Huomaan, että jos jää aamukahvi juomatta, päänsärky iskee iltapäivällä. Selvä merkki kofeiiniriippuvuudesta.

Tähän väliin kokeillaanpas mitä Microsoftin tekoäly tietää minusta. SwiftKeyssä on nimittäin ominaisuus, jonka avulla ei tarvitse enää itse edes kirjoittaa. Käsky: Kirjoita päiväkirja lomatiistaistani. Tyyli: Kasuaali, Pituus: Lyhyt.

No niin. Elikkäs…

Tiistai oli täydellinen lomapäivä. Heräsin auringon ensimmäisten säteiden lämmittäessä huonettani ja tiesin heti, että päivästä tulisi erityinen. Aamiaiseksi valmistin itselleni tuoreita marjoja ja jogurttia, mikä virkisti ja valmisti minut päivän seikkailuihin.

Lähdin tutkimaan Jyväskylän kaunista luontoa, joka on täynnä elämää keskellä kesää. Kävelin pitkin Rantaraittia, jossa järven kirkas vesi kimmelsi auringossa ja linnut lauloivat iloisesti. Pysähdyin hetkeksi ja hengitin syvään raikasta ilmaa, tuntien kuinka lomarentoutus valtasi mieleni.

Iltapäivällä suuntasin kaupungin keskustaan, jossa nautin lounasta paikallisessa kahvilassa. Ihmisten iloiset puheensorinat ja kaupungin syke loivat eläväisen tunnelman, joka sai minut hymyilemään. Loppupäivän vietin tutustuen paikallisiin nähtävyyksiin ja nauttien kulttuuritarjonnasta.

Kotiin palattuani päätin päiväni rentouttavaan saunaan, joka on suomalaisen loman kohokohta. Löylyjen lämpö ja hiljaisuus olivat täydellinen päätös täydelliselle lomapäivälle. Mietin kiitollisena, kuinka onnekas olen, että saan kokea tällaisia hetkiä.

Tämä tiistai oli muistutus siitä, että joskus parhaat lomapäivät ovat yksinkertaisia: luonnon kauneus, hyvä ruoka ja kulttuurin rikkaus. Tämä päiväkirjamerkintä säilyttää muistot tästä päivästä ikuisesti.

Paitsi, että ei se noin mennyt ja tiistaita on vielä jäljellä. Yllättävän paljon näppäimistöni näköjään tietää minusta, muunmuassa että asun Jyväskylässä ja lenkkeilen usein rantaraitilla.

Naurattaa. Aamupalarutiinia ei ole ollut koko vuonna ja ”ihmisten iloiset puheensorinat” ja ”kaupungin syke” eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Jos tämä päänsärky tästä hieman hellittää, voisi pitää vaikka leffaillan.

Istun pöntöllä ja hengitän pahanhajuista ilmaa. Meditaatio ja asioilla käyminen on korkeintaan keskinkertainen yhdistelmä. Tänään ahdistaa ja ärsyttää ilman järkevää syytä. Henkilökohtaisen taloudellinen hetkellinen epävarmuus, ”kesäloman” ristiriidat ja ”ajan tuhlaaminen” nyppivät suuresti. Tai no, ei tämä ”ajan tuhlaamista” ole, kun lomalla on lupa olla tekemättä mitään. Mutta jotain sisäistä ristiriitaa tässä nyt on. Ehkä kaipaan jotain ihan muuta? Mutta tuntuu, että tilanteen pakosta olen ”jumissa” tässä, koneella, ”turhanpanttina”.

En oikein keksi mitään järkevää tekemistä, joten teen ennakoivia töitä.

Minkäs teet.

Lenkille täytyy lähteä vasta illalla, nyt on yli 30 asteen helle. Hullukaan juokse tuossa pätsissä.

Lapset vielä tänään mummolassa, joten hetki omaa aikaa. Se tarkoittaa kahvia, Concordin betaa, The OA:ta ja muuta relaamista.

Lenkkipäiväkirjaan Runnassa avaudun seuraavasti:

What to do when you don’t feel like running? My father-in-law died recently so needed to travel to take care of things and no time left to run. Now that I’m sleep deprived and hungry I have a 28km long run scheduled. I ”rested” yesterday by travelling all day and slept the night so I feel like I’m making excuses for not running, even if I have lots of going on. I feel like it would be best to skip now. I have only completed 1 run of my 3 runs this week. Sometimes that’s all right I guess. Consistency is key, but it’s alsop good to listen to your body I guess? You’re your own worst enemy and these mental battles are the worst… but I’ve noticed if the feeling is not right long runs are really tough.

Olen yrittänyt harjoitella tietoista läsnäoloa ja ylimiettimisen vähentämistä. Insight Timer lähti taas käyttöön parin kuukauden tauon jälkeen. Yritän löytää mindfulnessille aikaa edes minuutin päivässä. Ei tähän(kään) asiaan mitään appia tarvitsisi, mutta elämääni pyörittelevät näköjään pitkälti sovellukset.

Päivän app-vinkki: StayFreen saa nyt myös desktopille. Käytän päivittäin iPhonea, Linuxia, Macia ja Windowsia, joten on mukavaa nähdä nyt kaikkien yhteenlaskettu ruutuaika samasta appista.

Päivän toinen app-vinkki (iPhonelle): SwiftKey. Oletuksena jos käyttis on englanniksi, Applen suominäppis ei tarjoile sanoja ja on vähän kömpelö. SwiftKeyllä saa monikielisen oppivan näppäiimistön. Tietysti dataa valuu Microsoftille, mutta minkäs teet. Teemaksi kannattaa laittaa Nickel, muut näyttävät kamalan rumilta iOS:lla. Estetiikka on tärkeää.

Kajaani, the city of the dead, päivä 2. Unta 3-6, eli ei hääviä. Kun on itse investoinut Unikulman vuoteeseen, tuppukylän hotellivuode tuntuu kuhmuraiselta ja etenkin tyyny on ihan perseestä. Uni ei toisaalta olisi tullut siltikään, kun vieraassa paikassa on aina haastava rauhoittua. Aamun tummapaahto virkistää. Onneksi hotellin kahvi on hyvää.

Hämmentävää, että Kajaanin asukasmäärä on laskenut jopa niinkin alas kuin 30 000. Perjantai-iltana mikään ei ole auki enää 22 aikaan ja keskustassa joka toinen liiketila on tyhjillään. Surullista.

Päivän agendana kuolinsiivouksessa huonekalut. Onneksi pääsee illaksi kotiin. Paljon ei nappaisi taas kahdeksan tuntia Valtion Rautateitä, mutta minkäs teet. Baldur’s Gate 3 jauhaa Macbook Pro:lla. Ilman sitä ei matkasta selviäisi.

Suomen surkein juna-asema, enemmänkin pysäkki, Pieksämäki, tuo pieksetty mäki, joka ei edes ole mikään mäki. Vaihtojuna on tunnin myöhässä, mutta katson ovelana VR:n reittikartasta, että arvio tarkentuu ja juna on lähempänä kuin ensimmäinen arvio antaa ymmärtää. Veera on ostanut liput, mutta haluan itse seurata omasta kartastani, jotta saan ajan kulumaan.

Pian näenkin jo junan, tuolta se tulee. Etsimme vaunumme, joka löytyy nopeasti. Ekstraluokan toinen kerros, paikat 73 ja 74. Paikalla 74 istuu mies. Hän osoittaa, että viereen vain, paikka on vapaa. Kehotan häntä uudestaan siirtymään, sillä meille on varattu molemmat paikat. Hän väittää, että ei voi olla. Pyydän tarkistamaan, samalla vilkaisen lippua Veeran puhelimesta. Ei perkele, tämä juna on IC 68 ja lipussa lukee IC 65.

Kävelemme alakertaan, mutta juna ehtii lähteä liikkeelle. Näin ei ole käynyt kertaakaan elämässäni, vaikka monta junamatkaa on tullut veturinkuljettajan poikana reissattua. Tätä se tiesi, kun aamukahvi jäi välistä. Tätä se tiesi, kun en itse ostanut lippuja. Tämän siitä saa, kun ahdistaa suunnattomasti ihmispaljoudessa matkustaminen. Oma moka, käsi pystyyn virheen merkiksi.

Seuraava asema Mikkeli. Konduktööri lohduttaa ja sanoo, että voimme hakea korvausta, koska edellinen juna oli tunnin myöhässä. Sokea vaimoni ei lippua ja junia näe, ehkä sekin on riittävä peruste, kun junien saapumisajat olivat niin lähellä toisiaan. Käy tuuri ja saamme liput seuraavalta asemalta, koukkaus etelän kautta lisää jo valmiiksi pitkään matkustusaikaan noin tunnin. Sattumalta seuraavassakin junassa paikat ovat vaunusta kaksi, 73 ja 74. Tuntuu unenomaiselta. Voisi alkaa lottoamaan.

Kahdeksan tuntia istumista, vihdoin yhdeksän aikaan Kajaanissa. Vainajan asunnon siivoamisessa menee puolille öin. Mystistä lomatekemistä, mutta mitäpä näille mahtaa. Ihmisen elämä alkaa, sitten se loppuu. Toivottavasti itse saan vielä käyttää sen välissä olevan ajan mahdollisimman hyvin.

En osaa nukkua vieraassa paikassa. Saa nähdä miten karmea väsymys tulee olemaan aamuseitsemältä.