Suuri energiajuomavertailu

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Energiajuomat – kaiken pahan alku ja juuri; kuin limonadi, mutta täynnä myrkkyjä. Mutta kun ne maistuvat niin hyvältä ja kaiken lisäksi piristävät joskus jollain tapaa. Harjaantunut energiajuomien juoja ei tietenkään tunne enää piristävää vaikutusta samalla tavalla kuin ne ketkä juovat kyseistä litkua kerran vuodessa.

On myös pitkään kyseenalaistettu koko vaikutus; onko sellaista ja jos on niin miten se näkyy? Energiajuomia on satoja, ellei tuhansia, mutta Suomesta voi ostaa vain kymmeniä eri merkkejä.

Energiajuomien nauttiminen aiheuttaa lapsille käyttäytymishäiriöitä, jotka ilmenevät lähinnä hermostuneisuutena, ärtyneisyytenä, yliaktiivisuutena ja huonovointisuutena, kertoo ravitsemustutkija Patrik Borg UKK-instituutista.

“‰Yksittäinen energiajuoma ei yleensä aiheuta kovinkaan kummoisia haittavaikutuksia, mutta yliherkälle pikkulapsellelle voi jo yksikin pullollinenkin energiajuomaa aiheuttaa yliannostusoireita. Yleensä ne ovat käyttäytymishäiriöitä, mutta pahimmillaan esimerkiksi sydämen tykytystä, Borg sanoo.

Kyse ei ole nyt bodareiden ja urheilijoiden käyttämistä energiajuomista, vaan niistä epäterveellisistä. Energiajuomat ovat erityisesti tietokoneen tehokäyttäjien suosiossa. Syitä ovat selvästi juuri nämä mainitut, että ne tuntuvat auttavan väsymykseen ja valvomaan öiden läpi vaikkapa LANpartyilla ja samalla maistuvat hyvältä. Ja tukusta ostettuna eivät edes maksa paljoa. Tässä esittelen joitakin juomiani energiajuomia.

Battery
Yksi tunnetuimmista energiajuomista lienee Battery. Batterya on helppo saada joka paikasta ja maku on hyvä. Itse asiassa juuri nyt kirjoittamishetkelläkin litkin Batterya. Tämän juoman olen usein huomannut piristävän. Ainoa miinus on sen hinta ja tölkin pieni koko. Batterya myydään myös pulloissa, mutta pullosta ei ole niin mukava juoda kuin tölkeistä. Haluaisin että Batterya myytäisiin myös 0,5l tölkeissä.

Red Bull
Punainen Härkä ei kuulu suosikkeihini. Maku on jotenkin outo ja tölkit ovat aina liian pieniä. Joissakin paikoissa pienestä 0,30l tölkistä joutuu maksamaan jopa kaksi euroa. Red Bull on yleisesti ottaen kalliimpaa kuin Battery. Red Bull on päässyt myös otsikoihin ja siihen on kuollut ihmisiä. Viimeksi Red Bull oli otsikoissa ihan vähän aikaa sitten kun johonkin erään oli päätynyt kokaiinia. Vähän aiemmin joku mies oli kuollut juotuaan pelkkää Red Bullia päivästä toiseen. Myös eräs nainen meni sairaalakuntoon käyttäessään Red Bullia ainoana ravintonaan. Osaa olla tyhmiä ihmisiä. ”Red Bull antaa siivet!” -mainoslause antaa uuden pelottavamman merkityksen.

ED
ED oli ennen suosikkini, mutta parempien tultua kyllästyin. EDiin tuli lisää makuja, kuten Red Berries, mutta nykyään sekin maistuu äklön marjaiselle. Perus-ED on juotavaa ja ostankin sitä aina silloin tällöin – Ok, jos muuta ei ole. ED Lemon Light on pahinta energiajuomaa jota olen kuunaan maistanut! Sitä en voi suositella kenellekään. Join ediä enemmän kun sitä alkoi tulla tölkeissä, mutta nykyään ei kuulu suosikkeihini.

Mad Croc
Mad Croc on kasvattanut suosiotaan sen tultua Suomen markkinoille. Juoma on usein puolen litran tölkeissä ja hinta on edullinen, joissain paikoissa jopa puolitoista euroa tölkkiä kohden. Hinta lähentelee tavallisen limsan hintaa. Maku on hieman pistävämpi kuin muissa energiajuomissa, mutta hyvä. Itse join Mad Crocia aikoinaan enemmän, nykyään se on vain vaihtoehtoinen energiajuoma. Mutta halapaa on. Tästä on alkoholillinenkin versio, Croc’s Tail, joka ei ole niin halpaa.

Teho
Supisuomalainen Olvin Teho on erittäin namia. Juomaa saa lähes joka kaupasta ja se on suhteellisen halpaa myöskin. Tällä hetkellä on olemassa perus-Tehoa, Teho Light Cola ja Teho Omena-Sitruuna. Viimeisenä mainittu on aika pahaa, mutta muita Tehoja juon mielelläni. Juomaa saa 0,5l pulloissa ja tölkeissä, sekä pienemmissä 0,33l tölkeissä. Tölkistä on aina mukavampi juoda. Ne uudet Teho-poretabletit ovat melko hapottomia…

Rockstar
Tämä jenkkiläinen uutuus on uusi suosikkini! Erityisesti Rockstar Juiced maistuu vähän liiankin usein. Perus-Rockstarista en liioin pidä, enkä uudesta Rockstar Punchedista, joka maistuu omenalta. Appelsiinin makuinen Rockstar Juiced voittaa Battery Juicedin 100-0. Tölkkien koko on aina 0,5l ja hinta on sopiva. Halvin mitä olen nähnyt on ollut 1,90 €. Sokokselta Jyväskylästä Rockstaria saa hintaan 1,99 €, eli 2 euroa.

Monster
Vasta vähän aikaa sitten Jyväskylän paikkoihin tullut Monster on kallista litkua. Tölkki vaikutti hienolta, joten ostin sen. Aine sisältää perus tauriinin ja kofeiinin lisäksi ginsengiä ja ainakin neljää muuta ainetta. Join tölkin suhteellisen nopeasti ja sain hirveitä vatsanväänteitä. Se oli sitä paitsi älyttömän pahaa. Suorastaan hirviömäistä myrkkyä.

Listasta puuttuu vielä joitakin Suomessa tunnettuja energiajuomia, kuten Rodeo, Thunder, Spam, Batman, Piranha, Passion, Red Devil, mutta en jaksanut kirjoittaa jokaisesta arvostelua. Pitäisi vähentää tuota energiajuoman litkimistä, tulee kalliiksi…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

10 kommenttia

  1. Nicd

    Minulle kaikki nuo maistuvat täysin samalta kuralta. Olen tainnut ostaa energiajuomia elämäni aikana noin 2-3 kertaa (suklaapatukoilla höystettyinä) ajaessani autolla pitkää matkaa ja tunteneeni oloni liiankin väsyneeksi rattiin, muuhun eivät ole kelvanneet. Tavalliset limsat ovat paremman makuisia, halvempia eivätkä sisällä useimmiten turhaa ”piristävää” vaikutusta.

  2. tms_

    Njam :P Piti lähteä heti hakemaan pitkästä aikaa batterya, kun olin lukenut tämän…

  3. Gocom

    Rockstar ei ole eurooppalainen tuote, vaan kyseessä on Las Vegasista kotoisin oleva juoma, joka tunnetaan mm. tappolajien sponsoroinnista. Made in USA ;) Makuja on tietääkseni 12., tosin itse olen spotannut Suomessa vain 4 makua.

    Hintaa tulisi olla oman huomaamiseni mukaan saman verran kuin ED:llä ja Mad Crockilla yleensä, eli puolitoista euroa + pullopantti.

    Mitä tulee energiajuomiin, itse en ole huomannut kyllä pahemmin ollenkaan energiajuomien virkistävää vaikutusta, vaikkakin aikaisemmin niitä paljon joinkin. Nykyään en oikeastaan ollenkaan, oudosti liikunta ja litra vettä tuntuu piristävämmältä ;) Enemmänkin kofeiinin haittavaikutusten takia pidemmän päälle se aiheuttaa väsymystä. Hyviähän ne kuitenkin ovat.

  4. rolle

    Gocom, Energiajuomien saastuttamat aivoni yrittivätkin miettiä Rockstarin alkuperää uudelleen, siitä tuo epäilykseen viittaava ”ilmeisesti”-sana sulkujen sisällä. Nyt se on korjattu. Kiitos kommenteista!

  5. Torsti

    Kommentoin vähän myöhässä… Alussa sanot että Batterya ei saa isompina kuin standarditölkissä (0,33l) ja myöhemmin taas puhut Battery Juicedista, jota myydään tietääkseni vain 0,45l pulloissa. Eli Batteryahan saa myös vajaan puolen litran annoksina, ei vain tuona nolla piste kolmekolmosena.

  6. rolle

    Puhuinkin tölkeistä. Pullot on sitten asia erikseen ;)

  7. Torsti

    Okei, sori pilkunviilaus sitten vaan ;) Minusta ei ole kauhean eri asia, kun vain on kylmää juomaa.

  8. rolle

    Olen ehkä tottunut liikaa tölkkeihin kun ei pullot kelpaa… jotenkin juoma on vain aina parempaa tölkistä.

  9. Näppäilysi tallentuu historiaan | Rollemaa.org

    […] you tube red bull antaa siivet – Kyseistä mainosta ei täältä löydy, mutta energiajuomista löytyy paljonkin asiaa. Tällä hetkellä luetuin artikkeli on muuten Suuri energiajuomavertailu. […]

  10. Juha janerva

    Nyt on tullut ihan uudenlainen energiajuoma. Ei sisällä tauriinia eikä muita haitallisia aineita. Tarvitsemme muutamia henkilöitä kokeilemaan tuotteita. Laittakaa postia osoitteeseen club44@hotmail.com