Vaimon pöytäkoneessa oli eilen illalla häikkää. Äänet eivät lähteneet kuulumaan. Huomasin koneen käyttöjärjestelmää tutkiessani, että Windows-päivitykset olivat pois päältä ja niitä olikin kertynyt jonoon ainakin vuoden ajalta. Siinäpä se ilta vierähti tehokkaasti. Iltapalalle pääsin vasta puolen yön jälkeen.
Olin joskus laneilla rikkonut etukotelon äänilähdön, joten tänään kopan imuroituani otin koko HD Audio-kytkennän irti emolevystä. Näin takapaneelin äänilähtö saatiin käyttöön. Etupaneeli jostain syystä luulee äänilaitteen olevan kytkettynä, eikä siksi tuota ääntä. Takapaneelin kolmepuolikasta ei voi käyttää etupaneelin ollessa kytkettynä. Onneksi vanhana tietokoneliikkeen huoltoteknikkona taikasormeni ovat yhä tallella.
Lenkkirutiinit (ja päivittäiset tavat muutenkin) ovat toimineet erityisen hyvin tällä viikolla. Löysin myös vihdoinkin kelvollisen Todoistin korvaajan. Todoist on palvellut loistavasti vuosia, mutta haikailen käyttöliittymältään hieman minimalistisempaa näkökulmaa. Tweek tuntuu juuri nyt hyvältä. Kirjoitan tästä perusteellisemman bloggaukset, jos jää laajempaan käyttöön, enkä palaa enää Todoist-maailmaan.
Loppuillasta siivoilua (ja inventointia), ehkä mäihällä jokin elokuva tai Overwatch. Vein ennen lenkkiä neljä kassillista turhaa ja vanhaa tavaraa roskiin. Hyvä fiilis kaikesta tästä toimeliaisuudesta.
Huomenna alkaakin jo työt ja arki. Pääsee hiomaan henkilökohtaista tuottavuuttaan huippuunsa. Potkitaan maanantaita persiille. Päm päm pääm!, kuten muuan Immonen sanoisi.


Keskustelu
Ei vielä kommentteja
Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.
Osallistu keskusteluun
Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:
Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.
@rolle@mementomori.social
Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.