Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Päivä 13303

Oikeastaan ihan hyvä perjantai, kivusta huolimatta.

Firman Slackista: Iski aika paha migreeni. No, piti muutenkin lopettaa aiemmin tänään, tästä syystä hieman vielä aiemmin kuin aioin. Muistakaahan levätä, itse ainakin sain juuri muistutuksen tästä. Hyvää viikonloppua ja kiitos kaikille!

Herättyäni sänkyyn pökräämisen jälkeen postdrome on päällä vahvana. Nyt lepäämistä, ja ihan kunnolla. Ei työjuttuja tai mitään muutakaan järkevää pariin päivään.

Ensi viikolla pitää ottaa niskalenkki. Työpäivien hard stopit pitää ottaa takaisin käyttöön. Pitääpäs kehittää jokin tehokkaampi työpäivän lopetusrutiini. Viime aikoina sellaista ei ole ollut.

Tässä kirjoituksessa on 73 sanaa.

Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:07) mennessä

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää