En ole tottunut heräämään kahdeksalta, en lomalla enkä ylipäätään. Kaiken lisäksi olen merkannut asiointipäivän väärin. Turhaan ei silti tule herättyä, sillä hoidan muita asioita aamusta. Kahvia ja energiajuomaa, ehkä niiden voimin eteenpäin.

Hurahdan tekemään taas ”työasioita” iltapäivästä. Sitten totean, että menee hullutteluksi ja osan ehtii kyllä elokuussakin. Nyt keksin jotain muuta. Aivo nollille ja sarjat pyörimään.

Mitä jos ei ole mitään sanottavaa? Tavoitteissa on pysytty. Luonto on kesällä kaunista, vaikka vain juoksisi ohi. Se joka sanoo, että elämä ei ole pelkkää suorittamista, voisi kertoa minulle, että mitä se elämä sitten on…

Jäätelöauto soittaa ulkona sävelmäänsä. Pilvinen päivä. Teini-ikäinen tyttäreni huitelee ulkona ja uimassa. Poika viihtyy sisällä.

Keskivertolomapäivä kiteytyy näiden kahden iOS-widgetin sisältöön:

PS. Sarjasuositus: Presumed Innocent. Pääosassa Jake Gyllenhaal.

Välillä kun katson nykymaailman meininkiä, nihilistinen misantrooppiminäni saa vallan. Se on se erakkopuoli minusta, joka haluaa muuttaa värit mustavalkoiseksi ja pysytellä omissa oloissaan neljän seinän sisällä. Se on se hahmo, joka ei kaipaa mainstream-maailmaan, jossa kaikki on iloista ja värikästä, vaan sanoo että hyi saatana. Se on se peikko, jolla suupielet menee alaspäin ja joka sanoo Hornan soidessa: Roskiin kaikki, minä menen ensimmäisenä.

Kuten Herranen aikoinaan lauloi: Viha on juntille viihdykettä, kun katson silmiisi tajuan että minä häpeän olla ihminen. Puuttuvan älyn alta nousee voima ja väkivalta, minä häpeän olla ihminen, häpeän olla ihminen. Trumpin myötä ei saa olla ”terveellisissikään” someissa (Mastodon, Bluesky, Threads) rauhassa, vaan polarisoituneet mielipiteet laidasta laitaan puskevat suodattimien läpi. Pitäisi deletoida koko some, mutta sitten olisin pysyvästi ilman sosiaalista elämää.

Ehkä ajoittaiset ”hyhhyh maailma” -irtautumishetkeni ovat sellaista vastareaktiota kaikelle ”peruspaskalle”. Ei vaan jaksa. Ei oikein istu omaan pirtaan. Olen tällainen ja piste.

Eilen oli ilahduttavaa katsoa parituntinen Vain Elämää -jakso, jossa Jouni Hynysen päivä. Jotenkin pystyn niin hyvin samaistumaan Hynyseen. Hauskaa, kun ympärillä popparit sanovat että eivät oikein kuuntele raskasta musiikkia ja Kotiteollisuus ei ole entuudestaan tuttu. Silti yrittävät ja tekevät biisejä. Minulla on yhtä vieras olo tuolla ulkomaailmassa tällaisena outona nörttinä ja alakulttuurien edustajana, mutta sosiaaliset taitoni ovat ihan kunnossa. Pitäisi Hynysen tavoin saada jotain kynnystä alemmaksi ja rohkeutta lähteä ihmisten ilmoille. Mutta tuntuu että siihen menee vielä vuosia.

Näistä ajatuksista huolimatta tänään on yllättävän seesteinen olo. En poistu kotoa ollenkaan, vaan kuuntelen lähinnä musiikkia ja pelaan videopelejä. Ihan hyvä näin.

”Tässäkö tämä elämä menee?”, mietin taas, kun katson tonnin seteli -ilmeellä tyhjyyteen kahvilassa. Mietin, missä kohtaa elämääni olen menossa ja onko sillä mitään väliä? Pitäisikö olla tekemässä jotain? Vai tyytyä vain tähän? Minulle sopii kaikki, mutta onko tämä paikallaan oleminen se mitä kuuluisi tehdä? Sekavia ajatuksia.

Pitäisi olla jotain järkevää sanottavaa taas, kun tässä istutaan, mutta apina hakkaa symbaalia. Veera muistuttaakin taas, että on parempi joskus vain tyhjentää mieli. Ei hiljaisuudessa istuminen varmaankaan edes haittaa. Turha ylimiettiä. On hämmentävää, että ylianalysoin jopa joutenoloa.

Ajattelen sitä kuuluisaa ”viimeistä kakkupalaa”. Se oli nerokkaasti sanottu. Veera on kyllä aikamme viisaita. Tai vähintään muusa, etymologia: kreikkalaisessa mytologiassa runotar, taiteiden ja tieteiden haltiatar tai taiteilijan työtä innoittava nainen.

Amerikan tapahtumat järkyttävät, mutta eivät yllätä. Olen pystynyt torjumaan ahdistusta tehokkaasti, vaikka vaikeudet ympärillä ja maailmassa tuntuvat jatkuvan. Mikään suodatin tai työkalu ei blokkaa kaikkea ryönää, jota tunkee läpi joka tuutista. Täytyy vain koittaa rajoittaa Internetiä ja keskittyä mukavaan tekemiseen. Täytyy muistaa tieto siitä, että minä olen OK, lapset ovat OK ja vaimo on OK. Ensi viikon kuoppajaissiivoukset sovittu, junaliput ja hotelli varattu ja lapset pääsevät mummolaan. Asiat järjestyvät yksi kerrallaan.

Nyt on sunnuntai, eikä tarvitse miettiä mitään.