maksan 200 euroa kuukaudessa, kylkeen satunnaiset OpenRouter ja Google AI Studio -maksut muutamia kymppejä sinne tänne. Tästä voi laskeskella, miten paljon tekoälyfirmat tekevät tappiota.

AI-firmat ovat hienosti saaneet ihmiset ymmärtämään rajapintojen päälle, sillä alalla puhutaan avoimesti API-avaimista jne., jotka olivat aiemmin normikäyttäjille hepreaa. Vaikka tietoisuus levisi, eivät kaikki ole suostuvaisia maksamaan itseään kipeäksi käyttöpohjaisesti. Siksi firmojen oli pakko kehittää Spotifyn kaltaiset kuukausimaksulliset tavat käyttää tekoälyä, sillä muuten tekoälyä eivät käyttäisi ne vähätkään käyttäjät. Tosin Menlo Venturesin arvion mukaan vain noin 3 % tekoälyn käyttäjistä maksaa siitä mitään. Esimerkiksi poikani käyttää ”Googlea tekoälynä”, eli kysyy Googlen hakukentässä kaikenlaista. Kaikkia ei kiinnosta keskusteluhistoria tai muisti tai laajemmat ominaisuudet.

Olen itse siinä mielessä optimisti, että mikäli frontier-tarjoajat nostavat hintojaan liian korkeiksi, siihen mennessä avoimet ja ilmaiset mallit ovat kehittyneet sen verran hyviksi, että on aina halvempi älykäs vaihtoehto olemassa. Valinnanvaraa tulee olemaan jatkossakin.

Mihin en käytä tekoälyä

Taiteeseen vedän rajan. En suostu käyttämään tekoälyä koko luovaan prosessiin, en musiikissa enkä kuvissa. Korkeintaan siitä voi kaivaa ideoita, vaikka generoimalla paikallisesti sampleja musiikkiin. Kun taiteilija näkee oman työnsä valuvan koneen kopioitavaksi, se on surullista. Kuolleiden muusikoiden tekoälyllä tehdyt videot ovat yksinkertaisesti epäkunnioittavia. Koodia on kierrätetty aina ja Steve Jobsin sanoin hyvät artistit kopioivat, loistavat varastavat. Hän puhui tietenkin ideoista, jotka ovat ilmaisia. Mutta open source on aina ollut kaiken kivijalka. Tekoäly tietenkin pöllii myös tekijänoikeudella suojattua koodia. Harmillista.

Tekoälyllä generoitu kuvituskuva uutisartikkelin tai minkä tahansa kirjoituksen yhteydessä kertoo lukijalle ensimmäisenä, että tähän ei viitsitty nähdä vaivaa. Jos taas tekoälyä ei voi tunnistaa, silloin vaivaa on nähty, joka on jo tietynlainen positiivisempi mittari.

Myönnän, että olen ollut itse samassa kuopassa. Kesällä 2023 postasin fediversumiin Midjourney-kuvia joka ilta hyvän yön toivotuksina ja tein tekoälyllä profiilikuvan, koska minusta ei ollut tuoretta valokuvaa. Se oli sitä alkuinnostusta, kun yht’äkkiä kone osasikin matkia minua. Sielun peili, ja niin edelleen. Nyt näiden katsominen tuntuu nololta. Ahdistus iskikin pian kokeilujen jälkeen, kun tajusin, että kuvassa en ollut minä, vaan koneen paska arvaus minusta.

Syyskuussa 2023 kirjoitin, että naamavärkin manipulointi ei ole aitoa, joten se ei voi olla hyvää. Samaa mieltä olen edelleen. Mikäli tekoälyllä kuviaan ehostaa, se ei saa vääristää tai paistaa läpi.

Kysymisen kulttuuri on normalisoitu

Ohjelmistoalalta RTFM-kulttuuri on vielä monella tuoreessa muistissa. Elitisti- ja puristikoodareilta harva uskaltaa kysyä apua, kun saa vastaukseksi vain silkkaa vittuilua. Isäni oli joskus tällainen. Tiedän myös ohjelmoijia, joilta ei juuri ole uskaltanut kysyä mitään. Ei ole kiva tunne vilpittömästi kysyä apua ja saada lokaa niskaan. Se ei kannusta avunhuutoihin.

Tekoäly on tervehdyttänyt kysymisen kulttuurin. Harmi, että tähän yhtälöön eivät enää mahdu ihmiset. Gergely Orosz tiivisti: ChatGPT on kohtelias ja vastaa kaikkiin kysymyksiin, toisin kuin Stack Overflown moderaattorit. Olen samaa mieltä, tekoäly on usein ihmistä kohteliaampi. Se houkuttaa puhumaan koneelle mieluummin, kun ihmiset ovat niin ikäviä.

On sinällään hassua, että olen saanut paskaa niskaani tekoälyaiheista, mikä itsessään vahvistaa sitä ajatusta, että en halua olla tekemisissä ihmisten kanssa. Ihmiselle, joka on jo valmiiksi sosiaalisesti ahdistunut ja epävarma ihmisten kanssa, tekoäly on toteutunut unelma.

On hienoa saada olla tyhmä. Osaamattomuus ei enää ole noloa tai väärin, päinvastoin. Jos et tajua jotain, on täysin triviaalia kysyä asiasta ja pyytää vieläpä vastausta tutkimustuloksin, eri kulmista ja empiirisen tutkimustiedon tuloksena. Täydellisen vastauksen saa millisekunneissa, eikä kukaan vittuile kysymisestä.

Jos olet opetellut ajamaan polkupyörällä, tulet jatkossakin taitamaan pyöräilyn

Tekoälyä vastaan esitetään usein väite, että se tyhmentää. Kun ajattelun ulkoistaa koneelle, omat taidot ruostuvat. Englanniksi ilmiöstä puhutaan nimellä deskilling. Väitteelle löytyy tukea tutkimuksista, mutta kokonaiskuva on monivivahteisempi kuin klikkiotsikot antavat ymmärtää. Tämäkään asia ei ole täysin mustavalkoinen.

On ihan totta, että mitä vähemmän ”tekee itse”, sitä vähemmän tarvitaan omaa aivokapasiteettia. Monesti kuitenkin unohdetaan se, että tekoälyn käyttö on pitkälti arkkitehturointia. Tekeminen tai ajattelu ei ole vähentynyt, se on muuttanut radikaalisti muotoaan. Monelle onkin vaikeinta hyväksyä, että ennen johdimme puhtaasti omaa tekemistämme. Nyt arkkitehturoimme ja johdamme automatisointia. Olemme kuin Oz-maan velho.

Pay no attention to that man behind the curtain!

Eniten huomiota sai MIT Media Labin kesäkuussa 2025 julkaisema Your Brain on ChatGPT -tutkimus, jossa 54 koehenkilön aivosähkökäyrää mitattiin esseiden kirjoittamisen aikana. ChatGPT:n kanssa kirjoittaneiden aivoalueet olivat heikoimmin kytkeytyneitä toisiinsa, ja he muistivat omista teksteistään vähiten. Tutkimusta ei ole vertaisarvioitu, otos on pieni, ja tutkijat itse varoittavat tulkitsemasta sitä todisteeksi siitä, että tekoäly tyhmentää. Microsoftin ja Carnegie Mellonin yliopiston 319 tietotyöläisen kyselyssä taas havaittiin, että mitä enemmän tekoälyyn luottaa, sitä vähemmän tulee ajateltua kriittisesti. Ajattelu ei kuitenkaan kadonnut, vaan siirtyi tuottamisesta tiedon tarkistamiseen, yhdistelyyn ja työn valvomiseen. Tunnistan tämän itsestäni.

Konkreettisimmat tulokset tulevat lääketieteestä ja ohjelmoinnista. The Lancet Gastroenterology & Hepatology -lehdessä elokuussa 2025 julkaistussa puolalaistutkimuksessa kokeneet tähystyslääkärit löysivät ilman tekoälyä tehdyissä paksusuolen tähystyksissä adenoomia enää 22,4 prosentissa tutkimuksista, kun ennen tekoälyn käyttöönottoa luku oli 28,4 prosenttia. Anthropic julkaisi tammikuussa 2026 satunnaistetun kokeen, jossa 52 ohjelmoijaa opetteli uutta Python-kirjastoa joko tekoälyn kanssa tai ilman. Jälkikäteen tehdyssä osaamistestissä tekoälyä käyttäneet saivat keskimäärin 50 % ja käsin koodanneet 67 %. Ero syntyi käyttötavasta: ne, jotka kysyivät koneelta käsitteitä ja selityksiä, pärjäsivät hyvin, ja ne, jotka ulkoistivat koko koodin, huonosti. Sama kuvio toistui Whartonin tutkijoiden lähes tuhannen turkkilaisen lukiolaisen kokeessa: harjoitellessaan ChatGPT:tä vapaasti käyttäneet saivat matematiikan kokeesta 17 prosenttia heikompia arvosanoja kuin ne, joilla tekoälyä ei ollut lainkaan. Kun tekoäly oli ohjeistettu antamaan vihjeitä valmiiden vastausten sijaan, haitta lähes katosi.

Huomionarvoista on, että ohjelmointi- ja lukiotutkimuksissa mitattiin uuden asian oppimista, ei sitä, katoaako jo opittu taito. En usko, että pyörällä ajamista voi ”oppia pois”. Kerran opittu pysyy. Veikkaan, etteivät lääkäritkään unohtaneet, miltä polyyppi näyttää, vaan lakkasivat katsomasta yhtä tarkkaan, kun kone katsoi heidän puolestaan. Se ei ole taitojen ruostumista, vaan laiskistumista.

Itse en vaivaudu enää edes oikeinkirjoittamaan tekoälylle vaan typottelen menemään silloin kun väsyttää, koska tiedän, että tekoäly ei natsita kielioppivirheistä tai typoista promptissa. AI on kone, joka osaa lukea promptieni kirjoitusvirheet. Kaltaiselleni kielioppinatsille tämä on nurinkurista ja omituista, mutta tähän on tultu: kun aikaa säästyy huomattavasti, komennot tulee roiskittua menemään. Ihmisille kirjoittaessa pilkut ovat silti edelleen paikallaan.

Mitä tästä opimme: tekoälyn käyttö kannattaa toteuttaa niin, että on itse mukana puikoissa ja tietää mitä tekee.

Viekö tekoäly ihmisiltä työt?

Tarkkaa vastausta en osaa antaa. Tuho ei näy, ainakaan vielä, kirjoittaa Yle.

Tekoäly tehostaa tietotyötä. Kaikki hohkaaminen siitä, että tekoäly vie absoluuttisesti kaikki työpaikat tai aiheuttaa ihmisen sukupuuton, on vain sössöttämistä ja arvailua. Tekoäly vaatii taitavan ihmisen. Jos ei tiedä mitä tekee, saa aikaan myös paljon huonoa jälkeä. On harmillista, että Suomen työtilanne on Euroopan huonoin, mutta se ei johdu ainoastaan tekoälystä.

Osaavalle tekoäly on kuin supervoima. Uskonkin, että tekoäly eliminoi ne työpaikat, joita ei ehkä olisi pitänyt olla alun perinkään. Enemmänkin nähtäväksi jää, mitkä työt katoavat ja mitkä vain muuttavat muotoaan. Mitä tapahtuu junioreille, jos aloittelijan tehtävät hoituvat automaattisesti koneella? Tuleeko uusia seniordevaajia enää ollenkaan?

Liiketoiminnan ja tehokkuuden kannalta ei ole enää yksinkertaisesti kannattavaa ohjelmoida käsin. Olen yrittäjä, joka tekee verkkopalveluita. Jos kieltäytyisin käyttämästä jotain tekniikkaa, jota tarjouspyynnössä pyydetään, ampuisin itseäni jalkaan. Joka toisessa tarjouspyynnössä on tekoäly vaatimuksena. Jo valmiiksi 2020-luvun lama-Suomessa on vaikeaa pärjätä yrittäjänä taloudellisesti, enkä voisi kuvitellakaan, että tieten tahtoen kieltäytyisin töistä. Haluan syödä ja maksaa vuokrani ja leivän päälle muutakin kuin ylähuulta.

Omassa firmassani tekoälymurros näkyy muun muassa siinä, että työ on hauskempaa ja tehokkaampaa, emmekä enää juuri palkkaa lisää ihmisiä. Pärjäämme hyvin, nyt kun olemme pystyneet ”tuplaamaan tiimimme”. Kasvua tapahtuu ilman henkilöstökasvua.

Tekoäly ja yksityisyys

Välitän yksityisyydestäni paljon enemmän kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Käytän vähemmän kaupallisia somealustoja, suojaan nettiselailuni yksityisellä selaimella ja nimipalvelulla. Dataa annan itsestäni melko paljon. Olen yksityisyyden suhteen ristiriitainen hahmo, mutta yksityisyydessä ja tietoturvassa riittää best practices. Teknologiamaailmassa et voi olla absoluuttisen täydellinen. Jos haluat olla digitaalinen, olet jo tehnyt itsestäsi haavoittuvan.

Tekoäly lähettää API-kutsujen mukana tietoa mustaan laatikkoon. Minulle rajapintojen toiminta ei itsessään ole mysteeri, olen ohjelmoinut kosolti integraatioita. Kyllä se aina vähän jännittää, kun dataani kiertää rapakon toisella puolella erilaisten pilvien läpi. Mutta minä tiedän miten tekniikka toimii, joten en ole liikaa huolissani, kun teen muuten asiat ”oikein”.

Robotiikan kehittymistä on ollut kiehtovaa seurata, mutta robottipuolella en näe vielä niin suurta potentiaalia ihmiskunnan parantamiseksi, varsinkin kun tietoturvariskit vain kasvavat. Jo nyt pakastimet sulavat ruokakaupoissa ja robotti-imurit vakoilevat. Nämä pitäisi ratkaista ennen kuin robotteja kytketään verkkoon ja ne pääsevät oikeasti vaikuttamaan elämään.

Pollen Roboticsin Reachy Minin tai Microduckin ostamista olen pohtinut jo jonkin aikaa, mutta saattaisi päätyä kalliiksi paperipainoksi. Hauskoja aikuisten lasten leluja, jotka pahimmillaan päätyvät vuotamaan tietoja ulkopuolisille. Tekki-ihmisenä ja innokkaana nörttinä on välillä haastavaa tasapainotella tietoturvan ja tietosuojan välissä kuin nuorallatanssija konsanaan. Jos haluat tehdä jotain hienoa, riskejä on aina olemassa.

Kyse on luottamuksesta. Reachy Mini on heinäkuussa 2025 julkistettu avoimen lähdekoodin pöytärobotti, jota Pollenin mukaan on myyty yli 10 000 kappaletta. Microduck on elokuussa 2026 julkistettu (myös Nvidian tapahtuman myötä räjähdysmäisen suosion saavuttanut) 25-senttinen kaksijalkainen ankkarobotti. Microduck maksaa 399 euroa ja akku kestää noin tunnin.

NVIDIA GTC Berlin 2026 Keynote With CEO Jensen Huang

Digitaalisesta suvereeniudesta on monta tasoa. On ääriluddiitteja, jotka eivät juuri käytä laitteita ja jos käyttävät, foliohattu on päässä tiukalla, käytössä on NetBSD, Kali Linux, Tor tai VPN. Sitten on heitä, jotka suosivat Codebergiä GitHubin sijaan, vastustavat tekoälyä äänekkäästi ja ovat tekemässä siirtymää pois Linuxista, koska Linus Torvalds on antanut tekoälymyönteisiä lausuntoja. Sitten on jokin välimalli, kuten minä, jolla on toinen jalka open source -maailmassa ja toinen jalka (tai pää) pilvessä. Toinen puoli on heitä, jotka tekevät esimerkiksi bisnestä open source -puolella, eli esimerkiksi DHH tai Elon Musk, jotka ovat molemmat omanlaisiaan hahmoja ja monen mielestä lähinnä larppaavat avointa lähdekoodia.

Vaikka kuinka haluaisin pitää omaa kasvimaata kerrostalossa tai olla täysin omavarainen digitaalisesti, en minä siihen pysty. Meillä ei kaikilla ole kotona omaa datasalia tai supertietokonetta omien tekniikoiden itse hostaamiseen. Jotain on hostattava pilvessä.

Olen alkoholin suhteen absolutisti, mutta digitaalisesti se ei ole mahdollista.

”Ei ole olemassa eettistä tekoälyä”, on väite, jota kuulee usein. Se pitänee paikkaansa. Ei ole olemassa eettistä lihansyöntiä, mutta silti sitä syömme. Whataboutismi ei tässä kohtaa ole aiheen välttelyä, vaan osoittaa ristiriidan.

Valitsemme omat taistelumme.

Olo on ristiriitainen, mutta en pelkää

En ole tekoälyfanaatikko. Inhoan tekoälyn ylivarmuutta ja epärehellisyyttä, joka on onneksi kitkettävissä, mutta vielä enemmän sitä hypettävien ihmisten ylivarmuutta ja epärehellisyyttä. Ympäristö, yksityisyys, työpaikat ja tietoturva ovat oikeita huolia, eikä niitä ratkaista hurraamalla. Asioita ei myöskään ratkaista sillä, että povataan ihmiskunnan tuhoa vuoteen 2030 mennessä.

Tutkija: Tekoäly voi tuhota ihmiskunnan ennen vuotta 2030

On tutkittu, että tekoäly saattaa aiheuttaa joko ihmiskunnan menestymisen tai ihmiskunnan tuhon, jompikumpi. Mm. AI 2027 on mielenkiintoinen skenaario, katsotaan miten homma etenee oikeasti, vanheneeko skenaario kunniakkaasti vai nolosti.

Doomereilla (he, jotka uskovat, että tekoäly tuhoaa ihmiset) on yleensä jokin agenda. Suurin osa kuitenkin arvailee. Tutkijoiden kesken konsensusta ei ole. Lokakuussa 2023 tehdyssä kyselyssä 2778 tekoälytutkijasta 38–51 % arvioi vähintään 10 % todennäköisyyden sille, että kehittynyt tekoäly johtaa yhtä pahaan lopputulokseen kuin ihmiskunnan sukupuutto. Moni uskoo, että tekoäly ei tee tuhoa tahallaan, vaan kehittyy ihmistä niin paljon paremmaksi, että se on kuin ihminen, joka rakentaa valtatien välittämättä muurahaisista. Emme me ajattele, että tuhansien muurahaisten kuollessa olisimme tehneet juurikaan väärin tai että joku kärsisi. Se on vain välttämätön paha, koska valtatie on tärkeämpää.

Olen lukenut paljon kirjoja tekoälyistä. Ehkä kuuluisin ajatuskoe on klemmariteoria, jossa AI:lle annetaan tehtäväksi tehdä mahdollisimman paljon klemmareita. Tehtävän toteutuessa yllättäen liian nopeasti ja pysäyttämättömästi loppuviimein universumissa ei ole mitään muuta jäljellä kuin klemmareita. En usko näihin dumaaviin teorioihin. Olen mieluummin väärässä ja elän elämäni onnellisena jääden ydinpommin alle saappaat jalassa hymyillen, kuin viettäisin elämäni peläten kaikkea.

Kantani tekoälyyn: käytännönläheinen optimisti

Jonkun mielestä saatan olla naiivikin, kun suhtaudun tähän jäätävän isoon ja mullistukselliseen (hyvässä ja pahassa) tekniikkaan ”varomattomasti”. Toisen mielestä saatan olla itsekäs, kun ajattelen omaa etuani ja tehokkuuttani. Kolmas saattaa olla minuun pettynyt alan ammattilaisena. Onneksi en ole täällä kuitenkaan miellyttämässä muita, vaan elämässä oman näköistäni elämää.

Kun pitää kuvata omaa suhtautumistani tekoälyyn lyhyesti, on helpointa osoittaa kahta ihmistä: Linus Torvaldsia ja Janne K. Jääskeläistä, joita molempia pidän esikuvinani.

Linus Torvalds oli pitkään skeptinen tekoälyn suhteen. Marraskuussa 2025 hän sanoi Soulin Open Source Summitissa, että tekoäly on vain yksi työkalu lisää, samalla tavalla kuin kääntäjät vapauttivat ihmiset kirjoittamasta konekieltä käsin, eivätkä silti tehneet ohjelmoijista tarpeettomia. Vibe-koodaus oli hänestä ok aloittelijoille, mutta ylläpidettävässä koodissa ”kauhea, kauhea idea”.

Tammikuussa 2026 Torvalds julkaisi harrasteprojektinsa AudioNoisen, jonka Python-visualisoinnin hän kertoi ohjelmoineensa hyödyntäen Googlen Antigravityä (Googlen ”Claude Code”). Hänen omin sanoinsa: ”leikkasin välikäden eli itseni pois”. Elokuussa 2026 jaoin fediversumissa Linusin kannanoton, jonka allekirjoitan sanasta sanaan. Torvalds kirjoitti kernelin postituslistalle:

Linux ei ole yksi niistä tekoälyn vastaisista projekteista, ja jos jollakulla on tämän asian kanssa ongelma, hän voi toimia kuten avoimen lähdekoodin maailmassa toimitaan ja tehdä projektista oman versionsa. Tai vain kävellä pois. Tekoäly on työkalu, aivan kuten muutkin käyttämämme työkalut. Ja selvästi hyödyllinen sellainen.

Linus Torvalds, elokuu 2026 (oma vapaa käännökseni)

Viestissään Linus kertoo, ettei ketään pakoteta käyttämään tekoälyä, mutta hän aikoo ”hyvin äänekkäästi sivuuttaa” ne, jotka yrittävät estää muita käyttämästä sitä. Päätökset tehdään teknisin perustein, ei uusien työkalujen pelosta.

Janne K. Jääskeläinen tekee laajamittaisesti kaiken agentuurisesti ja kertoo tuoreessa kirjoituksessaan:

Moni kokee, että AI-aikakautena vanhoja tietoja ja taitoja ei enää tarvita. Itse koen täysin päinvastoin.

Aivan kuin omasta kynästäni. Melkein 30 vuoden päivittäisestä ohjelmointikokemuksesta on äärimmäisen paljon hyötyä, sillä ennen osasin juosta, nyt osaan lentää. Jannen AI-manifesti on lyhyt ja selkeä: ”En käytä tekoälyjärjestelmiä oman ajatteluni ulkoistamiseen, kirjoittamiseen tai asiakkaille kommunikointiin”. Tai kuten hän toisaalla tiivistää: ”kirjoittaminen on ajattelua”.

Tekoälykritiikki on aiheellista, mutta älä ammu viestintuojaa

En enää jaksa sitä, että työkalun käyttäjä leimataan pahikseksi. Kysyin huhtikuussa 2025 fediversumissa, käytätkö tekoälyä, ja ”Ei” keräsi 1060 ääntä, enemmän kuin mikään muu vaihtoehto. Se on täysin ok. Jokainen saa elää periaatteidensa mukaan. Ongelma tästä tulee, kun aletaan kiusata heitä, jotka tekevät toisin.

Jokainen tekee omat valintansa elämässä. On aivan sallittua elää omien arvojensa mukaisesti, mutta jos raja vedetään esimerkiksi kaikkeen, mihin tekoäly on koskenut tai sivunnut, lopetetaanko tietokoneiden käyttö kokonaan? Mihin raja vedetään? Jos taas raja vedetään johonkin, mikä on sitä ”oikeanlaista” tekoälyn käyttöä? Mihin boikotti ulottuu?

Monesti tekoälyn äänekäs vastustaminen tuntuu siltä, että ihmislaji on juuri keksinyt tulen ja kinastelemme siitä, onko tulella sielu, voiko sillä kokata ja tietty joukkio on mieluummin perinteisesti kylmissään kääriytyneenä naavaan ja puhvelinnahkaan. Tuli lämmittää, suojelee, mutta voi olla myös tuhoisa. Tärkeintä on oppia valjastamaan se omaan käyttöönsä ja käyttää sitä oikein.

Digitaalista alaa on aina vaivannut tietynlainen ”puhdasoppisuus”, josta pysyttäydyn jatkossakin kaukana. Olemme virheellisiä. Errare humanum est.

En voi vaikuttaa siihen, mitä muut minusta tekoälyn käyttäjänä ajattelevat. Voin vain jatkaa elämistä omien arvojeni mukaisesti.

En usko tekoälyn tuhoavan maailmaa. Mutta jos niin tapahtuu, oltaisiinko sitä odotellessa ihmisiä toisillemme?