Elokuu, 2009

Elokuussa vuonna 2009 naputtelin kirjoituksia yhteensä huimat 5 kpl. Tällä sivulla näet ne kaikki kätevästi listattuna.

3 min lukukokemus

Yksinkertainen kuvacache leffasivulle

Jälleen kerran googletin php-scriptiini ratkaisua, mutta en löytänyt - päätin siis koodata itse. En ole edelleenkään kovin kaksinen php:ssa, mutta pääsen usein aina määränpäähäni pienellä vaivalla.

Avatar photo

rolle kommentoi viimeksi 15 vuotta sitten 1 muun lisäksi. Katso mistä puhutaan.

1 min lukukokemus

Rakastamiani ja vihaamiani asioita

Poimin tämän blogista Avaruuden Kevät, vaikka minua ei haastettu. Listaa haluamasi määrä asioita, joita rakastat ja joista et pidä.

Tekstiä on linkitetty, mutta ei vielä kommentoitu. Lue loppuun.

1 min lukukokemus

Lääketieteellisiä ihmeitä

Olen kiinnostunut jonkin verran lääketieteestä, erityisesti kuuloon ja näköön kohdistuvasta lääketieteestä ja sen kehityksestä, vaimoni sairauden myötä. Pari viikkoa sitten Iltalehti uutisoi silmään istutetusta teleskoopista.

Tekstiä on linkitetty, mutta ei vielä kommentoitu. Lue loppuun.

4 min lukukokemus

Songbird ja python-gstreamer

Linuxissa on se huono/hyvä puoli, että jos haluaa jonkun ohjelman, jota ei ole juuri omalle distribuutiolle paketoitu, joutuu kääntämään sen itse lähdekoodista, jolloin systeemi voi mennä sekaisin. Itse olen asentanut varmasti yli puolet ohjelmistoista ja moduuleista suoraan lähdekoodista, jolloin systeemin omia päivityksiä pitää käsitellä kuin särkyvää lasia - varoen ja miettien tarkkaan mitä asentaa ja mitä ei.

Avatar photo

k00pa kommentoi viimeksi 15 vuotta sitten 2 muun lisäksi. Katso mistä puhutaan.

1 3 4 5 6