Paistaa se päivä lopulta risukasaankin

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Elisalta kävi tänään huoltomiehet mittaamassa kaapelimodeemin kaapelin jotain lukemia. Sunnuntaina alkoi netin pätkimiset, vastaavat mitä oli viime vuoden puolella jonkin verran. Pahimmillaan netti oli katki 12 tuntia, minimissään 5 minuuttia ja näitä pätkimisiä on ihan koko ajan. Tänään on onneksi moiset hellittäneet, ehkä saivat vian korjattua verkkokeskuksen puolelta. Kuulin kyllä että nämä asunnot on juuri siinä rajalla, taajuuksia ajatellen. Enimmäkseen tämä 30/1mb kaapelinetti on toiminut hintaansa nähden hyvin.

Nyt alkaakin tuntua siltä että tämä asunto ei ehkä ollutkaan niin lottovoitto kuin mitä aikaisemmin ajattelin. Lattiakaivon kuntokin on vähän mitä on. Jouduin muutama päivä takaperin soittelemaan taas huoltoyhtiölle kun suihkussa ollessa likavesi tulvi pintaan. Sama homma on käynyt ehkä nelisen kertaa. Huoltomies sanoi että juuri tässä kiinteistössä on Jyväskylän huonoimmat viemärit. Varaudun siis soittelemaan huoltoon jatkossakin…

Vauva ei vieläkään tahdo syntyä, viihtyy uutukaisen äidin masussa. Laskettu aika oli 21.3. eli viime lauantaina. Nyt on tosin tullut synnytykseen viittaavia merkkejä, joten ehkä se lähtö kohta koittaa. Sitten onkin kovasti ihmettelemistä. Onneksi on kaikki kamat valmiina hoitopöydästä vaunuihin ja kaukaloihin asti. Gerrye toi pari päivää sitten etukäteislahjan esikoisellemme, suloisen kilisevän vihreän pehmokilpparin ja hauvakuvakirjan. Elämme jännittäviä aikoja.

Kevät on alkanut mukavasti kun aurinkokin jo pilkahtelee. Ulkona on hieman lämpimämpää ja lunta ei enää oikein tunnu näkyvän missään – ainakaan täällä kaupungin seudulla. Saisi jo se kesä tulla.

Kotikotonamme asustellut undulaattikaverus Tauno kuoli tänään. Lepää rauhassa, pieni visertäjämme. Taunon viserrystä kuulet mm. tässä videossa.

Julkaisin tekemiäni projekteja serverilläni. Samalla parantelin hieman palvelimeni tietoturvaa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä