Olen niin väsynyt. Kaikkeen. En jaksaisi koko ajan murehtia. Toivoisin jotain helpotusta. Tuntuu, ettei voimat ja optimismi riitä. En taaskaan voi paljastaa tarkemmin mistä on kyse, mutta ehkä avaan asiaa sitten elämänkerrassani. Taloushuolia, stressiä ja henkistä kipua.
Tiedän, että saan aikaan paljon ja osaan mitä vain. Mutta mielen tasapaino horjuu, kun tuntuu, että mikään ei vain riitä. Aikaa ja energiaa ei ole tarpeeksi.
Koitan repiä huumoria ja valoa sieltä missä sitä näen, sillä tiedän, että edessä on pitkä, pimeä, kylmä ja vaikea talvi. Kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti.
Päivä 13467
Tämä maanantai ei ole yhtä kaoottinen kuin viikko sitten. Silti maanantait eivät väsytä yhtään vähempää, mitä enemmän niitä kokee.
Aina pitäisi olla jotain sanottavaa. Tämä on yksi niistä päivistä, joina päivittäinen päiväkirja tuntuu työltä. Raporttini päättyy siis tältä erää tähän.
Päivä 13466
Huonosti nukuttu yö ja aamulla masentaa. Oloon on syy, mutta olen mentaalisesti jotenkin umpikujassa asian kanssa. Doomscrollaan johonkin yhteen asti ja sitten kerään itseni. Pyydän vaimoa kahville. Ulkoilma helpottaa. Kahvila on täynnä väkeä, ihmiset ovat tulleet sadetta karkuun. Emme pääse vakio-istumapaikalle, mutta ei se haittaa.
Iltapäivästä lähden juoksemaan. Sää juoksemiseen on miltei täydellinen – tihkusadetta, viileää, puissa jo ruskeaa. Metsässä alkaa satamaan kovempaa ja joudun pian väistelemään lätäköitä. Palaan takaisin asvaltille. Kaksitoista kilometriä kevyttä juoksemista. Keskisyke pysyy sopivasti 160 bpm kieppeillä. Onneksi ostin Polarin sykehihnan. Nyt voin olla varma siitä, että kunto on ihan hyvä.
Liikunnalla ja ulkoilulla on mieletön merkitys mielialaan. Se pitäisi muistaa aina kun tekisi mieli jumittaa sisällä. Juoksemisen jälkeen voi ottaa lunkisti loppuillan.
Tänään olen niin väsynyt fyysisesti, että otan muutaman tunnin päiväunet. Uni tekee hyvää. Nautin syksystä, kun voi kuunnella sateen ääntä ja ikkunasta tulvii sisään raikasta sateen tuoksuista ilmaa.
Jokalauantainen päänsärky meinaa sabotoida päivän kulkua. Päätän, että en siitä syystä rehki tänään, juoksulenkki saa taas jäädä. Kyllä tämä työ on aika raskasta tällä hetkellä, viikonloput tuntuvat lyhyiltä. Siksi niitä ei halua uhrata millekään kovin sosiaaliselle. Somea ei lasketa – toki sitäkään ei meinaa välillä jaksaa.
Illasta saunaan ja sitten herkuttelua ja Yellowstonea. Levon kannalta✌️