Kaikki suomalaiset ovat samaan aikaan kaupassa perjantaina kello 20:12. Kassajono pitenee ja ihmiset kiilaavat väliin ehtiäkseen ensin. Kaikilla on sama ajatus – äkkiä ostokset valmiiksi ja kotiin lepäämään. Tai no, minulla ainakin, mistäs minä muista mitään tiedän.

Kaupassa ollessani yleensä kehitän itselleni tietynlaisen päänsisäisen elämän, jotta kestän olemista. Kaupat ovat nimittäin kaikista pahin paikka. Liikaa muiden ihmisten katseita, hajuja, värejä, valoja. Vihaan shoppailua ja ruokaostosten tekemistä, mieluummin tilaan kotiin. Vältän kauppoja ja pitkiä ostoksia niin paljon kuin mahdollista. Mutta ahdistukseen auttaa päänsisäiseen elämään ja digitaaliseen maailmaan karkaaminen. Eli muunmuassa tämä iPhonella näpyttely.

Viikko on mennyt äkkiä, mutta se on palvellut hyvin. On päässyt tekemään itselleen mieluisia asioita. Nyt on aika levätä.

Nautin etäpäivistä, paitsi jos on palaveripäivä. Torstai on tällä kertaa jotenkin aika mitäänsanomaton, kun väliin jää vain tilkkuja omaa työstöä varten. Mutta joskus kannattaa keskittyä kuuntelemaan ja auttamaan muita.

Juoksulenkkejä 15 päivää putkeen. Tammikuun kilometrit: 66.7km.

Nyt pizzaa.

Mielialaa kohentaa:

• Töiden lopettaminen klo 18
• Päivittäinen juokseminen
• Tietokoneeton aika 18-10
• Sauna
• Hyvä ruoka

Nyt on kyllä sellainen tilanne, että ei pysty.

Ihan hyvä päivä. Kauhea nälkä vaan, eikä oikein naposta kirjoitella. Mutta kun monta vuotta on lokikirjaa päivittäin nakuteltu, ei voi jättää päivää välistä. Aina ei ole raportoitavaa.

Niin maanantaifiilis kuin olla ja voi. Silti jaksoin lenkille suoraan töistä. Ja ostin karkkia. Muutapa ei sitten jaksakaan.