Päivä 13569

Tapaninpäivä. Kaunis sää, mutta pysyttelen sisällä ja koitan viimeiseen asti välttää pöpöjä. Kurkunpäässä on tuntunut tänään oudolta, toivottavasti ei superflunssa tartu minuun.

Mitä edes yleensä teen tapaninpäivänä? Katsotaanpas.

Vuosi sitten:

Mutta ensi jouluna teen kyllä kaikkeni, että olisi säästössä vähän enemmän. En tykkää överi-ylikulutuksesta, jota suomalaiset harrastavat, enkä siitä että jääkaappi pursuaa niin paljon että ruokaa menee hukkaan tai pakkaseen, mutta en pidä myöskään kukkaronnyörien kiristelystä joulunaikaan. Joku tältä väliltä olisi hyvä jatkossa. Ensi jouluna tämä ei tule toistumaan.

No, tavallaan onnistui ja tavallaan ei. Säästöjä oli, mutta ei niin paljon kuin olisin halunnut. Ainakin joulu saatiin järjestymään.

Pari vuotta sitten:

Mukavasti päässyt kaikesta tohinasta ja töistä offlineen.

Sama vuonna 2025.

Kolme vuotta sitten:

Syön aamupalan, vähän karamellia ja lähden sitten juoksemaan pitkän lenkin. Juoksen Jyskän kautta Vaajakoskelle, sieltä Väinölään ja Kuokkalan kautta kotiin. Matkaa kertyy 22.27km.

Nauran tähän räkäisesti. Hyvä että 5 kilometriä viikossa joulukuussa. Ihan sama. Ei jaksa. Tammikuussa sitten uutta juoksuhaastetta peliin.

Neljä vuotta sitten:

Ajatukset olleet tehokkaasti videopelien maailmassa.

Eipä ole ehtinyt pelejäkään avata. Tullut vain puuhailtua Linuxin parissa. Ehkä voisi kohta bootata Windowsiin (fps-pelit crashaavat joskus Archissa ja Fortniteahan ei saa ollenkaan).

Katsotaan mitä seuraava hetki tuo tullessaan.

Päivä 13568

Joulupäivään kuuluu rento juoksulenkki, uuden kahvin maistelua ja tietenkin Linux-nörttäilyä. Optimoimme hieman vaimon CachyOSia, somessa lisää (päivitys 1, päivitys 2). Omia koodailuja siinä sivussa.

Muistin kerrankin ottaa melatoniinin ajoissa. Eli nyt väsyttää. Koitan päästä nukkumaan ennen kolmea. Muuten rytmi lagittaa aamuyölle asti.

Joulu on ollut meille hyvä. Vielä ei kyllästytä kinkku ja lanttulaatikko. Konvehtejakin on vielä vaikka kuinka jäljellä. Rentoilu jatkukoon.

Fediverse -reaktiot

Päivä 13567

Jouluaatto. Tehtävälista tyhjä. Kaappi täynnä kinkkua. Ravintola-ateria peruuntuu tänään pojan ollessa influenssassa. Kuumetta ei sentään enää ole, mutta niin sitkeä yskä, että emme mene täyteen ravintolaan yskiskelemään. Eipä tuo haittaa, jouluna on muutakin aktiviteettia.

Kaupoilla on tyhjää aattona. Eli kelpaa hakea vähän täydennystä. Olen tänäkin jouluna iloinen monesta asiasta, muunmuassa siitä että minulla on perhe, olemme (enimmäkseen) terveitä, tai ainakin hyvinvoivia, asumme (toistaiseksi) hyvinvointivaltiossa, katto pään päällä vieläpä ydinkeskustassa, ruokaa kaapissa ja välillä vähän luksustakin. Mitä muuta enää tarvitsen? Vähissä ovat toiveet.

Hyvää joulua ja joulurauhaa kaikille! 🎄

Fediverse -reaktiot

Päivä 13566

Koen kenties joulun isoimman stressipiikin, kun kaupat ovat auki enää kuuteen saakka ja teen viimeisiä työhommia aikaa vastaan. En tänä(kään) vuonna pääse rauhoittumaan joulun viettoon ilman työhommia ensimmäisinä arkipäivinä, vaikka periaatteessa loma on aloitettu jo lauantaina. Yrittäjä tekee mitä yrittäjän täytyy. Tästä päivästä tulee silti mieleen Siskonpedin ”Joulustressi” -sketsi.

Tuntuu, että hirveästi järjesteltävää, vaikka jouluun on enää alle vuorokausi. Tämä siitäkin huolimatta, että tänä jouluna päätin, että en käy isoissa kaupoissa, enkä vedä överiksi. Joka joulu olen koittanut rajoittaa entistä enemmän kulutustottumuksiani. Lapsuudessani on aina ollut perinteinen suomalainen joulu (poislukien alkoholi, jos se lasketaan ”perinteiseen suomalaisuuteen”), eli jouluun on kuulunut:

  • Hitosti ruoanlaittoa tai ruokaa, kinkkuöverit
  • Isovanhempien luona vierailu, suklaalevyjen tai sukkien välissä salakuljetettua rahaa mummolta. Mummo jäi aina huiskuttamaan mökin taakse kyynel silmäkulmassa lähtiessämme (nämä mummola-muistot ovat mukavia, ikävä näitä aikoja)
  • Joulukuusi, itse haettu metsästä (mutta ainakin kerran isää taisi laiskottaa ja kuusen virkaa piti valtava kattoon asti kasvanut peikonlehti)
  • Iso kahiseva musta säkki tai pari lahjoja – joinakin jouluina vähemmän, mutta en koskaan valittanut!
  • Joulusauna
  • Jouluevankeliumi (isä halusi aina lukea ennen lahjojen jakamista tai syömistä)

Mieleen on jäänyt saunasta suoraan hankeen juokseminen, uusien tietokonepelien pelaaminen ja ysärijoulut leluineen (mm. ysärin sähköautoradat olivat ihan mahtavia, niissä meni oma aikansa kasata ja jotenkin niiden ajamisessa oli taikaa).

Voin vain kuvitella miten vanhempani stressasivat lahjojen ja rahanmenon suhteen. Nyt olen itse ollut vanhempi kuuttatoista vuotta peräkkäin, mutta olemme vuosi vuodelta tehneet fiksummin ja kysyneet lapsilta lahjalistat etukäteen (ei sillä, että niitä tarvitsisi enää erikseen kysyä). Lapsemme ovat onneksi hyvin kasvatettuja, eivätkä rutise saamistaan lahjoista, vaan ovat tyytyväisiä kaikkeen mitä saavat, vaikka joulupukki ei ihan koko listaa toteuttaisikaan. Hyvät, rakkaat muksut meillä.

Nykyään city-joulumme koostuu seuraavista asioista:

  • Muovikuusen koristelu (ledivalot, joissa miljoona eri animaatiota)
  • Joulusauna
  • Jouluateria tasokkaassa ravintolassa koko perheen voimin ilman puhelimia
  • Muu ruoka: kotiin vain sen verran kaupasta mitä jaksaa syödä, itselläni klassikkona on jokin tavallista kalliimpi juusto, joulukinkku valmiiksi viipaleina (kalleinta ja parasta mahdollista ainakin kilo, usein erilaisia), kokonainen kalkkuna jos on jäljellä (tänä vuonna ei ollut) ja lanttulaatikkoa riittävästi, glögiä
  • Jouluherkut: suklaata, Pandan konvehteja jos ehtii ostaa, niitä parempia (tänä vuonna loppu, koska olin myöhässä), Fazer Vihreät kuulat. Tänä vuonna hommasin myös leipäjuustoa ja ruissipsejä
  • Lahjojen jako

Meidän joulu on oikein lämmin ja tunnelmallinen sen jälkeen, kun kaikenlainen järjestely ja stressailu on eliminoitu.

Asiat voisi tehdä ajoissakin, mutta tänä(kin) vuonna käy huono tuuri lähinnä jaksamisen ja tilanteiden kanssa, eikä ajoissa olemista suoda kenellekään.

Ehkä se joulu vielä tulee meillekin. Ehkä. Pian.

Hyvää aaton aattoa sinulle, lukijani.

Fediverse -reaktiot

Päivä 13565

Tämä tuntuu jostain syystä ihan tavalliselta maanantailta. En ole vieläkään päässyt stressistä kokonaan eroon. Heti kun herään, tulee hypättyä automaatiolla työmodeen. Sitten kun ”työt” on tehty, hyppään muun koodin sekaan.

Ahdistaa.

Pitää koittaa rentoutua.

Jos edes muistaisi syödä välissä.

Fediverse -reaktiot

1 2 3 4 7

Kirjoitukset kalenterissa

joulukuu 2025
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031