Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Kierre

Onnistunut päivä. Lopulta ihan onnistunut viikkokin. Henkilökohtaisen elämän rytmi heittää vaan häränpyllyä.

Herään aamuyöllä kolmen jälkeen vatsakipuun. Ehkä ne 20 kpl kananugetteja ja karkkipussi eivät olleetkaan hyvä iltapala-idea. En minä tiedä miten tämä taas on mennyt tällaiseksi.

En ole tällä viikolla käynyt kertaakaan lenkillä, sillä en saa aamuisin itseäni ylös, enkä iltaisin itseäni ulos. On vaan niin väsynyt olo, että ei jaksa. Vuosi sitten tähän aikaan olin paljon virkeämpi.

Helatorstai, mutta teen töitä, koska haluan pitkän viikonloppuvapaan. Huomenna voi nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja sen aion myös tehdä. Lenkillä ehtii käydä vaikka perjantaina ja lauantaina. Ei sitä joka päivä tarvitse.

Lopetan itseni ruoskimisen. Tänään nimittäin on saatu kaikki aikaan kaikki mitä pitikin ja vähän enemmänkin.

En olisi uskonut, että saan torstaimerkinnästä näinkin pitkän. Nimittäin päässä jomottaa, eikä ajatus kulje. Ei alle viiden tunnin unilla parin heräämisen jälkeen.

Ensi yönnä kierre loppuu. Ensi viikko parempi sitten. 🤞

Tässä kirjoituksessa on 186 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää