Tässä kuva seinästä, sellainen tuli vastaan:

Pitkästä aikaa Tampereelle. Kaksi asiakastapaamista, molemmat sujuvat hienosti. Kolmannen latten kohdalla alkaa kofeiini tuntumaan elimistössä. Kadulla tulee näyttelijä Eero Aho vastaan, se Louhimiehen Tuntemattoman Sotilaan Rokka.

Tuntuu hyvältä olla kotona. Vaikka ihan kiva reissu, kestää loppuviikko palautua. En pidä matkustelusta.

En näköjään pysty nukkumaan seitsemää tuntia pidempään. Jotenkin sitä on kierroksilla, vaikka menen suhteellisen ajoissa nukkumaan (yhdentoista aikoihin). On viimeinen talvilomapäivä ja tuntuu, että en ole saanut mitään aikaiseksi. Vaikka olenhan minä.

Mietin ensin kuntosalia, mutta juoksin jo aamulenkin. Väsyttää niin, että melkein päiväunet olisivat paikallaan. En yleensä harrasta päiväunia, mutta nyt tuntuu siltä, että ehkä…

Hetki kerrallaan. Nyt en pingota.

Tänään olo on astetta parempi, vaikka yöunet aivan 🍑:stä. Pari tuntia töitä (pääsispä jo esittelemään Timelyn) ja sitten ulos. Sää ei vieläkään mairittele, mutta päätämme piristää itseämme ja mennä vaimon kanssa lounaalle JA kahville, koska sunnuntain kahvittelu jäi välistä ja ensi keskiviikon lounas tulee jäämään välistä Tampereen työreissuni takia.

Pohdin tänään, että jos kirjoittaisin yhtä paljon kirjaa kuin päiväkirjaa, olisin saanut jo aika monta kirjaa aikaiseksi. Olen nyt kirjoittanut vajaat kaksi ja puoli vuotta päivittäin, siis ihan joka päivä, mutta tarkemmin keskimäärin viikoittain vuodesta 1998 eli 26 vuotta. Mutta kirjaan kun tarvitsee jonkun kunnon aiheen.

Minä voisin kirjoittaa ihan mistä aiheesta tahansa, vaikka niistä digitoimiston työkaluista. Jos olet kustantaja ja luet tätä, pistä viestiä. Olen tekstimasiina!

Vielä tämä ja huominen lomaa. Yritän ainakin ottaa lunkisti.

Ankea ja kankea sunnuntai.

Pääkoppani juuri nyt:

Tähän auttaa vain herkut ja höllääminen.