Viikonlopun koodiprojekti on tullut päätökseen. Nyt on Mastodonissa ketjutukset.

Päivä on ollut upean aurinkoinen. Kelataanpas aamuun.

Herään kahdeksan aikoihin. Herätys tapahtuu hämmentävän luonnollisesti, ehkä väsymys on vihdoin väistymässä. Suihkun kautta tietokoneelle, koska olen koko yön nähnyt unta Reactista ja tiedän kuinka ratkaisen ketjutusongelman. Lähden heti kokeilemaan samalla mutustaen aamupalaa.

Aamukahvi kylmenee ja koodini on valmis. Äänestämään on tarkoitus lähteä heti tämän jälkeen, mutta homma venyy, kun on pakko viimeistellä. Olemme kuitenkin yhden jälkeen jo ulkona. Kirkkopuistossa mummeli on kaatunut peilijäähän. Näyttää pahalta. Apuna onneksi on isompi kourallinen ihmisiä, jotka ovat tilanneet ambulanssin, joten jatkamme matkaa. Kiinnitän erityistä huolellisuutta sokean vaimoni ohjaamiseen, emme halua kaatua.

Äänestyspaikalla on paljon ihmisiä, mutta ei jonoksi asti. Ovella neuvova ihminen on pulassa, kun kerron vaimoni olevan kuurosokea. Kuvailutulkkaan äänestyspömpeleiden sijainnit ja Veera menee urheana itse loosteriin. Käyn itsekin pudottamassa lapun uurnaan ja sitten lähdemme seuraavaan kohteeseen, eli vaalikahville Espresso Houseen.

Kahvit juotuamme käymme kaupassa, haemme ResQ-klubista ylijäämäsusheja halvalla ja palaamme kotiin. Lotta on tällä välin lähtenyt pelaamaan Dungeons and Dragonsia kavereidensa luokse.

Loppuillan kelpaa seurailla telkkaria ja seurata Mastodonin #vaalit2023 hashtagia, joka on yllättävän aktiivinen. Vähän olisi tarkoitus pelaillakin. Toivottavasti vihervasemmisto saa hallituksesta enemmän paikkoja, natsit ja juustohöylät vähemmän.

Koomapäivä. Huonohko lenkki. Hyvä keli. Äiti kylässä. Pizzaa. Illalla koodaan JSX:ää ja Rubya. Leffat katsomatta, kasvit kastelematta. Ihan sama.

Hoidan viimeiset sähköpostit perjantaina 23:41. Ei ehkä järkevää. Tänään on tyhypäivä ja porukka viihtyy. Mutta nyt väsyttää. Aivan sairas viikko. Tunnen oloni kerrankin vanhaksi. Must… sleep…

Olen iloinen, että tämä päivä on kohta ohi. Vuosi sitten ostin tyttärelleni ukulelen. Tänä vuonna kitaran.

Aamun hieronta-aika peruuntuu. Vatsatauti. Olen iloinen, en sairastelun vuoksi (se on aina ikävää), vaan vapautuneen ajan vuoksi. Tunti lisää ei silti hirveästi auta, kun pitäisi saada liian paljon liian pienen aikaikkunan sisällä valmiiksi.

Pikakelaus iltaan. Hurja 09-21 päivä. Vielä kerran kiitos Juhalle avusta. Luulin olevani yksin ja ahdisti 5000%, mutta saatiin tarjous puserrettua kasaan.

Energiamäärä 2%. Yritän silti kirjoittaa. Olen syönyt viimeksi joskus lounaalla. Varmaan turvauduttava taas Wolttiin.

Nyt on jotenkin hullua. Oma vikani varmaan, kun viikko on tullut ahdettua täyteen tehtäviä, työpajoja, palavereja. Yksi ihminen ei ehdi hoitamaan markkinointia, laskutusta, taloutta, projektinhallintaa, tekniikkaa, myyntiä, henkilöstöä, asiakaspalvelua ja liiketoiminnan suunnittelua. En silti halua valittaa, sillä pidän jokaisesta näistä. Se ei ole mikään salaisuus, että olen henkeen ja vereen yrittäjä. Ja työnarkomaani. Ja perfektionisti. Ja varmaan jonkin sortin autisti.

Kaikkea voi onneksi aina optimoida. Tänäänkin olen tehnyt suunnitelmia tulevaisuuden varalle muistiinpanojen ja Excelin muodossa. 18 suoritettua tehtävää ei edes ylitä päivän keskiarvoa, mutta tänään niistä puolet ovat olleet jättimäisiä möhkäleitä, joista pisimmän suorittamiseen on kulunut aikaa lähemmäs kolme tuntia.

Hengähdän. Rintaa pistää, eikä vain vertauskuvallisesti. Mikähän jumi lie, toivottavasti ei mikään sydänkohtaus kuitenkaan.

Huono merkki on, että on jäänyt useamman aamulenkki välistä ja toisinaan en ole ehtinyt syödä aamupalaakaan. En meinaa saada unta helposti, vaikka väsyttäisi ja herätessä taas nukuttaisi.

Tekemisen tulos (myynti ja laskutus) näkyy ilahduttavasti ja välittömästi vähintään firman kassassa. Hyvä boogie jatkuu.

Välillä kuitenkin toivon, että ehtisin olla myös lasten ja vaimon kanssa. Työn pitäisi olla kakkonen, nyt se on monesti kiilannut ykköseksi. Huomenna tyttäreni täyttää 14. Kun palaveri loppuu kello 17, on aika keskittyä häneen. Haemme sushia niin paljon, että se ei lopu kesken. Mutta nyt loppuu ajatus kesken. Olen aivan finaalissa…

Huomiseen.