Miksi bloggaaminen on nykyään niin vaikeaa?

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 10 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Muistan hyvin ajat kun saatoin kirjoittaa helposti kymmenessä minuutissa uuden bloggauksen bussia odotellessa. Nykyään harmittaa kun jokaisessa pitämässäni blogissa on kymmeniä luonnoksia odottamassa julkaisuaan. Olen totta kai kiireisempi kuin koskaan aiemmin, mutta mitä oikeastaan on tapahtunut? Meillä kaikilla on sama määrä tunteja päivässä.

Tätä kirjoitusta kirjoitan linja-autosta, joten paikasta ja laitteestakaan se ei ole kiinni. Huomaan ajatusten tulviessa eniten juuri silloin kun en ole koneella.

Bloggaamiselle pitäisi osata varata oma rauha ja aika ilman häiriötekijöitä, ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi työnteolle. Eikä tekstiä pitäisi pakottaa ulos jos ei ole fiilistä. Itselleni kuitenkin kirjoittaminen on niin luontevaa kun ajatuksia on niin paljon. Nyt on vaan niin busy.

Tämä merkintä oli osoitus siitä, ettö pystyn puhelimella kymmenen minuutin aikana pukemaan ajatukseni sanoiksi. Pitäisi osata taas palata rakkaan harrastukseni, bloggaamisen pariin. Ehkä pian, kun elämän kiireet tästä hellittävät. Sillä välin voit seurata minua vaikka Twitterissä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti