Somesta on ollut helppo pysytellä erossa. Itse asiassa vasta nyt puoli kaksitoista yöllä tuli mieleen, että mitähän siellä mahtaa tapahtua. Minulla ei muutenkaan ole ollut ilmoitukset päällä vuosiin.

Tynkäviikko on ollut raskas. Olen pilkkinyt koko illan. Parempi pian lopettaa ja ryhtyä unille.

Some on ahdistava paikka. Ihmiset tykkäävät oikeuttaa vihaansa mitä eriskummallisimmilla syillä.

Näistä syistä päätin, että pidän määrittelemättömän sometauon kaikista somepalveluista, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Milloin tästä tuli tällaista? Oispa vuoden 1998 Internet. Se oli rauhallisempi paikka.

Sain tänään idean henkilökohtaisesta muutoslokista. Se on kuin softan CHANGELOG.md, mutta henkilökohtaiselle elämälle. Kirjaan tähän päivittäin mitä saan valmiiksi. Koska muutoslokissa on tietosuojadataa, en jaa sitä täällä.

Amie on osoittautunut todella hyväksi työkaluksi.

Meta ei saa arvostusta päätöksistään. Tekisi mieli sanoa ”mitä minä sanoin”.

Heräsin vähän viiden jälkeen. Ajatus ei ole enää koherentti. Hyvää yötä!

Hurja päivä. Hankala asennoitua arkeen. Huomenna vieläkin hurjempi, kun työt alkaa poikkeuksellisesti klo 7:00. Hereillä on siis oltava jo 5:30. Siispä nyt unille.

Loma oli. Ja meni. Loppiainen, eli kaiken loppu. Ja uuden alku. Ihan hyvä loma. Sain sen mitä halusinkin, eli levätä. Emme käyneet pulkkamäessä tai oikeastaan missään muuallakaan, mutta lumilautailu Lotan kanssa, Fortnite pojan kanssa ja pakohuonepeli ja Mario Party koko perheellä olivat kaikki mukavaa ajanvietettä. Mutta eniten olen iloinen siitä, että sain levätä ja pysyä todellakin töistä erossa.

Paluu arkeen tuntuu kammottavalta. Ehti jotenkin ottua lomarytmiin, siihen että voi lähteä lenkille milloin huvittaa ja koodata jotain sellaista mikä ei vaikuta kenenkään toimeentuloon. Rentoa elämää. Ozark-sarjaa ehdin katsoa toiselle kaudelle. Jason Bateman on kova, ilmeisesti ohjannut koko sarjan myös. Hassua, kun tämä sarja jäi minulta joskus kesken, mutta nyt maistuu.

Lomalla opin jotenkin hyväksymään, että on ihan OK olla tekemättä mitään ihmeellistä ja että jos jokin rutiinilistan asia jää tekemättä, niin on tarkoitettu. Eivät kasvit siihen kuole, jos niitä ei jaksa tänään kastella, eikä maailma kaadu siihen jos illan meditointi jääkin tekemättä, kun Lotalla on asiaa.

Saankohan toimia enää ihmisten kanssa? Millaistahan se on? Jännä, että kaikki tuntuu niin kaukaiselta, vaikka on oltu pois töistä vaivaiset pari viikkoa. Hämmentävää kyllä, mitään mahdotonta hinkua ei ole takaisin.

Ehkä se siitä. Antaa aamun valjeta ajallaan. Huomenna on huomenna.