Yhdeksän tuntia unta. Aurinko paistaa herätessä. On freesi, keväinen fiilis. Teini on lähtenyt kaverilleen, yökylässä tämänkin viikonlopun. Häntä ei paljon kotona näy. Kunhan kaikki on hyvin ja pysyy turvassa. Ahdistus ja huoli valtaa ohimennen mielen, mutta lähdemme kolmestaan ulos ja murheet unohtuvat.
Kahvilassa Manu ottaa pillimehun ja half baked -suklaamuffinsin. Itse valitsen perinteiset, eli iso suklaalatte ja mustikkapiirakka. Veera turvautuu tällä kertaa Noccoon ja suklaajuustokakkuun.
Poika ja Veera lähtevät ostamaan uudet kengät ja minä jään hetkeksi istumaan kahvilaan. Sitten haemme pizzat ja menemme kotiin syömään.
Musiikki, omat säädöt ja muutama peli Overwatchia, äkkiä kello onkin jo paljon. Tänään on ollut oikein mukava päivä, totean tätä kirjoittaessa. Päivä paistaa suoraan risukasaan.
Tässä kirjoituksessa on 135 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:46) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Tyhjyys
Kaaos jatkuu. Väsyttää. Aamun terapiassa thanatophobiasta, traumoista, perfektionismista, uupumusriskistä. Kevät ei tunnu nyt yhtään piristävän ja päivät ovat yhtä selviytymistä. Selvästi liikaa asioita. Haluan pysähtyä. Täytyy pysähtyä. Mikään määrä kahvia ei riitä. Mikään määrä unta ei riitä. Tuntuu, että en jaksa. Mutta on pakko jaksaa.
Perjantailta odotan vain, että pääsen vapaalle. Saunaan. Laiskottelemaan. Tuntuu väärältä tuntea näin, koska rakastan työtäni.
En tiedä miksi tämä löytämäni taideteos resonoi juuri nyt.
