Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Päivä 13304

Ulkona on kylmä, eikä muutenkaan huvita poistua kotoa, joten mattotreeniä pukkaa. Yllättävän helppoa, heti heräämisen jälkeen. Tajusin myös juuri, että omalle matolle on niin helppo mennä juoksemaan, kun ei tarvitse muuta kuin urheilubokserit – ja tietysti juoksukengät. Salilla ja ulkona ei ihan onnistuisi näin. Onni on oma juoksumatto.

Stryd saapuu maanantaina, pääsen vihdoin testaamaan Zwiftiä isolla ruudulla. Toivottavasti sama ongelma ei jatku, koska sitten kyseessä ei ole enää elektroniikka, eikä softa, vaan esimerkiksi verkko- tai DNS-ongelma. Toisaalta, Zwift RunPod on temppuillut myös kuntosalin matolla, eikä siellä ole kotiverkkoa tai häiritseviä laitteita. Eli kyseessä voi olla AdGuard, NextDNS tai joku vastaava.

Lauantai. Mukavan lunki päivä. Kahvia koneeseen.

Tässä kirjoituksessa on 118 sanaa.

Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (16:37) mennessä

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää