Tulkkipalvelun tiedotustilaisuus Haukkarannan koululla 22.9.2010

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 9 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Viittomakielen tulkkauspalvelulait- ja järjestelmät uudistuivat hiljattain. Tänään kuurot, kuurosokeat, huonokuuloiset ja muut viittomakieliset kokoontuivat Haukkarannan koululle viittomakielen tulkkauspalvelun tiedotustilaisuuteen. Myös me raahasimme itsemme paikan päälle kuuntelemaan mistä on kyse. Uusi tulkkausjärjestelmä on saanut osakseen pelkkää hallaa ja tiedotustilaisuudessa yritettiin oikaista asioita ja vastailla viittomakielisten esittämiin kysymyksiin.

Tulkkaamassa paikalla oli viittomakielen tulkkeja, litteroijia (kirjoitustulkkeja) ja tilassa oli tietenkin induktiosilmukka. Ihan ensimmäisenä sain kokea valtavaa myötähäpeää kun huomasin tekstitulkkauksen olevan säälittävän surkeaa tasoa. Litteroijat kirjoittivat tekstin kamalan jäljessä ja asiasisältöä pätkimällä. Myös kirjoitusvirheitä tuli jatkuvasti.

Teki mieli mennä itse litteroimaan kun sitä touhua katseli. Osaan kymmensormijärjestelmän ja kirjoitusnopeuteni on parhaimmillaan 500-1000 merkkiä minuutissa, eli (edelleen parhaimmillaan) kymmenisen merkkiä sekunnissa. Pikakirjoitustaito on litteroinnissa elintärkeää varsinkin tulkkaustilanteessa vaaditun reaaliaikaisuuden kannalta. Itse olen litteroinut vaimoni puheluita ja mm. sivarissa muunsin puheita kymmenistä videotallenteista tekstiksi. Harrastelijatulkkina voin sanoa että tekstitulkkaus oli tiedotustilaisuudessa ala-arvoista… litteroijat kuulemma tulivat Itä-Suomesta asti kun ei lähempää löytynyt. Varmasti olisi löytynyt. Tai olisivat kysyneet vaikka minulta…

Kuva tulkkipalvelun tiedotustilaisuudesta Haukkarannan koululta 22.9.2010

Tulkkipalvelun tiedotustilaisuus Haukkarannan koululla 22.9.2010

Kuurot olivat vihoissaan ja närkästyneitä monestakin asiasta ja se näkyi. Eikä ihme, sillä uudessa tulkkauspalvelussa on oikeastikin jotain mätää. Uudistuksen pitäisi viedä asioita parempaan suuntaan, eikä sotkea pakkaa entisestään.

Jotenkin tuli sellainen olo että tässäkin Kela on se iso paha, nimittäin monet asiat ovat jälleen kerran sotkeutuneet Kelan byrokratia- ja säädösviidakkoon.

Epäkohtia ja väärinkäsityksiä oli paljon. Näistä kohutuimpia oli mm. se että nykyään tulkin nimeä ei anneta ollenkaan tulkkia tilatessa, eikä haluaamaansa tulkkia saa toivoa muutoin kuin erityisen henkilökohtaisuudessa tilaisuudessa, esimerkiksi häissä tai synnyttäessä. Nykyään kun kuulovammainen tai kuuro tilaa tulkin hän ei siis tiedä tulkin henkilöllisyyttä ennen kuin tapaa hänet tulkkausta vaativassa tilanteessa. Tätä perusteltiin sillä että tulkkeja kilpailutetaan ja tulkki saattaa vielä vaihtua ennen lopullista tulkkaustehtävän toimeenpanoa. En kuitenkaan ymmärtänyt perustelua, sillä miksi kuulovammaista ei voitaisi pitää ajan tasalla? Eli jos tulkki vaihtuu niin ilmoittaa sitten vaihdoksesta? Vai onko se keskukselle liian työlästä?

Tiedotustilaisuudessa oli vähän porukkaa siihen nähden että se oli tarkoitettu ilmeisesti koko Keski-Suomen kuuroille ja kuulovammaisille. Eli tiedotustilaisuudesta tiedottamisessakin meni jokin pieleen. Toisaalta kuurojen porukassa tiedotus tapahtuu aika tehokkaasti puskaradion kautta, mutta eivät viranomaiset sen varaan saa eivätkä voi laskea.

En muista mitä kaikkea tiedotustilaisuudessa käytiin läpi, mutta minusta tuntuu että se ei oikein ratkaissut mitään. Kelan edustajakin ikään kuin ”karkasi” paikalta jättäen vastaamatta hieman myöhässä tulleen kuuron vanhuksen kysymykseen sanomalla ”on kiire junaan”. Jos ei muuta niin ainakin kuurot saivat päästellä höyryjä ulos ja osoittaa mieltään. Ihan hyvä maku jäi tilaisuudesta muuten. Nähtiin ainakin kavereita, vaikka koko ilta siellä menikin… ja nyt ainakin tiedän millaista on olla monta tuntia auditoriossa ylivilkkaan puolitoistavuotiaan tytön kanssa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 31-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

6 kommenttia

  1. Alustavia suunnitelmia tulevaisuuden varalle | Rollemaa.org

    […] Minulla on alalle jo hyvä pohja, sillä osaan viittoa keskustelutaitoisesti kuuron kanssa. Sitä paitsi olen monesti ollut todistamassa huonojakin tulkkeja, ja joskus on jopa joutunut itse korjailemaan ja paikkailemaan. Toinen huomion arvoinen juttu on se että viittomakielentulkeille on jatkuvasti töitä. Varsinkin miespuolisille tulkeille, joista on todellakin pulaa. Viittomakielisiä miestulkkeja on Suomessa erittäin vähän. Samalla voisin hankkia kirjoitustulkin tutkinnon, kun sitäkin on minulle suositeltu… ja niistäkin tuntuu olevan pulaa. […]

  2. Outi

    Moi,

    päädyin blogiisi googlailemalla kirjoitustulkkausta+konetta (amatöörimäinen tapa yrittää löytää ihanteellista kannettavaa tulevaan työhön). Opiskelen Humakissa kirjoitustulkiksi ja pakko ihailla sun kirjoitusnopeuttasi! Itselläni on 10 minuutin jaksoissa parhaimmillaan 400-450 merkkiä minuutissa ja olen meidän ryhmän nopeimpia. (en viittomakielentulkki pohjakoulutukselta, vaan kirjoitusnopeuden perusteella kurssille otettu, kirjoitusnopeus karttunut irkkaamalla)

    Kurjaa, että teille tuli huonoja kokemuksia kirjoitustulkkauksesta. En tiedä millaisella koulutuksella vuonna 2010 töissä olleet olivat varustettuja, mutta meille on painotettu yli kaiken sitä, että asiasisältöä ei saisi muutella, välillä on tietenkin pakko ilmaista tiiviimmin ja eri sanoilla.

  3. Rolle

    Hei, kiitos kommentista! Veikkaan että olivat viittomakielen tulkkeja, tai ainakin siltä vaikutti, mutta voin hyvin olla väärässäkin. Aika hitaasti ja asioita oikojen kuitenkin kirjoittivat, mitenkään järkevästi tiivistämättä. Tässä vielä mun tulos tämän vuoden heinäkuulta, 636 merkkiä minuutissa.

  4. Kirottu Kela | Rollemaa.org

    […] on hoidettu, vaan kaikki aiemmin helpot asiat pusketaan väkisin uuteen Kelan omaan muottiin. Kritisoin kovasti vuosi sitten Kelaa viittomakielen tulkkipalvelun siirtyessä Kelalle ja kritisoin jonkin verran yhä, vaikka alkukankeudesta Kela onkin toipunut. Nyt myös apuvälineet […]

  5. Kela siirtää tulkkien välitystoiminnan Turkuun – miksi ihmeessä? | Rollemaa.org

    […] yleensä ihan syystä. Tulkkipalvelun siirryttyä kokonaan kunnilta Kelan vastuulle vuonna 2010 (tiedotustilaisuus, jossa itsekin olin paikalla) palvelu on joskus toiminut, joskus vähän nihkeämmin. Kuurosokea vaimoni ei ole aina saanut […]

  6. Kannanotto Kelan viimeaikaisiin tulkkauspalveluongelmiin | Rollemaa.org

    […] keskitetty jo Turkuun? Optimaalisimmillaan tulkkauspalvelu on toiminut melko jouheasti, mutta sen siirryttyä Kelalle se on selvästi hidastunut. Tulkin tilaus on takkuillut ja aina sitä ei ole saatu […]