Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Internet

Herään vähän tavallista myöhemmin. Jaksan silti suorittaa aamurutiinit kuin autopilotilla ja pian löydänkin jo itseni juoksemassa satamassa. Sää on pilvinen ja lauha. Meneillään on New Year Running -haaste, jossa ideana on juosta tai hölkätä joka päivä vähintään kaksi kilometriä kuukauden ajan. Jos ilmat säilyvät näin hyvinä, selätän haasteen leikiten.

Työpäivä sujuu tavattoman takkuisesti. Saan kuitenkin kaikki tehtyä, mitä pitääkin.

Iltapäivällä avudun S-pankista Twitterissä. Heidän sovelluksensa uusin versio ei ole toiminut kuukauteen. Lopulta selvitän ongelman itse. Huono palvelu ärsyttää.

Töiden jälkeen jatkan salaa fanittamani nörttijulkkiksen Mikko Hyppösen kirjan lukemista. Olen kohdassa, johon hän on liittänyt Skrolli-lehdessä julkaistun viikon päiväkirjansa. Koska kirjoitan päiväkirjaa itsekin, päätän liittää sen tähän. En ole enää varma, haluanko jatkossa kirjoittaa päiväni kulusta pelkässä preesens-kerrontamuodossa.

Seuraava ote on kirjasta Internet, jonka on kirjoittanut Mikko Hyppönen. Kirja löytyy muun muassa BookBeatista.

Tiistai 9.5.2017

Ajelen aamulla F-Securen pääkonttorille Helsingin Ruoholahteen. Ohjelmassa on muutama tapaaminen ja sähköpostien purkamista. Päivällä käyn pitämässä puheenvuoron pilvipalveluihin keskittyvässä seminaarissa hotellissa Helsingin keskustassa. Seminaarin jälkeen palaan konttorille isännöimään asiakasryhmän vierailua laboratoriossamme. Siellä olevaa RF-labraa, eli Faradayn häkkiä, on aina hauska esitellä.

Keskiviikko 10.5.2017

Lähden aikaisin aamulla Helsingin Messukeskukseen, missä pidän vuoden 2017 Prosessipäivien aloituspuheenvuoron. Puheenvuoro loppuu klo 10.00, ja heti sen jälkeen olen taksissa matkalla lentokentälle, koska SAS:n lento Osloon lähtee klo 11.05. Oslossa alkaa samana päivänä Paranoia-niminen konferenssi. Pohjoismaiden kovatasoisimmat hakkerikonferenssit ovat Suomen t2, Ruotsin Sec-T ja Norjan Paranoia. Paranoiassa keskiviikon keynote-esityksen vetää Charlie Miller, maailman tunnetuin autohakkeri. Tunnen Charlien jo vuosien takaa, ja rupattelemme iltapäivällä pitkään. Charlie mainitsee ohimennen, että hänen ja Chris Valasekin löytämät turvareiät aiheuttivat lehtitietojen mukaan Chryslerille 14 miljardin dollarin kustannukset. ”Jos Chrysler olisi maksanut meille 10 miljardia, emme olisi kertoneet kellekään siitä, mitä löysimme, ja Chrysler olisi säästänyt 4 miljardia!” Konferenssin jälkeen puhujat kokoontuvat läheiseen ravintolaan päivälliselle. Pöytäkunnassani istuu ainakin kaksi kaveria, jotka ovat olleet tiedustelupalvelu NSA:lla töissä. Päivällisen jälkeen istun vielä puolisen tuntia paikallisen kryptoyrittäjän kanssa hotellin aulassa.

Torstai 11.5.2017

Olen edelleen Oslossa, ja vedän aamun ensimmäisen keynote-esityksen Paranoiassa. Kyseessä on kymmenes vuosittainen Paranoia, ja puhun pitkään siitä, miten paljon näin lyhyessä ajassa on muuttunut. Totean yleisölle, että 10 vuotta sitten meillä kaikilla oli suomalainen puhelin taskussa ja nyt kellään ei ole. Aika siis lentää, varsinkin netissä. Session jälkeen siirryn Twitterin ääreen, koska tiedän, että F-Secure on aamulla julkaissut pörssitiedotteen: ostamme englantilaisen tietoturvayhtiö MWR:n. Twiittaan aiheesta, ja toivotan uudet työntekijät tervetulleeksi taloon. Hoitelen Twitteriä taksista, koska puolilta päivin lennän Oslosta Tukholmaan. Tukholmassa on IDG:n vuotuinen IoT (Internet of Things) -tapahtuma. Siellä minua ennen puhuu nainen, joka on suunnitellut Volvon nettiyhteydet, ja mies, joka kytkee poroja internetiin. Minä puhun IoT:n tulevaisuudesta ja IoT:n hyvistä ja huonoista puolista. Puheeni jälkeen otan Arlanda Expressin takaisin kentälle ja lähden iltakoneella Madridiin.

Perjantai 12.5.2017

Puhun Madridissa aamulla n. 150 hengen asiakasryhmälle suuryritysten tietoturvaratkaisuista. Puheen ja paluulennon välillä on muutama tunti aikaa, mutta totean, että on järkevintä palata lentokentälle ja tehdä töitä lentokentän loungessa. Tuskin ehdin istahtaa alas, kun puhelin soi. Pääkonttoriltamme Suomesta soitetaan ja kehotetaan olemaan yhteydessä erääseen suurimmista asiakkaistamme Espanjassa. Soitan heidän johtoryhmän jäsenelleen, ja selviää, että heidän verkossaan on tuhansia tartuntoja täysin uudesta haittaohjelmasta. Mikä vielä pahempaa, tartunta leviää edelleen. Ja mikä pahinta, kyseessä on tiedostoja salaava lunnastroijalainen, Wannacry. Wannacry leviää kulovalkean lailla ja muuttuu päivän mittaan historian suurimmaksi lunnastroijalaisepidemiaksi. Uhreina on lähes pelkästään suuryrityksiä, ja saastuneita koneita on iltaan mennessä melkein 200 000. Puhelimeni soi jatkuvasti, kunnes on aika astua koneeseen. Vielä koneessakin ehdin puhua monta puhelua, koska lähtö jostain syystä kestää. Lopulta selviää, että välipysähdyskentällä Frankfurtissa on ukkosmyrsky, ja saavumme sinne lopulta kaksi tuntia myöhässä. Ehdin kuitenkin Helsingin lennolle, koska sekin on kaksi tuntia myöhässä. Laskeudun Helsinkiin kolmen aikaan lauantaiaamuna.

Lauantai 13.5.2017

Ehdin nukkua vajaat kuusi tuntia ennen kuin ruljanssi jatkuu. Aamuun mennessä tiimimme on purkanut Wannacryn koodin kokonaan. Samalla selvää, että Wannacryn leviäminen on pysähtynyt, koska tuttu brittitutkija on löytänyt koodista toiminnon, jonka avulla hän on saanut epidemian pysäytettyä globaalisti. Mitalin arvoinen temppu. Annan Skype-linkin kautta kotoani kaksi TV-haastattelua maailmalle. Toinen niistä menee BBC Worldille, jolla on kymmeniä miljoonia katsojia. Keskustelemme siitä, miten tartunnan saaneita yrityksiä on kaikkialla maailmassa: sairaaloita, autotehtaita, voimalaitoksia, junayhtiöitä…

Sunnuntai 14.5.2017

Äitienpäivä menee Wannacryn kanssa painiessa.

Maanantai 15.5.2017

Maanantaina selviää, että Wannacryn tuhot Aasiassa ovat paljon luultua suuremmat. Haittaohjelman tartuntoja yritysverkoissa ei vain ehditty huomata ennen viikonloppua. Puhelimeni soi ja soi. Asiakkaat ja media soittelevat. Nauhoitan puhelimellani parin minuutin yhteenvedon tilanteesta ja vastaan radioasemien haastattelupyyntöihin mailaamalle heille valmiin äänitiedoston. Ainakin eteläafrikkalainen ja itävaltalainen radioasema soittavat tiedostoni kuulijoilleen sellaisenaan. CNN soittaa ja haluaa tehdä videohaastattelun Skypen kautta. Se menee livenä maailmanlaajuiseen jakeluun. Haastattelijana on CNN:n naistoimittaja Hong Kongista. Olen tavannut hänet vuosien varrella moneen kertaan, ja muistelemme ennen suoran lähetyksen alkua, kuinka olimme aiemmin tehneet yhdessä haastattelua muun muassa Sony Rootkitista vuonna 2005 ja Confickerista vuonna 2008. CNN-haastattelun jälkeen hyppään taksiin ja ajelen Helsinki-Vantaalle.

Päiväkirjaa kirjoittaessani istun Finnairin koneessa matkalla Barcelonaan. Siellä alkaa huomenna F-Securen tärkein vuosittainen asiakastilaisuus, jonne keräämme operaattoriasiakkaitamme kaikkialta maailmasta. Ei ole vaikeaa arvata, että puheenaihe numero yksi tulee olemaan Wannacry.

Leipä todella on pieninä palasina maailmalla. Myös tietoturva-alalla.

Tässä kirjoituksessa on 967 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää