Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Konflikti

Jos eilen stressasi niin tänään vasta stressaakin. Saamme yllättäen tiedon avaimista ja käymme heti noutamassa ne. Sitten on aika tarkistaa uusi asunto. Näytössä se oli jotenkin paljon siistimpi, uutuuden viehätystä kenties. Nyt alkaa stressaamaan miten siitä saa oman kodin näköisen.

Olen aina vihannut kaikenlaista sisustamista ja kodin laittamista. Jaksan korkeintaan miettiä valaistusta ja ostaa huonekalut IKEAsta, mutta kaikki sen ulkopuolinen ei kiinnosta yhtään. En haluaisi maalailla seiniä tai tehdä mitään isompaa, koska se ”rempan” aikana oleva välitila tekee oloni rauhattomaksi kaikkine piirteineen.

Puolisoni kanssa ollaan tässä täysin erilaisia. Hän pitää sisustamisesta ja minä olen se joka haraa vastaan. Syntyy helposti konflikteja, kun en osaa pukea ahdistustani sanoiksi ja mieluummin olisin tekemättä yhtään mitään. Tiedän samaan aikaan, että on ihan fiksua paikkailla reiät ja tehdä kodista nätimpi, mutta toisessa vaakakupissa painaa tekemisen tuoma ahdistus ja raha. Kukkaronnyörien löystyessä viimeinenkin lati katoaa rahapussista samalla kun sen tuoma lisäahdistuksen naru kiristyy kaulan ympärille ja epätoivon tunne kasvaa.

Tervetuloa muuttostressi. Päässä vilisee ajatukset, kannattiko sittenkään. Mutta tiedän faktat, nykyinen asunto ei enää toimisi pitkällä jänteellä. En halua lapsilleni samaa kohtaloa mitä itselläni ja puolisollani aikoinaan oli, siis läpi murrosiän elämistä sisarusten kanssa samassa pienessä huoneessa. Ei jatkoon. Haluan lapsilleni hyvän nuoruuden ja viihtyisän, oman huoneen. Sellaista kunnollista minulla ei koskaan ollut.

Lisäksi onhan siinä uudessa asunnossa muitakin etuja, joita jo listasinkin. Koskaan ennen en ole asunut talossa, jossa on kaikki toivotut ominaisuudet samassa ja vähän ekstraakin. Sauna, kaksi vessaa, vaatehuone, gigan valokuituverkko, terassiparveke, omat huoneet, korkeat ikkunat. Voiko parempaa ollakaan? Silti pääni sisällä on konflikti. Haluan tämän muuton jo alta pois maalailuineen päivineen. Vasta sitten voin hengittää.

Avainten saaminen jo nyt on helpotus, koska vanhan asunnon avaimet pitää palauttaa jo maanantaina kello 12.

Eipä siis auta muu kuin ryhtyä hommiin.

Tässä kirjoituksessa on 331 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää