Muksut-messutapahtuma Jyväskylässä 4.-5.9.2010

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Muksumessut-logoKävimme lauantaina Jyväskylän Hipposhallilla pidetyillä Muksumessuilla. Uuden sängyn myötä uni maittoi niin hyvin että ei jaksettu nousta heti aamusta liikenteeseen. Olihan siellä kaikenlaista tavaraa ja mainostusta. Suurinpiirtein koko halli kahlattiin läpi ja mukaan lähti Lotalle Kimperi.comin uniikki vihreä örkkipipo, muovailuvaha nettikaupan Sirkulta.fi -myyntipisteestä. Jälkimmäinen näköjään yksityisyrittäjäkauppa, jonka omistajalta Sirkku Hannilalta taisimme vahan ostaakin.

Jossakin kolmen ympärillä alkoi Pikku Kakkosesta tutun Mimin & Kukun esitys. Show on muistaakseni tarkoitettu yli kaksivuotiaille. Lotta ei ainakaan vieläkään tajunnut, vaan katsoi suu ja silmät pyöreänä sitä menoa. Loppuvaiheessa alkoi jopa heilumaan, mutta muuten koko esityksen ajan oli vähän hämillään. Mukava esitys joka tapauksessa.

Lotta Muksumessuilla

Lotta kantaa ylpeänä ostoksiaan

Muutamaan arvontakilpailuun osallistuttiin, vaikka esimerkiksi lehtikojulla hieman rasittava myyjä yritti väkisin myydä määräaikaisia lehtisopimuksia. Ei kiitos enempää rahareikiä. Hallissa oli mielestäni joitakin turhia kojuja, kuten Irti Huumeista RY:n ständi. En laskisi yli 7-vuotiaita enää messujen kohderyhmäksi, enkä siksi oikein tajunnut joidenkin pisteiden funktiota. Lopuksi käytiin pomppuuttamassa Lottaa hieman pienimmässä pomppulinnassa.

Kaiken kaikkiaan ihan kivat messut. Pääsin jälleen kuurosokean vaimoni saattajana ilmaiseksi, alle 3-vuotialta lippu ei maksanut mitään ja plussakortilla aikuisen lipun sai halvempaan hintaan. Puoli-ilmainen lysti meidän perheeltä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Jyväskylä Lapset

    […] Muksut-messutapahtuma Jyväskylässä 4.-5.9.2010 | Rollemaa.org […]