Olen ollut kohta kuusi päivää sisätiloissa ja yhtä pitkään tässä perhanan flunssassa. Onneksi paranemaan päin. Tänään on lähinnä yskittänyt, mutta nenä on auki ja vointi parempi. Tyttärelle nousi yöllä kuume, vaikka viime viikolla hän oli samasta syystä pois koulusta. Koko perheen flunssakierre on valmis. Ei saat…
Tänään ei ole ollut kirjoittelufiilis, mutta yritetään. Saattaa johtua siitä, että koodin kirjoittamista on takana 7 tuntia, 17 minuuttia, 19 sekuntia, joka on 42,82 % paremmin kuin keskimäärin tiistaisin.
En saanut yöllä taaskaan unen päästä kiinni ajoissa, sillä limaa valui kurkusta alas ja huoneenlämpötila oli noussut yli optimaalisen 21 asteen jopa 24,5 asteeseen asti. Kämppämme lämpenee liikaa heti kun sulkee ikkunan. Katsoin tanskalaisen sotaelokuvan ja olinkin sen myötä koko yön poterossa väistelemässä luoteja.
Väsytti. Edes kahvi ei meinannut auttaa kun kömmin etätoimistolle ja laitoin musiikkia soimaan. Aamu alkoi takkuisesti, mutta koodi lähti kuin lähtikin luistamaan. Silti on ollut jotenkin poikkeuksellisen stressaava ja sekava päivä. Rouva ilmoitti aamulla, että kaupan persiljahylly ammottaa tyhjyyttään. Myöskään kalakeittoa ei lounaaksi ollut saatavilla. Mikähän siinä on, että hyllyjä ei vaan täydennetä ajoissa? Jäipä siis ruoanlaitto ja tilasin lounaaksi Woltilla Subwaysta leipää.
Black Fridayn ”tarjouksia” satelee. En edelleenkään osta mitään. Älä osta sinäkään.
Keskustelu
Ei vielä kommentteja
Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.
Osallistu keskusteluun
Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:
Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.
@rolle@mementomori.social
Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.