Kilpisuo

Kello on kaksi yöllä, mutta on pakko katsoa vielä viimeinen jakso The Watcheria. Hyvä kauhusarja.

Herään yhdeksän aikoihin, mutta en meinaa saada silmiä auki. Retkipäivä, joten kiskon itseni väkisin ylös. Pari kuppia aamukahvia hieman piristää. Pakkaamme evästä matkaan ja lähdemme sitten Kilpisuolle. Pitkospuita pitkin on mukava kävellä. Suon varrella kasvaa karpaloa. Lintutornista ei näy lintuja, kova viima käy ja neliasteinen tuuli saa nenän vuotamaan.

Kävely takaisin Laukan laavulle, nuotion äärelle paistamaan makkaraa ja juomaan kahvia. Sää ei ole häävi, harmaan pilvistä ja jäätävän kylmää, mutta luonnossa on silti mukava olla. Lähdemme, kun varpaat ja sormet alkavat palelemaan sään mukaisesta pukeutumisesta huolimatta.

Takaisin äidin mökkerölle ja saunaan puita. Pyjamat päälle ja chillaamaan. Saunassa erinomaiset, suorastaan eeppiset löylyt. Ruoan jälkeen alkaa väsyttämään ja on pakko ottaa päiväunet, vaikka kello on jo viisi.

Herään seitsemän aikaan tähän todellisuuteen. Koko mökki on pimeänä ja äitinikin on päiväunilla, jotka ovat kääntyneet iltaunien puolelle. Poika on ainoa, joka ei nuku vaan pelailee sen sijaan puhelimellaan. Päätän nousta ylös ja mennä alakertaan säätämään etäyhteyttä M1 Macilleni. Virkistyn illan mittaan viimeistään siinä vaiheessa kun saan Overwatch 2:n toimimaan smoothisti NVIDIA GameStreamin ja Moonlightin avulla.

Nyt onkin sitten virkeähkö olo. Kello on 23:34. Ehkä katson jonkin leffan, tai jotain.

Toinen syyslomapäivä

Ensimmäinen yö muualla. Nukun kehnosti, mutta riittävästi. Aamukupponen brasilialaista kahvia helpottaa. Iltapäivällä kävelylle pojan kanssa. Ostamme kasan karkkia. Tänään emme tee mitään ihmeellistä, vasta huomenna retkeily.

Nyt rennosti. Olen lomalla. Työasiat haihtuvat pikkuhiljaa pois mielestä.

Ensimmäinen syyslomapäivä

Syysloman ensimmäinen päivä. On jotenkin vaikea irtautua töistä, jos ei muuten niin ajatuksissa vielä pyörivät. Mutta niin se on aina. Olen niin työkeskeinen ihminen. Enemmän se on kuin työ. Sitä on mukava tehdä. On hankala vältellä asiaa, jota on mukava tehdä. Mutta nyt yritän.

Herään jo kahdeksalta, mutta päätän jatkaa hetken unia. Tuo hetki muuttuu tunneiksi ja huomaan seuraavan kerran havahtuvani, kun kello on yksitoista. Taas minulle käy näin. No, unen tarve on otettava tosissaan. Silloin kun väsyttää, nukutaan. Ei siitä haittaakaan ole.

Iltapäivällä suuntaamme linja-autolla kohti Karstulaa Manun kanssa. Tarkoitus on lähteä äitini luokse viettämään syyslomaa pikkukylän rauhaan. Onnibus on täynnä, emmekä saa pojan kanssa edes viereisiä paikkoja. Puolentoistatunnin matka menee nopeasti, mutta pimeä yläkerta ja ihmispaljouden aiheuttama lievä ahdistus aiheuttavat valtavaa väsymystä.

Loppuilta menee syödessä ja höpötellessä. Sen verran harvoin tulee nähtyä äitiä, että puheenaiheet vievät mennessään. Eipä se haittaa, vaikka en pidäkään siitä tunteesta mikä tulee puheripulin jälkeen. Iskee papatia, kuten kavereiden kesken sanotaan. Kun muistaisi hengittää välissä, ettei ala huippaamaan.

Saapi nähdä miten uni tulee silmään vieraassa paikassa, etenkin kun mukana ei ole Duqem-terveystyyny. Yleensä otan tyynyn mukaan kaikkialle, mutta nyt se unohtui.

Eipä sitten muuta kuin hyvää yötä.

Pandoran boksi

Aamu on kaunis. Unta alla viisi tuntia, neljäkymmentäkahdeksan minuuttia. Saa luvan riittää. Vaimon kanssa aamukäppäilyt. Ihailen valonsäteitä, rantaa ja punaisia lehtiä. Aamupakkanen nipistää korvanlehtiä. En anna sen haitata.

Viritän töihin unix-version USA Tor + SOCKS5 + Pandora-clientistä. Morning Classic Rock soimaan. Kymmeneltä palaveriin. Koodia. Proikkarointia. Aspaa. Sähköposteja. Töitä. Myyntiä. Kaikenlaista. Hyviä juttuja.

Kello on yht’äkkiä kuusi ja toimisto pimenee. Viimeiset aspavastaukset, ovet säppiin ja syyslomalle.

Pyydän Synsamia hieman oikomaan silmälasien sankoja, jotka ovat painaneet korvan takaa ikävästi pitkin päivää. Omalla vastuulla, kuulemma. Kysyn, saanko itse kuumaa ilmaa taivuttamiseen. Se onnistuu. Saan ehkä vähän taivutetttuakin, vaikka noviisi olenkin.

Kotona bussiliput Karstulaan. Sitten vähän säätöä. Sama Tor + SOCKS5-setti Windows-koneelle, jotta saan iltajazzit soimaan:

Selkokielellä sanottuna tämä viritelmä kierrättää liikenteen Tor-verkon jenkkipalvelimien kautta, jolloin saan pääsyn Pandora-musiikkipalveluun, vaikka se on Yhdysvaltojen ulkopuolella blokattu. Pidän Pandorasta, joka soittaa ihan kaikkea musiikkia pelkän hakusanan perusteella.

Monesti en jaksa miettiä ”mitähän sitä taas kuuntelisi”, jolloin Spotifyn soittolistakohtainen tarjonta kyllästyttää. Joutuu aina etsimään mieluisen soittolistan, jossa on riittävä määrä biisejä. Yleensä soittolistalta löytyy jotain mitä ei halua kuunnella tai kappaleita on liian vähän, jotka alkavat toistamaan itseään parin tunnin päästä.

Haluan vain toistaa shufflella jotain uutta, kaikkea maailman musiikkia ilman mitään rajoituksia. Tämä onnistuu Pandoralla, joka myös oppii kuuntelutottumukset ja tarjoilee aina uutta kuunneltavaa.

Musiikin kuuntelu on jäänyt viime aikoina toisaalta todella vähälle. Kolmekymppisenä nautin hiljaisuudesta. Nuorempana soi musiikki aina. Enää en jaksa. Töissä on taustamusiikki ja iltaisin rauhoitun joskus musiikin avulla. Mutta mieluummin soitan itse tai istun kokonaan hiljaisuudessa.

Työkaverit kysyivät mitäs syyslomalla? Vastasin, että en tiedä, mutta ei ainakaan töitä.

Tuiki tavallinen tiistai

En saa itseäni ylös aamulla. Ei vain onnistu. Torkun, kun pitäisi jo nousta. Olen siksi myöhässä rutiinieni jokaisessa vaiheessa. Tarkoitus on lähteä vaimon kanssa aamukävelylle kahdeksalta, mutta syön aamujogurttia vielä kellon ollessa 8:15. Käppäilemme sitten hieman lyhyemmän lenkin, jotta ehdin yhdeksäksi töihin. Mukavaa silti.

Jalan lepuutusprojekti sujuu hyvin. Portaissa hieman vihloo. Jännittää tokeneeko penikat tästä ollenkaan. Toivotaan, että pääsen taas ensi viikolla juoksemaan.

Työpäivä on täynnä kaikenlaista tekemistä. Toimistolla on rauhallista, olemme kolmestaan. Loput yhä etänä tai syyslomalla. Mukavaa näin.

Kotiin tullessa koukkaan Hannikaisenkadun kautta, jotta saan 10 000 askelta täyteen. Postin kautta kotiin. Uudet silmälasit saapuvat vihdoin.

Näihin paksuihin kehyksiin on totutteleminen, sillä olen viimeiset kaksi vuotta käyttänyt mitättömän ohuita. Pidän silti siitä, miltä nämä näyttävät. Kehykset ovat enimmäkseen puuta ja ovat paljon tukevammat kuin aikaisemmat. Tykkään kovasti.

Zenniltä hintaa tuli linsseineen, postareineen ja tulleineen noin 80 euroa. Ei paha. Kävin aiemmin Synsamilla katsomassa vastaavia ei-puisia Tom Fordilta, hinta 450 euroa ilman linssejä. Ei jatkoon.

Huomenna viimeinen työpäivä ja sitten syyslomalle äitini luokse Karstulaan. Sitä ennen vielä kovaa ajoa.

1 104 105 106 107 108 178