Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Sumua

Väsyttää. Todella. Väsymyksen intensiteetti vain kasvaa. Edeltävät neljä yötä viiden tunnin unilla alkaa tuntua toden teolla.

Väsyneenä keskittyminen ei ole huippua. Sen huomaan päivän aikana. Aivot ovat kuin apinalla, poukkoilen reaktiivisesti hommasta toiseen.

Pikakelaus iltaan. Menikö päivä muka jo? Vauhti on kova. Pää ei pysy perässä. Otan melatoniinin, sillä kello hälyttää.

Silmät eivät meinaa pysyä auki. Kohta on levättävä. Aamulla taas mennään.

Tässä kirjoituksessa on 78 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää