Mielialagraafilla ei ole ollut punaisia notkahduksia hetkeen. Jotenkin tämä teknologinen kehitys ja tekemisen uusi riemu on tuonut mielialaan kohennusta. Olen aina tykännyt ”leikkiä” koodilla ja nyt siihen on mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan. Oikeastaan mistä tahansa API:sta saa helposti MCP:n ja julkaisen näitä kuin sieniä torilla. Ensin Timely, sitten YNAB.
Kiitos koodi, kiitos elämä. Tetris-efektikin on tiessään, olen ilmeisesti osannut rentoutua väleissä. 6.5 tunnin keskiarvo per yö ei ole häävi ja aamuisin tuntuu unet aina jäävän kesken. Mutta kunhan vire pysyy hyvänä, en yhäkään valita.
Tässä kirjoituksessa on 98 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Fediversumi -reaktiot
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:39) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13286
Tänään on mieli maassa. Sama alavireisyys jatkuu koko päivän, vaikka se ei välttämättä ulospäin näykään. Olen taitava valjastamaan ahdistuksestani eteenpäin vievää voimaa. Usein mitä enemmän ahdistaa, sitä enemmän saan aikaan. Ahdistus ei kehity lamaantumiseksi saakka, vaan pusken täysillä sitä kohti ja ratkaisen asioita. Se saa minut voimaan paremmin. Vai onko tämä sittenkin sitä ”töihin pakenemista”? Ihan sama, mieluummin valitsen väsymisen kuin panikoimisen. Antaa tulla vaikka kymmenen loppuunpalamista, sillä ainakaan en ahdistuksissani hyppää mistään sillalta tai saa sydäninfarktia. Toivottavasti ei kuitenkaan tapahdu koskaan mitään näistä, koputtaa puuta. Eipäs jinxailla, soo soo!
Olen kirjoittanut tästä aiemminkin hyvin epämääräisesti ja niin aion tehdä tälläkin kertaa. Julkisessa päiväkirjassa ei passaa mitään kovin tarkasti huudella. Ymmärrän ja tiedostan, että on lupa olla allapäin. On lupa olla pessimisti ja on ihan sallittua kokea pettymyksen ja harmistuksen tunteita. Viime aikoina olen potenut jopa surua ja jonkinasteista masentuneisuutta, eikä se ole mitään melankoliaa. Asioihin on yleensä syyt.
Teen aivan liikaa, mutta ei minua tekemisen määrä häiritse. Ehkä eniten harmittaa se, että tekemiseni ei riitäkään. Siis kirjaimellisesti ei riitä saavuttamaan niitä tavoitteita, joita haluan. Enkä puhu nyt mistään henkilökohtaisesta kehityksestä.
Pahoittelen, että olen näin epämääräinen, mutta en enempää tätä pysty avaamaan. Tai enkä edes pahoittele. Vedän pahoitteluni takaisin. Eivät kaikki asiat maailmalle kuulu.
Ehkä jonain päivänä omaelämäkerrassani kerron kaiken. Sitten kun kaikki on koettu. Toivottavasti olen siinä vaiheessa miljoonani tehnyt, menestynyt ja lepäävä yksilö, enkä elämänsä tuhonnut ihmisraunio. Toivoa on vielä hippunen, parempaan tulevaisuuteen.
