Paninia Rollen tapaan

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 11 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

:llä tuotettu merkintä:

Yksi kestoherkuistani on kotitekoinen panini – voittaa Submarinen rupuiset paninit 100-0. Vaihtelen aineosia aina välillä, mutta minulla on muutamia aineksia, joita lisään joka kerta. Näitä ovat mm. Edam-juusto, aurajuusto, saunapalvi. Joskus laitan mukaan myös ananasta. Tällä kertaa käytin oliiveja, herkkusientä, juustoa, aurajuustoa, keittokinkkua ja saunapalvia.

Ensin leivät tietysti kootaan. Oliivit kannattaa pilkkoa, jotta ne pysyvät paremmin leivän sisällä. Leipä kannattaa olla Euroshopperin tai Vaasan, miten nyt parhaaksi näkee. Itse ostan yleensä aina halvinta. Herkkusienet ovat lempparini paninissa.

Kun kasaaminen on valmis, paninit laitetaan grilliin. Sain anopiltani häälahjaksi aivan mahtavan grillin, jonka merkkiä nyt en muista. Tullut tehtyä paniinia ja muita herkkuja useaan otteeseen.

Ajaksi kannattaa laittaa 4-5 minuuttia. Silloin leipä on tarpeeksi rapeaa ja juusto hyvin sulanut. Minun grillissäni on loistava ajastin, joka piippaa kun aika on mennyt nollaan. Näin ollen voin odotella ruoan valmistumista esimerkiksi tietokoneella istuessani.

Valmiit paninit ovat herkullisia ja rapeita! rakastan paninien syömistä leffan kera. Tällä kertaa oli onni matkassa ja minulla oli pakastinkylmää Coca Colaa ja Powercown alennusvanukkaita 2kpl. Nyt syönkin nuo, ennen kuin liikaa vettä herahtaa kieleltä. Tällaista tänään Rollen kotikeittiössä. Jos on nälkä ja tekemisen puutetta, kannattaa katsoa mitä muuta ruokaa olen valmistanut. Hyvää ruokahalua!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Taap

    –loistava ajastin, joka piippaa kun aika on mennyt nollaan. Näin ollen voin odotella ruoan valmistumista esimerkiksi tietokoneella istuessani.

    Onko nörtin ruuanlaiton tärkein kriteeri se, että välissä ehtii käydä koneella? ;D Eivais :)

    Mutta hyvännäkösiä leipiä kyllä, kauhea nälkä tuli. Ossootko sanoa mitä tommonen grillihärveli suunnilleen maksaa? Jos vaikka ostais itellekin, tollahan sais varmaan vihannekset ja hedelmätkin nopeasti grillailtua (grillattu ananas + suklaakastike = oinam, kannattaa kokeilla).

  2. rolle

    Heh, juu. En kyllä osaa sanoa, kun lahjaksi tuon sain, mutta veikkaisin että reippaasti alle satasella saa. Jotain viitisenkymppiä taisi porukoiden leipägrilli maksaa. Kannatata käydä katsomassa jostain Anttilasta tai Gigantista. Laitoin vinkkisi korvantaakse :-)